Lapsuuden kesät

 

Minun mummolani sijaitsi lähellä kotiamme. Tästä ei ole matkaa kuin muutama kilometri, mutta nekin kilometrit tuntui tuhansilta, kun katkeruus ja ainainen viha oli läsnä. Lapsuuden kesät ei ollut niitä rakkaudentäytteisiä, onnellisia, mansikanmakuisia ja pilvettömiä. Miten aikuinen voisi olla se aikuinen joka suojelee lasta kuulemasta kaiken pahan. Olen pyrkinyt pois kehästä joka tuottaa huonoa oloa. En käy vain pakonsanelemana, jos itselleni tulee jo lähteissä olo, että taas se jatkuu. Tällä kohtaa tarkoitan ihan kaikkia! Niitäkin, jotka keväällä kävi aukomassa suutaan meitä kohdanneen sairauden myötä. Menkää itseenne!

Mummola on nyt vaihtanut omistajaa. Kun vaari kuoli 1980, romahdutti se teinin. Vaari oli aina hyvä. Oli vaikea käydä tuon jälkeen, kun kaikki muuttui. Kun itse muutin miähen luo, ennuste olemiseeni ei ollut lupaava. Nyt, muutama vuosi vajaan 40 vuotta myöhemmin, en menisi sanomaan mitään, mutta onhan se ollut melkoista. Suoranaista vihanpitoa. 

Kun en ole koskaan päässyt valmiiseen, olen päättäväisellä luonteellani pyrkinyt oppimaan ja opettelemaan uusia taitoja ja asioita. Oppinut, hyödyntänyt osaamistani ja pyrkinyt ohjaamaan kiinnostuneita. Katkeruus ei ole voimavara. 

On väärin luulla, ettenkö olisi saanut jo laidan täydeltä. Ehei, aina tulee lisää, kun selkäsi käännät.

Pahanolonpurkaus on tehtävä joskus. Ja tässä se oli. 

Siskoni oli saanut luvan, että voimme käydä tyhjentämässä yhden ladon vanhoista merkityksellisistä esineistä. Miäs oli jo syksyllä ollut sisareni apuna, mutta itse en halunnut enää mennä. Kunnes sain muutaman kuvan esineistä, joista olisin saattanut olla kiinnostunut. No, olinhan minä.

Peräkärry täyttyi, toinenkin, vanhoista esineistä, joilla olimme leikkineet jo lapsena. Käsittämättömän hyvin säilyneitä, pienellä fiksauksella korjattavia uusiokäyttöön.

Suuria rekiä, joiden kantamiseen osallistuin henkisesti kannustaen 😅 

Osa näistä sijoitetaan luhtiin, osa pirtille.

Olin toisen mailla, mutta en malttanut olla käymättä.  Sauna, täällä sai vihdasta aina halutessaan tyvipäälläkin =)

Tällä pellolla hiihdin siskoni kanssa. Toinen meistä oli Helena Takalo ja toinen Galina Kulakova. Se oli aikaa ennen aikojaan. Tältä pellolta kuuntelin läheisen koulun välituntikelloa, kun miäs meni tunneille. 

Lapsena kerättiin käpyjä. Vaari maksoi aina pientä palkkaa ämpärillisestä.

Isovanhemmilla oli siipikarjatila, kanoja, kalkkunoita ja viiriäisiä. Osallistuimme niiden hoitoon ja monasti olimme mukana ostamassa uutta satsia. Kun kanamunat vietiin kauppaan, pääsimme tutustumaan kylän taajamaan. 

Täytyy joskus käydä ajamassa ohi ja katsoa jääkö näistä rakennuksista yksikään pystyyn. Niin historia häviää ja luodaan uusia muistoja. 

Tämä pöytä löysi heti paikkansa huvimajaltamme.

Ikiaikainen virtolainen reki.

Aidanne

Ei uskoisi, että valmis piha on niin työläs! Tosi on, että piha ei ole koskaan valmis ja se, että sen saa pysymään siistinä ja freesinä, vaatii paljon työtä. Itse olen "tuurijuoppo", aina ei jaksa. Tänään, kun tuuli puhaltaa ja tanssittaa puidenlehtiä, tuntuu pakonomaiselta lähteä pihalle. Mutta sinne päästyäni, olen taas täynnä tarmoa ja intoa tehdä ja laittaa. 

Piha avautuu koko tontin leveydeltä ja se on pyritty pitämään kutsuvana, jossa on ikivihreät havut ja vuorenkilvet, paljon kiveä ja laaja hiekkapiha. 

Aidanteen toiseen reunaan on istutettu morsiusangervoa, joka kukkii keväällä. Toisella reunalla on tuijat, joiden väliin istutettiin nyt lumimarjapensaat. Tämä on omaa kasvustoa, joka siirrettiin vanhan pirtin aidanteelta. Pensas piti kiinni kasvupaikastaan niin, että otimme avuksi traktorin, etukuormaajan ja kuormaliinan. Juurakko oli kivikossa niin vaikeasti kaivettava, että revimme ne irti. Toivottavasti jäi jotain, mikä lähtee vielä kasvuun. 

Lumimarjalla on kaunis punertava kukka ja loppukesästä siihen kehittyy kauniit valkoiset, hieman myrkylliset valkoiset marjat. Todella kaunis sini-vihreä lehdistö sopii hyvin havukasvien läheisyyteen.

