sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Huvimajalla














En ole pitkään aikaan päivittänyt kirpparilöytöjäni, vaikka lähes joka viikko poikkean jollain tutuista kierrospaikoistani.
Olen tehnyt hienoja löytöjä, tarpeellisia tai terpeettomia, mutta kaikki löytöni ovat aina paikkansa ottaneet ennemmin tai myöhemmin jostain.Tälle kauniille lautaselle katsoin paikan huvimajan seinältä. Poistimme muutaman liian valottuneen paperikuvan roskikseen, vaihtuvuutta pitää olla.
Lautanen on kohokuvioitu, kauniine reunakoukeroineen.
Kukkakuva sai rinnalleen pirtin seinältä isäni tekemät kuparityöt.
Nuo kaikki sopivat huvimajan vanhan patinoituneen seinäpaneelin ja virkattujen verhojeni väreihin.
Toinen kirpparilöytö, punainen emalikannu, löytyi jo talvella. Mukava litranen astia vesikannuksi.
Kulkee näppärästi paikasta paikkaan, eikä huku pirteän värityksensä vuoksi mihinkään.


















Jo toinen sunnuntaiaamu peräjälkeen, kun istumme aamupalalla täällä.
Miksikö?
No, miäs sanoi jo viime syksynä, että hän ei ehtinyt viime kesänä istumaan huvimajalla kuin kerran.
Samaa hän toisti tänä keväänä ja silloin päätin, että joka sunnuntai, kun vai ehdimme, syömme aamiaisen täällä.
Tästähän tuli mukava tapa aloittaa kiva päivä.

5 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Nätti lautanen ja nuo emaliastiat ovat aina yhtä viehättäviä :)

Täällä tuntuu olevan kaikki astiat aivan älyttömissä hinnoissa kirpparilla, joten ei ole tullut tehtyä juurikaan löytöjä. Ymmärrän sen, että keräilyjutuilla ja tunnetuilla merkeillä on hintaa, mutta krääsäkin näyttää olevan älyttömissä hinnoissa. No jaa, kaipa sitä tulisi tehtyä löytöjä, jos ehtisi rampata kirppareilla aktiivisemmin.

Nzqu kirjoitti...

Kiva kannu! Emaliastiat ovat hauskoja, mutta täälläkin päin niin hurjissa hinnoissa, etten ole raaskinut ostaa.

Nuo kuparityöt näyttivät myös hienoilta, taitaa olla koko suku taitavia tekijöitä täynnä. :)

TeSa kirjoitti...

Oma emaliastiakokoelmani täydentyy usein, onneksi myyjät eivät hinnoittele tuotteitaan ihan järjettömiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kauniin taulun olet löytänyt.Mikäs sen mukavampi paikka aamiaiseelle, kuin huvimaja. äiti

Marleena kirjoitti...

Voi, huvimaja-aamiaiset kesäaamuina, mikä sen mukavampaa.
Uusi taulusi sopii hienosti huvimajan tunnelmaan ja väreihin.
Nätti emalikannu! :-D