lauantai 21. heinäkuuta 2007

Talon sisällä on talo ja toinenkin

Avoimien ovien päivä.Kurkkimaan.
Olikin jo kulunut paljon aikaa,kun viimeksi siirtelin mitään nukkekodissamme.Talo on pirtissämme sijoitettuna niin,että saa olla melko suojaisassa paikassa,paitsi kun kuljemme takapihalle,niin aina joku törmää nukkekodin kulmaan.
Olen katsellut,että aika hyvin kaikki tavarat pysyy paikoillaan,jollei joku sitten siirtelemään taloa ala,mutta sekin pitää osata tehdä taiten.
Talo valmistui vuoden 2006 nukkekotinäyttelyyn Tampereelle.Toukokuussa Finlaysonilla oli useampi pieni koti näytillä ja omanikin sain ihan ajoissa paikalle.
Heti kun kaikki oli valmiina,vietiin nukkekoti hetkeksi muidenkin iloksi.
Projektihan oli pitkä.Ensin ostelin ihania pieniä tavaroita,kun satuin löytämään jostain.Oli monta laatikollista valmiina,kunhan vain saatiin puitteet valmiiksi mihin kaikki voisi laittaa paikoilleen.
Huonekalut ostelin valmiina tai puolivalmiina.Jotain vähän petrattiin,että saatiin tyyliin sopivaksi.
Valaisimet tein itse,mies teki sähkötyöt.
Nuket,asukkaat,tein kasaamalla enkelinpäistä kokonaisen perheyhteisön.Osa nukista on piippurassilla ja kuumaliimalla vanutettu.Osaan olen käyttänyt rautalankaa,kun muutoin en saanut jäseniä pysymään kasassa.Vaatteet olen tehnyt kaikille itse.Vain yksi vaatekerta/asukas.Köyhää väkeä.
Talo on vanha vaatekaappimme,johon on tehty yläkerta kiinteänä rakenteena.
Mieheni teki ovi-ja ikkuna-aukot,kaide-ja porrasrakenteet.
Taloon piti saada korkeampi jalusta,löysimme rautakaupasta kauniisti sorvattuja kaidepinnoja.Sen verran pitkiä,että kahdesta puusta saatiin neljä jalkaa.
Ikkunat on valokuvakehyksistä.Tein hiekkapuhallukset ruutuihin,sekä parvekeovien laseihin.
Kattorakenteet on jäätelötikuista.
Kerroksia talossa on viisi,ylin on lastenhuone ja sieltä löytyy nukkekoti.
Tätä taloa tehdessä olen käyttänyt kaikenlaisia kädentaitoja,mitä vuosien varrella olen oppinut.Neuleet,virkkaus,huovutus,helmityöt,lasityöt,posliininmaalaus,
askrtelu,sisustus,puutyöt,ompelu.
Ulkoisena rakenteena on puutarha,lintuhäkkiin rakennettuna.
Tälle keväälle valmistui ovet ja niiden koristelu.Tavaroita suojaa pölyltä pleksi,jonka saa muutamalla ruuvilla helposti paikoilleen.
Minulla on muutama uusi asukas odottamassa päästä asumaan taloon,kunhan saan taas inspiksen askarrella pienen pientä.









2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kutsusta, tulin vastavierailulle!
Onpas sulla ihana nukkekoti ja selailin vähän puutarha-aiheisia juttujakin. Se sommitelma, missä oli pari ruukkua ja kiviä, oli kaunis!

Maria kirjoitti...

Upeita nukkekotikuvia!!! :)