skip to main |
skip to sidebar
Nyt voi jo päivittää, että tämän kesän sato on syöty! Jonkin verran saadaan vielä omenaa, päärynöitä ja muutamia luumuja. Tomaatit kypsyvät loppuun kasvarissa, jossa autolämppäri huristaa aamuyöntunnit kylmää loitommalle. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että olemme olleet erittäin tyytyväisiä tämän kesän kasvuun alkukesän kylmyydestä huolimatta.
Kurpitsasato oli mainio. Viime vuonna rakentamamme kurpitsapenkki terassin reunuksen läheisyyteen sai pyöränvanteesta kiipeilytelineen, joka oli myös katseenvangitsija. Ajastus, että saa paljasjaloin kipittää hakemaan syötävää katetulta alueelta toimi hyvin, kun uusi terassirakenne nuolee kurpitsapenkin reunaa.
Toukokuun puolessavälin teimme pärrämatkan jolta toimme oikean herkkutaimen, spaghettikurpistan alun. Tästä herkusta olemme nauttineet monen monituista ateriaa, emmekä kumpainenkaan keksineet mitään mikä tämän pahentaisi. On se vaan hyvää, kun vain saa kuoren halkeamaan. Maukas ja riittoisa sisältö on maultaan mieto. Siinä ei paljon lisukkeita kaivattu, kun täytteenä oli paistettua kanaa tai lihaa. Kasvisruokaa omasta pihasta ja takuuvarmasti ensi vuoden hankintalistalle merkattu tuote.
Saimme myös hyvin satoa sekä vihreästä, että keltaisesta kurpitsasta. Kurpitsalasangne, oi nams, on hyvää ja maistuvaa. Harmiksemme satokausi päättyi kuluvan viikon yöpakkasiin. Jäljelle jäi mustunut kasvusto ja niiden siirtäminen kompostiin, joka oli myös tämän kesän työlistalla. Oikeastaan se oli jo viime kesän listalla, mutta joitakin asioita on vain siirrettävä seuraavaan kauteen.
Kun kirjoitin, että kesän sato on jo syöty, se tarkoittaa sitä, että en säilönyt, enkä pakastanut yhtään mitään. Emme hakeneet mansikoita pakasteeseen, mutta söimme niitä tuoreena paljon ihan omasta pihastakin. Emme lähteneet syystä niin mustikka- kuin puolukkametsäänkään.
Jokin raja säilömisellä, ettei ne jää vain säilötyksi. Hyvää tuoreena ja heti käyttöön. Kesä oli kaikkineen erittäin antoisa, mieluisa ja siitä nautimme niin monin eri tavoin kotona puuhastellen. Pihapuuhat jatkuvat edelleen, tosin niistä päivitykset harventuvat.
Rapsakan raikkaat aamut on taas takana. Voi jestas kuinka kylmä tuntuu kylmältä! Olen nyt jo pukeutunut aamuisin niin pitkään, kuin paksuun vaatteeseen, että oikein ihmetyttää kuinka talvella tarkenen! Lisää toppaa ylle.
Sain viikonloppuna hyvän vauhdin päälle kovasta päänsärystä toivuttuani ja tein loppuun pari kässyä, että sain otettua kuvat kirkkaassa auringonpaisteessa.
Olen pysynyt päätöksessäni olla ostamatta yhtään uutta lankaa ja se päätös pysynyt ihan muutamaa kerää huomioon ottamatta, kun on niin nättiä väriä. Jo ostetut langat pitää sopia suunnitelmiin tai langoille luodaan uusi suunnitelma.
Joku varmaan jo tunnistaa langan, vironvillojahan ne. Olen saanut nämä kerät, osasta oli neuletta aloitettu, mutta ei se tässä työssä haitannut.
Tämä työ on ollut pitkäjänteistä, suunnitelmat kantaa lähes vuoden takaisiin kässymessuihin, jolloin ostin ensimmäisen tupsukehikon ihan tätä työtä varten. Piti oikein kuukkelista navikoida miten laitetta käytetään, oli niin paljon liikkuvaa osaa, etten kylmiltään taitanut.
Minulla oli visio, jonka olin nähnyt Pinterestissä, istuinpäällinen tuoliin. Eikä mihin tahansa tuoliin, vaan punotuille metallituoleille, joiden pinta tuntuu jäätävän kylmältä istua. Koska lanka sopii syksyiseen ruska-aikaan, pyöritin ja pyöritin tupsuja niin, että sormet oli kipeät karkeasta langasta. On saatava valmista tälle syksylle.

Kieputtaessani tupsuja mietin mihin ne kiinnitän. Kangas oli yksi vaihtoehto, toinen oli liukuesteverkko, jota käytetään lentävien mattojen alla. Sen hylkäsin heti, koska minun olisi pitänyt käydä ostamassa verkkoa. Kolmas vaihtoehto oli ainoa oikea, virkkaa se itse! Taas penkomaan lankakasojani, mikä lanka mahtavin. Päädyin 6- säikeiseen kalalankaan, jonka lisäksi otin hieman ohuemman virkkauslangan, joista sain hyvän ja tukevan työpohjan valmiille tupsuille. Ehdin jo kiinnittämään kaikki tupsut ensimmäiseen työpohjaan, mutta minulla on tekeillä vielä toinen päällinen, koska tuoleja on kaksi. Yritän kuvata työpohjan seuraavan päällisen viimeistelyvaiheessa.
