maanantai 17. helmikuuta 2025

Vanessa 8

Viikonloppuna juhlittiin pikkuemäntää, joka täytti tammikuun lopussa 8-vuotta. Menomatkalla muistelimme tytön syntymää, joka osui kiireisimpään opiskelurumbaani. Tyttö on ainoa lapsenlapsi, jota emme päässeet heti tervehtimään, mutta hän on aina tervehtimässä ja halaamassa ensimmäisenä, eikä jää meiltä kyllä huomaamatta. 

Tytön kanssa on kiva jutella, osallistua hänen tärkeisiin asioihinsa ja huomioida hänen kaikki osaamisensa. Tytöllä on aina vauhti päällä ja näin äkkiseltään laskien, hän vaihtoi juhlapäivänä asuaan noin vain neljä kertaa 😀 koska, miksei!

Neulomani hame on hiukan iso, mutta sopivasti, ja siinä on kasvunvaraa vielä pitkäksi aikaa. Tyttö tykkäsi lahjastaan, eikä ollut uskoa minun sitä hänelle tehneen, mutta vaari vinkkasi asian näin olevan. 

Tässä perheessä tytöt ovat ottaneet naisvoimistelun omaksi lajikseen ja molemmat on valittu kilpajoukkueisiin. Tästä otin aiheen Vanessan korttiin, johon tein kolmelle sivulle erilaisen kuvituksen. Käytin kuvissa Pinterestin kuvasivuja, värikkäitä papereita, kohotarroja ja timanttimaalauksesta ylijääneitä puolihelmiä. Välillä työ odotti kuivumista, välillä inspiraation jatkumista. 

Päivä prinsessana 💓
Tässä odotellaan, että vieraat tulisivat jo. Me menimme peräkärrykuorman kanssa hiukan muita aiemmin, että miähet ehtivät tyhjentämään kuivat puut liiteriin. Mukana kulki myös roskalavalta pongaamani ruohonleikkuri ja oksasilppuri, sekä pientä remonttia vaativa trimmeri. 
Koti oli koristeltu ilmapalloin ja kukin. 
Ystävänpäivämuistaminen vävyltä tyttärelle
Keittiöstä olohuoneeseen. Ilmapallot ovat saaneet jo jäädä paikoilleen, kaikkeen ei täydy enää koskea.
Tytär laittoi pöydän koreaksi. Molemmat vanhemmat ovat osallistuneet tarjoiluiden valmistamiseen.


Perhe Oras


Hopeakinuskikakku. Tällä kakkureseptillä vävy voitti leikkimieleisen kaverien keskeisen kakkukisan hopean. Omuute hyvää!

Juhlassa mukana Milja ja Eemeli
Kummit
Humu ja Paavo
Venla ja Paavo
Sädehdi lapsonen, sädehdi
Milja
Serkkukuvat


Taukojumppa
Tärkeitä juttuja
Mummi ja lapset
Mummi, vaari ja lapset
Olen onnellinen. Olen saanut rakastaa, olen rakastettu. Kauniimpaa asiaa en maailmassa tiedä. Maailman kokee kauniimpana paikkana, kun on saanut rakastaa ja saanut vastarakkautta.
Terhi

perjantai 14. helmikuuta 2025

Ystävät


Ystävyys on pitkämielinen. Ystävyys on lempeä. Ystävyys ei kadehdi. Ystävyys ei kerskaa. Ystävyys ei pöyhkeile. Ystävyys ei käyttäydy sopimattomasti. Ystävyys ei etsi omaansa. Ystävyys ei katkeroidu. Ystävyys ei muistele kärsimäänsä pahaa. Ystävyys ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii. Parasta maailmassa on ystävyys! (Kotiliesi)


Terhi

torstai 13. helmikuuta 2025

Liivihame vol 2

 Siskolle kans! Neuloin myös Venlalle syntymäpäivälahjaksi samanlaisen liivihameen, kuin Vanessalle, vaikka tytön juhlapäivä onkin vasta huhtikuussa. Mekolla on varmasti käyttöä paljon enemmän nyt, kuin lämpimään aikaan. 

