keskiviikko 19. elokuuta 2009

Kireitä siimoja

Ei ole illaksi pannulle kalasaalista tarjolla, vaikka kuinka poika niitä pieniä ahvenia kokeili narrata.

Otin töihin lähteissäni aamulla mattopinon mukaan, muutama riepumatto piti pestä luhdin lattialle vielä syksyksi.
Teimme miähen kanssa rehvit mattolaiturille klo 18 .00, poika pääsisi samalla onkimaan.
Monta hyvää yritystä oli, mutta kun ei nappaa niin ei nappaa.
Pääasia, että pääsee heittelemään.

Pienen pieni sintti, mutta sekin päästettiin vapaaksi.









Ongintatyyli on omaperäinen. Veteen ei saa pudota, laiturin päässä on kova virtauskohta.
Onkiminen on välineurheilua. Kaikki kuvat eivät mahdu tähän isältäni saatuun kuvalaatikkoon.
Voi kun tälläkin kapistuksella on jo ikää. Muistan ne lapsuuden kalastusretket, enkä tainnut kamalasti pitää niistä. Aika kultaa muistot.

Matot tuli pestyä, taukotarjottavat syötyä ja kotiinviemisinä puhtaita mattoja.


6 kommenttia:

pirle kirjoitti...

Lahjavavalle on siis käyttöä, kireitä siimoja vaan edelleen! Teillä ollut kesäinen ilta, täällä jo niin viileää ja tuulista, että syksyä pukkaa.

TeSa kirjoitti...

Pojan kesään kuului paljon ongintaa, kyllä vaan.
Aurinkoinen päivä muuttui kylmäksi yöksi, aamulla lämpöä vain 0. 7 astetta. Hhrrr!

Susu kirjoitti...

Täällä olis pojalle yksi kohtalotoveri. Ahventa on yritetty narrata koko kesä vaan mitään ei ole saatu. Kissakin mulle nauraa...
Puhtaat matot lattialla tuo ihanan tuoksun!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt vielä kuivuu kun on lämmintä päivällä.äiti

TeSa kirjoitti...

Kyllä ahveniakin naurattaa ;)

Matot kuivuu hyvin suulissa.

Matleena kirjoitti...

Mukava näyttää retki olleen vaikkei kalaa tullutkaan! Ainakin sait pihtaat matot! :)