Tämä aidanne on ollut tässä jo kauan, havut on lähteneet hyvään kasvuun. Mutta hortensiat tuotti pettymyksen kaikesta palvonnasta huolimatta. Loput hengissä selvinneet kaivettiin jatkamaan kasvuaan muualle. 

Tämä alue ei ole aina ollut nurmella. Muistaisin, että voittaessamme kunnan pihakisan v.2003 oli tämä vielä hiekka-alueena. Sen jälkeen tähän tuotiin multa ja kun aloitin iltaohjaana, 2012, ja jouduin ajamaan työhuoneelle materiaalikuormani kanssa useamman kerran viikossa, kaivettiin nurmialue pois pienen pihatien alta. Nyt kaivurikuski kaivoi tähän aidanteelle leveämmän kaitaleen, jonka täytimme tuoreella mullalla. 

Jokaisen tuijan väliin istutettiin lumimarjapensas, tai juurakoita, että ne näyttää pensaan aluilta. Jos nämä ei lähde kasvuun, käydään repimässä lisää. Jo näiden istutus toi kivasti lisää rehevyyttä sisääntuloon. Tuolla edessä, kuvassa vasemmalla, pilkottaa kellari, jonka päällinen on vuorattu tuoksuvatukalla.

Eikä tässä vielä kaikki! Koska tilaa oli vielä tyhjänä, piti se täyttää. Tässä olisi voinut laittaa vaikka haketta istutusten juurelle, mutta minusta se ei ole vaihtoehto, vaan lähdimme humun luo laatikoinemme ja kaivoimme suuria kuunliljan juurakoita auton täyteen. Loput saimme jälkitoimituksena, kun omaan autoon ei mahtunut ihan kaikki. Jaoimme miähen kanssa juurakot niin, että saimme koko rivin täyteen. 

Teimme vielä nurmeen paikkauskylvön, kun koivu vie maasta energian ja nurmi on ollut aina tosi heikolla hapella. Lisäsimme hiekkaa, multaa ja nurmensiementä. Kastelun jätin luonnon hoidettavaksi.

Aidanne viimeistellään vielä kivilaatoin niin, ettei nurmi kasva kiinni kasvualueeseen. 

Toinen iso muutos tälle alueelle oli koirankopin poisto. Tarjosin sen sisareni koiratarhaan ja sinnehän se vietiin. Meillä ei ole ollut koiraa vuosiin, eikä tule, joten miksi säästää koppia. Se nostettiin kaivurilla auton peräkärryyn ja sinne läks!

Siistittiin kopin jättämä tyhjä pohja, tuotiin betokivien päälle luonnokiviä, joiden välit täytettiin mullalla. Sain tyhjennettyä kolme mehikasvi-istutusta multapatjojen päälle. Toivotaan, että nämä kasvaa tässä kohtaa reheväksi. Lisätään tarvittaessa kivialuetta, mutta nyt riittää näille juurakoillle.

Alue siistityi nopeasti ja vielä kun siistimme sateenvarjojalavan alustan suuremmaksi, kaadoin pari säkkiä haketta suurennetulle alueelle. 

Tänä vuonna luteita on ollut paljon. Nämä yksilöt löytyi pallohortesian lehdiltä.

Siistin vuorenkilven kasvustoa aidanteen tienpuolelta ja huomasin kauniit seitit pienine vesihelmineen.

Pieni valokoriste erottuu hyvin, vaika pihavalot on jo syttyneet.

Mullataan, osa 2

 Lopultakin se valmistui. Sain sudittua viimeisetkin ritilät ja loput korjaan keväällä. Taso jäi aloittamatta, mutta maali on jo ostettu. Eli väri päätetty. Rakenne erottuu hienosti, on tosi raikkaan oloinen ja me tykätään. Sotkin tikkaiden kanssa kukkamaan mennen tullen, mutta toivottavasti kasvit eivät ottaneet ihan nokkiinsa.

Huvimaja

Kangaskatosta ei laitettu enää paikoilleen,vaan se laskostettiin odottamaan seuraavaa kesää. Purjeesta saa silloin kivan varjon istuimien päälle.

Peräkkäin, pusumaja ja pergola.

Takapiha hahmottuu ja täydentyy multakasoilla.

Yksi suuri istutusalue laajenee vielä suuremmaksi. Tämä on valmiina talonmittainen, mutta ei kokonaan kasvualuetta. 

Linjanarua on siirrelty sitä mukaan, kun lapio löytää kiven, joka on pyörivän kauhaan sopiva.

On mittailtu laattojen paikkaa, riittävyyttä ja suunniteltu minkälaista kiveä lähdetään ostamaan. Ja kuinka paljon.

Välillä on kävelytetty kottikärryä, etsitty lapioita ja rautakankea.

Käyn välillä kurkkaamassa kulman takaa, miltä se näyttää mistäkin suunnasta katsottuna. Tulee muuten askelia päivään!

Ensimmäiset laatat kokeillaan paikoilleen.

Aurinko alkaa painua mailleen.

Ostin jo kesällä pergolaan valosarjan, jonka laitoimme valmiiksi maalattuun pintaan. 

K-raudan valosarja, Cello, on samantapainen varjostin, kuin viime syksynä asennetuissa pylväsvalaisimissa. Näkyy suoraan oviaukosta vesilammikon reunalla.

Illan pimeydessä valosarja hehkuu kauniisti ja tuo turvallissuudentunnetta.

Keinu ja pöytäryhmä on siirretty paikoilleen. En juurikaan koristele syyskukin näitä pimentoon jääviä tasanteita, kun valo on jo itsessään kaunis koriste.