Ohje on kiva neuloa ja helppo muokata. Tähän malliin sopii kivasti raitalangat, kuten myös yksiväriset. Eikä malli olisi hassumpi ihan omalla koollakin. Huomaan, että minulla on niin sävyihin sopiva teemuki, joka on aina sopivasti kädenulottuvilla.

Käyttämäni lanka on seiskan raita, 131, 200 gr kerä ja yksivärinen sininen on Korian tehtaanmyymälän vyötteetön seiska. Raitalanka loppui kesken, mutta kätevänä jatkoin sinisellä tarvittavan kuviovälin.

Raidat kulkevat kivasti kolmionmuotoisina pintoina ympäri helman. Kastelin valmiin neuloksen etikkavedessä ja linkosin 800'. Tasokuivaan telineellä kaikki neuleet ja kevyesti höyrytän loput krypyt. 
Siskokset 💕
Terhi

keskiviikko 12. helmikuuta 2025

Syysunelma liivihame

Pikkumuikkeli, Vanessa, täytti tammikuun lopussa vuosia. Juhlalaulut lauletaan tämän kuun puolella. Minä jo huokaisin helpotuksesta, kun sain lisää neulonta-aikaa lahjaa varten. Tammikuussa oli neule per viikko, mutta nyt olen ottanut hiukan kevyemmän vaihteen päälle ja tavoitteen, että kun kaikki on ajoissa valmiina niin muulla ei väliä.
Kun alkuvuodesta tein lankavarastoihini hiukan inventaarioo, nappasin kivat yhteensopivat langat lähelleni, ja kaivoin Sisko Sälpäkiven, Siskon lempineuleet-kirjan hyllystäni esiin. Arvoin kahden eri ohjeen parissa, isoäidin neliöt vai neule. Päädyin jälkimmäiseen, koska kirjava lanka, Adlibris Socki, on makuuni liian kirjava virkattuun lappuun. Siksak-neuleessa lanka ei hyökkää ylle, kun välikerroksien nurjat ja miehustan sileä on yksiväristä lankaa, House Onni. Molemmat on 30' pesunkestäviä lankoja. 

Odotin monta päivää, että voin kuvata valmiin työn ulkona, mutta ei nämä talven valoilmiöt ole kovin yleisiä =) Lopulta päädyin kuvaamaan pirtillä, kunnes eräänä päivänä...
paistaa se aurinko risukasaankin.
Mekko on kokoa 134 reilu ja sopinee vielä ensi syksynäkin pidettäväksi. Alle voi laittaa trikoot, farkut, pitkää hihaa, tai lyhyttä. Päälle lisuketta aina tarpeen mukaan. 
Lopuista langoista neuloin vielä kahdet sukat, eikä sitä sitten jäänyt kuin muutama metri jäljelle. Neuleiden yhteispaino 0,485 kg
Terhi

maanantai 10. helmikuuta 2025

Kukittaa

Kevään tullen valon määrä lisääntyy ja tilitantit laulaa äänensä käheäksi. Rästäät vuotaa ja yöllä on kylmää. Siitä huolimatta tai juuri siksi, alkaa multasormi nousemaan talviunestaan ja vähitellen on multasäkit, ruukut ja lisävalot viritetty pitkin poikin tyhjiä pöytäpintoja. Kesä on tulossa!
Kukkivien kukkien kauneutta olen hakenut Pirilän Kukkatalosta 
ja Ylöjärven SweetThing kukkakaupasta. Jälkimmäiset nouti miäs pyynnöstäni, kun tein tilauksen valmiiksi. Miten onkaan kaunista ja sievää, kun vaan pysyisivät hoidossani pitkään kauniina.
Yritän löytää kauneutta ihan kaikesta mitä näen ympärilläni. Jopa glögipullosta ja tulpuista. Hempeää hetken kauneutta.
Aamiaiskaappi avohyllyineen on niin kätevä, kun sinne voi lastata kaiken. Minä taas tyhjensin, pyyhin hyllyt ja järjestelin sen uudestaan. Jos nyt pysyisi taas hetken siistissä järjestyksessä. Mikä sinä onkin, että aina siihen tyhjään tilaan voi "hetkeksi" laskea jotain. 
Kasvinviherrykset on viety tästä kohtaa keittiötä muualle. Vain lyhyt kultaköynnös sinnittelee hyllyn päällä. Toisella ikkunalla on sitten tätä enemmän kasvuruuhkaa. Joskus tuo kasvuun lähtö ottaa oman aikansa. 
Kaunis kukkakimppu koristaa hyllynreunaa. Tämä on lahja miäheltä, joka muistaa hääpäivän, koska se on nimipäivänäni. 
Tässä kimpussa on kaikki valittu minulle. Tuttu kukkakauppa, Yläjärven SweetThings, Elovainion kukka, tekee niin upeat kukka-asetelmat, ettei ole vaikea valita mistä meidän leikot ostetaan.