Solmin tupsut harvakseltaan ja asettelin päällisen tuolin istuimelle syksyisen ilta-auringon valoon hehkumaan.
Näyttävien sukkamallien tekijä, Merja Ojanperä, on tehnyt uuden Kauneimmat neuleet-kirjan, jossa erilaiset neuleet on kuvioitu kauniilla pitsillä ja palmikoilla. Ojanperän tyylissä toisiinsa sointuvat neuleet ja yksityiskohdat on aiempien kirjojen suosikkimallien sovelluksia ja aivan uusia malleja.
Pitsiä ja palmikoita, palmikoita ja tiukkoja kierteitä. Keskittymistä vaativat sukat ovat juhlavia. Ojanperä on tyylilleen uskollinen. Omasta tyylistään hänen mallinsa tunnetaan. Selaan tätä kirjaa mielelläni. Löydän paljon mielenkiintoisia ohjeita, jotka syyhyttävät sormiani niin, ettei syksyinen kylmä kangistus ole haitta eikä mikään, jos vain ennättäisin etsimään langan ja puikot, olisi silmukat jo luotu!
Nopeati viilentyneiden ilmojen myötä kroppa kaipaa lämpimiä neuleita, joita pukemalla kerroksittain saisi viiman pysymään loitolla.
Pitsiset Sykäyksiä-sukat saa suuren syrämmen, ihastuksen huokauksen. Simppelin näköistä ja selkeää pintaa.
Kirjan 21 uutta neulemallia on rytmkästä kirjoneuletta, selkeää pintaa ja taidokasta kuviointia. Puseroissa, takissa ja asusteissa on ajatonta kauneutta mitkä ei ole aikaan sidottu, vaan neuleet kestää katseen vielä seuraavallakin sesongilla.
Kaunis keltainen neulesetti on herkkää pitsiä, malli Illusia.
Yhteistyössä Gummerus, arvostelukappale.
Virkkaus koukuttaa ja kivat mallit houkuttaa selaamaan Johanna Meriläisen suunnittelemien Virkattujen huivien kirjaa. Huomaa maanläheiset huivien nimet, on mäkeä, polkua, hiekkaa ja pilviä. Mukavasti markkinoille ja portin kautta rantaan. Tätä on pakko tutkia hiukan lähemmin.
Vaaleanpunaiset usvat on tältä kesältä taakse jääneet, mutta muistoissa pelloilla tanssahteleva usva voi näyttäytyä näin kauniina, kuten kuvan huivi.
Kolmiohuivi jatkaa suosiotaan. Kun selaan kirjaa huomaan, että kaikenmuotoiset huivit jatkavat suosiotaan. Ei ole vain tuubeja, joista itse pidän kovilla pakkasilla.
Muistan lapsuuden pitkän huivin, jota vaan kieputettiin kertaalleen kaulan ympärille ja pitkät hapsut viistivät lumihankea.
Maanläheinen Pelto on tyylikäs, klassinen ja monikäyttöinen huivi, jonka pinta muodostuu kahdesta mallikerroksesta. Tässä olisi kiva käsityö, kun ei täydy lukea ohjetta kaiken aikaa.
Kietaise, kieputa, kiinnitä, pidennä, lyhennä tai ole hillitty.
Koukkuni hukkuisi kuitenkin.
Kirjassa on monta kivaa ohjetta, joista kuvasin vain muutama ideaksi, syksyisten päivien inspiraatioksi. Ihastuin Aurinkoon, jonka raidoissa tuoksuu kesä. Mereen, jossa aaltoileva pinta luo mielikuvan alati vellovasta vedestä. Lumi, puhtaan valkoinen ja kumpuileva.
Sade. Pinta on pylväiden muodostama, rytmikäs ropina. Pidän kirjan hillitystä sävystä, jossa mallikuvio tulee hyvin näkyviin selkeissä kuviopinnoissa.
Sen ei tarvitse olla suuren suuri, kun se piristää hamaata arkea, lisää lämpöä juhlaan ja täydentää puuttuvan osan.
Yhteistyössä Otava, arvostelukappale.
Kun liittyy kaikenlaisiin ryhmiin, huomaa pian ryntäävänsä asioiden perään hullunkiilto silmissään. Viherkasvit puhdistavat huoneilmaa. No, sehän jo tiedetään. Öttiäiset kasvien lehdillä saa luulotautiseksi, kaikki mikä kellertää on öttiäisten tekoja. Kun mahdollisimman paljon saa ideoita on niistä osa saatava toteuttaa myös itse. Jokaiseen huoneeseen mennäkseen joka ikinen päivä, on käynnistä tehtävä syy, ei pakko.
