Kylmää, niin kylmää! Keskiviikkona aamusta oli yli -20, kun heräsin viideltä. Lomallakin voin herätä aikaisin. Piti hetken odotella, että aurinko nousee ja ilma muuttui siedettävämmäksi.
En ole pitkään aikaan neulonut yhtään kaarrokeneuletta, vaikka lankaa on jemmassa. Jemmoista huolimatta ostin keväänvihreää pussillisen Säästömarket Latvalan kautta. Kun halvalla sai. Oikeasti siksi, että sain samaa värierää ja kerralla tarpeeksi, että pääsin aloittamaan keväisen jämälankaneulonnan. Malli on tuttu Riddari, jonka olen neulonut meille molemmille.
Nyt minua innosti värikkäät kerrokset ja sitä varten sukeltelin lankakasoissani etsien kivoja sävyjä.Joillakin kerroksilla neuloin neljällä värillä, helpoiten kerroksen sai neulottua kahdella värillä.
Lankojen päättelyä riitti hetkeksi aikaa, mutta se on nopeasti tehty. Valmis neule hetkeksi etikkaveteen ja pyykkäriin kevyeen linkoukseen.
Lankojen päättelyä riitti hetkeksi aikaa, mutta se on nopeasti tehty. Valmis neule hetkeksi etikkaveteen ja pyykkäriin kevyeen linkoukseen.
Sain valmiin neuleen mukaani talvilomareissuun ja niinhän se päästiin taas kuvaamaan tuttuun tapaan Vuokatin rinteiden näköalatasanteelle.
Hiihtohissit aukeavat kympiltä ja silloin oli vielä vain muutama laskija liikkeellä. Saimme kuvattua rauhassa. Ja äkkiä. Ei tullut hiki näissä kuvauksissa!
Terhi








1 kommentti:
Ihana väri-iloittelu! Elämässä pitää olla väriä ja sinulla sitä on.
Lähetä kommentti