keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Lehtikatsaus



















Minä en varsinaisesti tykkää lukea kenenkään lehtikatsauksia, saati kirjoittaa omia, mutta olkoon tämä nyt se poikkeus kaikessa.

Olen tällä viikolla ostanut / tilannut kaksi uutta lehteä. Uutta ja uutta, mutta...
Molempiin olen tutustunut aiemmin, aloitan TaidelasiLehdestä.
Tätä lehteä olen muutamia vuosia sitten selannut useamman numeron harrastuspiirissä. Nyt sitä tuleekin selattua yhä useammin työn merkeissä.
Tässä viikolla ilmestyneessä talvinumerossa on hiukan minunkin näppini mukana.
Lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja siitä löytyy mukavasti malleja ja ohjeita alan harrastajille.

Toinen lehtiuutuus on Käsityö, Viron suurin käsityölehti, jonka talvinumero on ilmestynyt suomennettuna.
Käsitöö - lehti on aina ollut kiva matkatuliainen Tallinnasta. Useampi lehti on tullut hankittu näiltä matkoilta.
Tämäkin lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa, aina jotain uutta ja kaunista.Samaan postaukseen sopivat, just ja just, minun loputkin käsityölehteni.
Kansioita kahta peräkkäin koko kaapin korkeudelta ja osa lehdistä löytyy vielä toisenkin kaapin kätköksistä.
Näihin kansioihin ja lehtikoteloihin on kerätty vuosikertoja kotimaassa ilmestyneistä käsityölehdistä.
Kirjo on laaja. Kuvalehdistä irtirevityt ohjeet ja kuvat ovat omissa kansioissaan, samoin kopiot ja tulosteet.
Ja arvaattekin, koskaan ei löydy sitä oikeaa ohjetta, kun jotain hakemalla hakee.

Osan lehdistä olen kerännyt aihepiireittäin, toteuttamiskelpoiset ideat omiin kansioihin. Näitä lehtiä tuleekin selattua useammin, kuin muita malleja, mutta harvemmin niitä teen.
Ne vain on kerätty talteen.

Käsityölehdet ovat minun lukemistani.
Minulla ei yöpöydälle keräänny kirjapinoa, en lue ruokapöydässä mitään romaania, selailen mallilehtiä ja haaveilen.


















Alemman postauksen yhden kuusen koristelin omaan häkkiinsä pienten enkeleiden kanssa.

9 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Sama vika mullakin, en tykkää lehtiraporteista ja saman poikkeuksen tein minäkin: Käsityö lehdestä laitoin kuvan ja kehut. Tämä kun nyt on tällainen uutuus niin täytyyhän se muillekin esitellä, tai siis tietoon saattaa. Ja eräille tiedotus ihan e-meilillä;)

Jaa, ai sulla näpit mukana Lasilehdessä, jahas,hmm ....

TeSa kirjoitti...

Lehti on kyllä ostamisen arvoinen.
Paljon ohjeita ja lukemista ohjeiden välissä.

tia kirjoitti...

Kiva että löytää itselleen sopivia lehtiä. Kyllä sinulla ovat hienossa järjestyksessä nuo lehdet.

Karoliina kirjoitti...

Itse tapaan illalla juuri ennen nukkumaanmenoa selailla neule- ja ompelulehtiä. Niitä on aina pino levällään sängyn vieressä. Hyllyssä olevat lehdet ovat aina numerojärjestyksessä, vaikka muuten en mikään järjestyksen ihminen olekaan. Ruokapöydässä en lue käsityölehtiä, etteivät ne vain tahraannu. Ruokapöydässä luen sanomalehden.

Anonyymi kirjoitti...

Lasityölehteä olen selaillut ja tilannutkin muutaman vuoden ajan. On hyvä että on myös kotimainen alan lehti olemassa. Juuri tänään ostin myös Käsityö-lehden, vaikutti todella mukavalta. Tuleehan niitä vanhoja "vuosikertoja" selailtua, ja aina sieltä saa jonkin ideankin.
t. anki silmukkaketjusta

TeSa kirjoitti...

Lehdilläni pitää olla hyvä järjestys, muutoin en mahtuisi töineni mihinkään.
Lehdethän ovat tosi kalliita, ne vaan pitää säilöä hyvin.

sibylla kirjoitti...

Oli taas kiva juttujasi! Vähän aikaan kun en oo käynyt!

Pirena kirjoitti...

Minäkin luen vain käsityölehtiä. Lehtimyyjillekin sanon heti, että en kaipaa muuta luettavaa.

TeSa kirjoitti...

Minäkään en paljon muita lehtiä lue, kuin käsityö- ja sisustuslehtiä.
Kiva, kun piipahdat ;)