70.viherkasvi! Ylimmässä kuvassa. Juu-uh, onhan niitä. Oo..on. Joo-o. Kaikesta voi tehdä luvun ja se joko ilahduttaa tai kauhistuttaa. Tämä minua ilahduttaa. Aika vähän öttisisiä, pajon viherrystä.
Keittiön seinä on muuttunut viherseinäksi. Aiemman postauksen perhostaulu ensimmäisessä kuvassa toi kivaa fiilistä kasvun lomaan. Ja samalla se peittää näkyvät jäljet, mitkä odottaa pintaremppaa. Bongasin yhtenä päivänä sen netistä kympillä itselleni.
Pöydällä näkyvä suljettu lasipurkki on ollut suljettuna alkuvuodesta asti, jolloinka istutin astiaan kasvit. Toinen on jo maantunut, mutta muratti jatkaa kasvuaan. Siirsin ruukun keväällä kauemmaksi ikkunan läheltä, kun lämpö nousi astiassa.
Kastelin istutuksen sumulla heti, mutta sen jälkeen kasvua on vain seurattu. Jossain vaiheessa täytyy nostaa 15 ltr astia takaisin valoon.
Hopealehtinen köynnösvehka antaa kivan kontrastin viereiselle maijalle,
joka puskee auki uutta lehteään.
Samalla tässä taas katselen tätä keittiön seinän väriä, mikä miellyttää minua aivan mahdottomasti. Väri valikoitui aikoinaan yhdestä huivistani, joka kädessä miäs lähti maalikauppaan. Olivat ottaneet huivista värimääritteen ja se oli kyllä loisto valinta.
Keittiön nurkkaus on täynnä epäkohtia. Olen niin väsynyt koko köökkiin, että sielua raastaa sen epäkäytännöllisyys ja pintojen kauheus. Aina voi korostaa, jos ei voi peittää.
Pirjo Iivosen jämistelykirjassa lankakerien loput saavat taitavissa käsissä uuden muodon iloisen värikkäinä sukkina, joita ei alkuunsa kirjaa selatessaan tahdo uskoa. Niin on värit passelisti kohdillaan, että jossain kohtaa pysähdyin tutkimaan, löytyykö edes värierävirhettä raitojen seasta. Alkuaikojeni neulonnassa usein näin tapahtui, mutta valmista työtä en alkanut purkamaan.
Tässä kirjassa Pirjo Iivosen desing on taidokasta suunnittelua ja värien hallittua käyttöä. Erilaiset neuletekniikat ja pintakuviot on helppo opetella pienen neuleen parissa, eli miksei, sukassa. Moni neulemalli taipuu myös suuremmille pinnoille, kunhan malttaa laskea silmukat vaikka neuletakkia varten. Useampi mallikuvio on jo nähty, mutta mitäpä ihan uutta olemme vielä jääneet paitsi? Miten saada ne lankakorien jämät hyödynnettyä, on tässä kirjassa 20 uutta ohjetta ja ideaa.
Ohjeet on suunniteltu langanvahvuuksien mukaan, ohuelle, keskipaksulle ja paksulle langalle. Ohjeita on helppo muokata omaan jalkaan sopivaksi silmukoita lisäämällä tai vähentämällä, puikkokokoa suurentamalla tai pienentämällä, oman käsialan mukaan.
Tekniikkaosiosta kannattaa lukea ainakin tämä, miten puikkokoko valitaan valitulle mallille. Miksi sukka neulotaan langanvalmistajan suositusta ohuemmilla puikoilla.
Päävärit, vastavärit, lähivärit ja valöörit, ym. Miten joku osaa suunnitella ne ihan tavissukatkin niin harmoonisen kauniiksi?
Langan jatkaminen. Miten se taas menikään? Kirja opastaa tämänkin.
Vielä käydään lävitse silmukoiden luominen, neuletekniikat, päättely, lyhenteet ja termit.
Eli lue ainakin tämä! Lyhyt oppimäärä onnistuneisiin sukkiin. Pätee yleisesti kaikkiin neuleisiin.
Sokkelossa kuvio muodostuu neulomatta nostettujen silmukoiden avulla. Valitse lankakopan kauneimmat värit tai neulo vain kahdella värillä. Kauniin seesteinen kuvio.
Karkelossa on sama tekniikka, nostetut silmukat, mutta pinta on ihan erilainen kuin yllä. Värit, malli ja kuvio tekevät tästä sukkaparista ilottelevan raikkaat.
Huvikummussa on jotain sellaista iloittelua, jota ensinäkemältä luulin kirjasta löytyvän, lankakorin pirteimmät, mitkä ovat pudonneet aina pohjimmaisiksi. Ja silti näissä on ihanaa leikkisyyttä, pilvisen päivän pirteyttä ja muistojen jämiä.
Kuka nostaa käden ylös, jämäkorit ovat aarteita? Tässä kirjassa on niin lyhyelle, kuin pitkälle varrelle ohje. Moni malleista sopii myös miesten sukkiin, kuten lastenkin. Kirjassa ohjekoko on naisten normaali. Kantapäiden neulomiseen on useampi erilainen ohje.
Yhteistyössä Gummerus, arvostelukappale.