Pidän sileästä pinnasta niin neuloessani, kuin käytössä. Toiveena oli, että neuleessa on palmikkoa. Kun aikani tein neulehakua, löysin mielestäni kauniin ja eleettömän ohjeen Novitan omilta sivuilta.
Käyttämäni lanka on Novitan Iceland Wool, jonka neuletiheys ei mennyt ihan yksiin ohjeen langan kanssa. Pienellä laskutoimituksella sain ohjeen koon xl täsmäämään.
Loppu olikin sitten neulomisen ihanuutta.
Viimeistelen neuleen kastelemalla etikkavedessä ja linkoamalla kevyesti liian veden pois. Tasokuivauksen jälkeen höyrytin kevyesti ja kävin auringonpaiseessa kuvaamassa. Helmat eivät pysyneet kovassa tuulessa millään paikoillaan. Ne ovat ihan varmasti yhtä pitkät, mutta tekninen avustajani loisti poissaolollaan.
Pujottelin hihat taskuun, että ne ei viuhtoneet kuin variksenpelätin. Palmikkokuvio alkaa hihansuusta resoorin välissä.
Miehustan palmikkoreunus jatkuu niskan puolelle.
Taskusta löytyy muutakin kuin hiha, neuloin vielä joustinneuleisen solmupannan. Näkyy myös henkarikuvissa.
Tällä palmikkokuviolla neuloin tyttöjen pannat.
Takin langankulutus 1.120 kg
![]() |
| Taskun kiinnitys |
Pujottelin hihat taskuun, että ne ei viuhtoneet kuin variksenpelätin. Palmikkokuvio alkaa hihansuusta resoorin välissä.
Miehustan palmikkoreunus jatkuu niskan puolelle.
Taskusta löytyy muutakin kuin hiha, neuloin vielä joustinneuleisen solmupannan. Näkyy myös henkarikuvissa.
Tällä palmikkokuviolla neuloin tyttöjen pannat.
Takin langankulutus 1.120 kg










7 kommenttia:
Todella upea. Kauniit nuo palmikot ja väri on ihana myös.
Tosi kaunis malli ja kuitenkin rennon näköinen. Tuo niskan palmikkokin on kaunis yksityiskohta. Ihmeen kevyt siitä tuli pituudesta huolimatta.
Upea, iso työ ja kaunis väri. Palmikoita on juuri tyylikäs määrä.
Kiitos, kiitos. Tätä mallia mielin tehdä myös itselleni.
Kyllä on hieno neule. Saaja on varmasti tyytyväinen eikä tule vastaan toista samanlaista.
Kaunis takki! Nyt kun minulla on toisenkin käden keskihermo päästetty pinteestä voin alkaa haaveilemaan näistä neuletöistä, ihanaa! Sinulla on täällä monta hyvää mallia inspiraatioksi.
Toivotaan, että takki kulkee mukana tuulessa ja tuiskussa vuoden ympäri 🩷
Oman käden leikkaus mahdollisti melko nopeasti aloittaa uudestaan neuleet.
Lähetä kommentti