Puhelimessa on nykyään niin hyvä kamera, että en ole pitkään aikaan käyttänyt järkkärikameraani. Latausjohtoa joskus mietin, mihin mahtanut sen laittaa. Kamera on kulkenut mukanani ensimmäisistä kesälomatienesteistäni lähtien, yli 40 vuotta. Paperikuvia ei tule teetettyä, mikä on sinällään harmi, mutta niin se aika on muuttunut tälläkin saralla.
Yöllisiä tapahtumia on kiva kuvata ihan kotipihalla, kun valosaaste ei ole haittana. Suurta revontulikuvavirtaa oli hieno seurata. Itse en jaksanut valvoa juurikin sinä yönä, mutta rippeet sain seuraavan yön kuviin.
Kahden aikaan yöllä on joka puolella niin hiljaista. Ei edes linnut laulaneet. Aurinkokennovalot tuovat esiin muotoja ja valaisevat polkuja, tiedän missä liikun.
Kun yö oli selkeä, oli aamuyö kylmä. Miäs peitteli kasvustoja muutamaksi yöksi ja vielä tällä viikollakin piti siirtää kesäkukkien istutuksia suojaan tai peitellä ne.
Sipulikukat, ensimmäiset kerkeeväiset, ilahduttavat kukinnoillaan. Minä olen saanut jo useana vuonna yhden kukkakauppiaan myymättä jääneet sipulit omaa pihaa ilostuttamaan. En odota syksyä, vaan heti maahan, kun on aikaa laittaa. Näin ne päätyvät lajitovereidensa joukkoon, kun kasvu on hyvässä vauhdissa. Joka vuosi on saanut kipittää pidemmälle ja pidemmälle ja kohta kierros on täynnä.
Siirrytään seuraavaan kukkapenkkiin...
Imikkä
Tämä oli kokeiltava! Lokakuussa piilotin kasvimaahan pari terassihortsua, löytyy kuvasarjasta.
Viikko sitten ne kaivettiin esiin multakasasta ja tsadam! Näissä on eloa. Saa nähdä lähteekö ne kasvuun ja kukkivatko, mutta oli kiva kokeilla ja vähentää kellarin hyllyjen täytettä.
Toisen kokeilun tein kaidelaatikoissa oleville lankaköynnöksille, jotka talvetettiin kellarissa. Nämä nostettiin päivävaloon äitienpäivänä. Pojat nauroivat minun kuiville kasvustoilleni, mutta minä nauran viimeiseksi. Näissä on ihan mahdottomasti uusia silmuja! Tämän edistymistä on seurattava lähemmin pitkin kesää.
Tarhakylmänkukka, joka pinkaisee esiin kevään ensimmäisten joukossa on jo useampana keväänä onnistunut kukkimaan. Olen ostanut violetin version, siirtänyt sen kasvamaan aurinkoisempaan rinteeseen ja vot. Siitä tulikin punainen ja vieruskaveri on valkoinen.
Kun nämä ovat kukkineet, jäävät ne suurien kavustojen alle. Näiden ja niin monien muiden perennojen kanssa sitä tuntee osaavansa jotain. Nimen, kasvutavan ja kasvuvaateen. Harvoin siirrän tai siirrätän jotain ihan vain tehdäkseni puutarhassa. Kaikkeen pitää olla hyvä syy. Siksi en ymmärrä vieläkään miten miähen suvun haudalle viemämme ruukkukasvi on joka ikinen vuosi siirretty toisaalle, kun olemme omamme sinne vieneet. On päteviä ja sitten on niitä, jotka vaan osaavat ärsyttää! Mitäs, jos kävisin siirtelemässä ne muidenkin kukat eri järjestykseen, noin tavan vuoksi?
