sunnuntai 26. lokakuuta 2025

Bixella

Viikko on silleen ollut jännä, kun miäs joutui takaisin sairaalaan vuorokaudeksi, että mitäs nyt. Onneksi tutkimusten ja tarkkailun jälkeen hän pääsi takaisin kotiin kuntoutumaan ja arki rullaa taas. 
Sillä me pääsimme suunnitellusti lauantaina katsomaan vanhimman lapsenlapsen, Venlan, kilpavoimistelunäytöstä Tampereelle Kauppi Sports Centteriin.  
Treenaaminen ja kilpailut kuuluvat tämän perheen viikko-ohjelmaan, kun molemmat tytöt ovat eri joukkueissa ja siten myös molemmilla on omat aikataulunsa. 
Meitä oli katsomossa paljon, kun omaa porukkaakin oli 9. Vain vanhin poika ja Eemeli olivat pois. Kannustusta siis riitti. 
Kiinnostus toisesta ja lajista on tärkeää. Aikoinaan tytär harrasti balettia ja vanhinta poikaa se ei taas kiinnostanut, mutta minäpä äitinä pidin sellaisen puheen, että oli kiinnostuttava toisen tekemisestä niin, että istut katsomossa ja olet jupisematta. Se, että on läsnä, merkitsee paljon. On asioita, joista ei lajissa, kuin lajissa aina ole selvillä, mutta se läsnäolo on tärkeää.
Istui tytär kymmenet kerrat poikien jääkiekkopeleissä ja matkoillakin, vaikka aina ei olisi jaksanut raahautua mukaan aikaisiin viikonloppuaamuihin. 
Forssan naisvoimistelijat, Bixella, tytöt 10 v-
Ihailen rytmiä, harmoniaa ja taituruutta. Venla on aloittanut joukkueessa syksyllä ja mukana jo niin tasokkaasti, että hatunnosto. 

Näimme monen eri ikäisen ja tasoisen ryhmän esiintymiset ja kannustus oli valtaisaa niin joukkueilta, kuin katsomosta. 
Vaikka vähän jännistäis, niin se ei näy suorituksessa. Näimme iloisia ja taitavia esiintyjiä ympäri suomen.
Jokainen voimistelija sai mitalin kaulaansa suorituksensa jälkeen. Kohta on hommattava oma kaappi kaikille saavutuksille. 
Onnea tasokkaasta suorituksesta kaikille. 
Voimistelunäytöksien jälkeen siirryimme asioille ja syömään. Edessä oli vielä pitkä ja ihana ilta, kun olimme ostaneet viime vuoden marraskuussa, heti lippujen tultua myyntiin, omat paikkamme Kaunotar ja Hirviö musikaaliin Tampereen Työväen Teatteriin. 
Eilen puhuimme kulttuurielämyksistä, joita olemme kokeneet täällä ja läheisellä Tampereen Teatterin istuimilla ilman, että meidän on täytynyt lähteä mihinkään lähialuetta kauemmaksi. 
Toinen toistaan upeampia ja mahtipontisia esityksiä on voitu käydä katsomassa vuodesta toiseen. Walt Disneyn Kaunotar ja Hirviö on saanut ensi-iltansa viikolla ja mehän siirryimme luonnikkaasti aitioon. Kumpikaan ei muistanut, että eihän näitä lippuja ollut tarjolla näytökseen kuin tälle paikalle tai ei mitään. 
Aitio oli sinänsä hyvä paikka, että miäs pystyi vaihtamaan neljän istuinrivin paikkansa vieruskavereiden kanssa käytävän puolelle ja sai olonsa himpan paremmaksi väljän käytävän puolella, kun minä jäin istumaan rivin toiseen reunaan. Niinhän se musikaali alkoi ja tempaisi heti mukaansa. Mikä nautinto!
Musiikki, ääni, laulu, puvustus, näyttelijävalinnat, valot ja efektit. Mikä ohjaus! Niin tuttu tarina ja kuitenkin uusi. Ilta kului nopeasti musiikin siivittämänä. Ihastuin lauluihin kerta toisensa jälkeen ja menemme katsomaan toistamiseen, jos vain saamme liput
Arvostelut

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-teatteri/kuuma-kattaus-katosta-lattiaan-arviossa-tampereen-


https://www.aamulehti.fi/teatteri/art-2000011575161.html-teatterin-kaunotar-ja-hirvio/


Loppukiitosten videoinnistani otin muutaman kuvan muistoihin. 















Terhi

1 kommentti:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onkin ollut upeita tapahtumia. Kannustaminen nuorille on tärkeää ja hyvä saada esiintymiskokemusta ja palkitsemista kovan harjoittelun jälkeen.