perjantai 26. joulukuuta 2008

Paketista paljastui

Joulun pyhät on vietetty kotona rauhassa. Pidetty ovet auki vieraiden tulla ja syöty hyvin.
Sain kun sainkin valmiiksi ja pakettiin paidan nuoremmalle pojalle. Tein tätä puseroa kaikkien muiden kässyjeni välissä ja olin jo valmistunut tekemään tämän valmiiksi vaikka pyhinä.
Paidan tein samalla mallilla, mitä olen tehnyt vuosia sitten. Mukavaa ribbiä, ylipitkät hihat ja tarpeeksi mittaa helmassa.
Poika ei ollut hoksannut minun tekevän tätä hänelle. Tai sitten oli vain kohtelias nähdessään paitansa valmiina.
Vihreä lanka on Gjestalin Maijaa, jota kului 150 g. Sininen lanka on Gjestalin Naganoa, jota kului 250 g.
Neulekäsialani oli suorastaan kamalaa valmiissa neuleessa, mutta kappaleiden kastelun jälkeen silmukat asettuivat nätisi omaan riviinsä.
Paita on ihanan ohutta neuletta, kiva pitää koulussakin. Ei hiosta.
Sain sen edellisen postauksen neuleeni alkuun vasta 1. joulupäivänä. Ilman suurempaa dramatiikkaa. Kukaan ei kuitenkaan puhunut minulle mitään, vastaanottoni oli kiinni tavatessani ensimmäistä neulekaaviota Revontuli -huivista.
Lankana työssäni on ohuen ohut Merino Oro. En kerinyt vyyhtiä kerälle, vaan virittelin vyyhdinpuut pirtin pöytään kiinni. Oikein soma joulukoriste. Vanhempi poika sanoi nuo nähdessään, kuvaa hyvin meidän perhettä.
Joopa, lanka kulkee mukavasti neuleeseen, ei takkuile. Mutta lankaa onkin tikutettavaksi mahdottomat 1250 m.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Komia,kiva paita pojallasi! Oi,oi mitenkähän me haalitaan kaikkia urakoita aina niin paljon itsellemme,että aina kiirusta pitää! Me molemmat luullaan,että kaikki käsityöt meidän pitää tehdä ja ehtiä :)

Matleena kirjoitti...

Hyvännäköinen paita, sekä väri että malli hyvät. :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Pitää haalia joitakin töitä aina itselleen ja tälle paidalle oli ihan tarvekkin. Poika on kasvanut kaikista paidoistaan jo ulos.

Anonyymi kirjoitti...

tosi kiva kyllä tuo paita.

Anonyymi kirjoitti...

Paita on kyllä kiva, tuollaista voisi meidänkin nuorin poika pitää jos vaan äiti neulois...Mukavaa joulunajanjatkoa!

TeSa kirjoitti...

Kiitos. Peruspaitoja on välillä mukava neuloa ja kun niitä vielä käytetäänkin mielellään, niin kyllä meillä tehdään.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä passa hienosti tuo paita nuorelle miehelle. Harrastukset näkyvät kodissa ja minua se ei anakaan haittaa. Minä en kerännyt kaikkia pois joulunajaksi, kun silloin sitä aikaa vasta onkin harrastella :) Hyvää loppuvuotta sinulle :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo onkin hyvä idea, neuloa suoraan vyyhdinpuulta. Säästyy sekin aika neulomiseen, mikä muuten menee keriessä ohutta lankaa, jossa vyyhdissä onkin yli 1000 metriä 100 g:ssa. Saisimpa minäkin tuon nuoremman poikani pitämään tuollaista perusneuletta, täytyy vissiin tehdä huppari. Nykyaika kun vaatii hupun päähän.

TeSa kirjoitti...

Harrastukseni näkyy kotonamme aina. Tosin juhlapyhiksi yritän aina saada jalanjakoa ja kuljetan isoimmat lankakorini piiloon. Nyt on vain vyyhdinpuut näkösällä. Ja lankaa piisaa.
Kiitos teille. Poika pukeutui aamusta neulepaitaansa. Olisiko -10´ pakkasella syynsä.