Hortesia ja leinikki



Dusty Olive tulppaani
Minulla on ollut jo useamman kerran jalat lähtöviivalla työhuoneeseen lasitöiden pariin. Mutta ei sitten kuitenkaan vielä. Omien töiden suunnittelu kesää kohti on pian ajankohtainen, kun kasvihuone täytyy lasittaa loppuun. Aukkokohtiin on tulossa lasitöitäni kiinteänä osana rakennusta. Olen mielessäni tehnyt lasivalintoja, mutta mikään näistä ei ole mennyt paperiin asti. Piankos ne sitten valmistuu, kun saan itseni liikkeelle. Kun aurinko paistaa taas korkealta ja kasvari on saanut maalin pintaansa, on aika asentaa loputkin lasit paikoilleen.
Terhi

torstai 6. helmikuuta 2025

Tuuletuspäivä

 Tänään on mitä mainioin ilma tuulettaa ulkona (omaa päätään) kaarrokepaitoja. Aurinkoa, pikkuisen pakkasta ja lähes tyyni ilma, ettei mun näpit jäädy kuvatessa. Minun neulematkani on pitkä, kun jo lapsena neuloin ja virkkasin. V.2012 olen kokenut neulejumin, kun kaikki asiat kaatuivat ylle, vaikka mitään en ollut tilannut. Sen jälkeen olen tehnyt tasaiseen tahtiin mitä vastaan on tullut ja onhan niitä. Kivoja uusia neulejuttuja, joista testineuleet oli minulle uusi asia. 

Neuleen arvoa voidaan mitata monella eri tavalla. Minulle sillä on oman käsityötaidon arvostus, taito, jota olen harjoittanut ja ylläpitänyt. Tahto oppia lisää ja kokeilla uusia juttuja. Muokata valmiista ohjeesta itselleen sopiva niin koon, kuin mallin osalta. Suunnitella itse oma neule, oman tarpeen mukaan, toistamatta trendien huippua. Ajattomuus ja monikäyttöisyys, sekä värien vapaa käyttö. 
Oman ja läheisten lämmöntarve on aina päällimmäisenä mielessä. Arvostan saatua itse tehtyä työtä. Toivon myös oman työni saavan arvostusta sitä pyytämättä. Teen aina lähtökohtaisesti jokaisen oman värimieltymyksen mukaan, en niin, kun itse pidän vihreästä ja vaaleanpunaisesta, tuputa omiani kenenkään vaatekaappiin. Kuuntelen herkällä korvalla, pyrin aina ottamaan huomioon vastaanottajan omat tarpeet.
Olen tehnyt paljon tilauksesta ihan kaikkea, mutta ei minunkaan vapaa-aika ole ilmaista rahaa. Kun hyvä materiaali maksaa x-hinnan, se ei ole koskaan valmiin tuotteen hinta. Arvostakaa omaa työtänne, olkaa ylpeitä, että osaatte ja teiltä voidaan pyytää valmis tuote. Käsitöiden myynti pelkillä materiaalikustannuksilla ei saa minua vieläkään aloittamaan yrittäjänä, vaikka sitä on minulle ehdotettu vuosikymmeniä. Minä itse arvostan osaamistani niin paljon, että en lähde talkoohommiin. En edes keräyksiin. 
Kannoin omat 15 neuletta pergolan köynnösritilään. Tässä on laskelmieni mukaan 5 eri suunnittelijan testineuleita vuosien varrelta. Kas kummaa, omista paidoistani otin kymmenittäin kuvia, miähen paidoista vain yhden 😂 ja kaksi jäi vielä kaappiin.

Terhi