
Tänään on ollut heti aamusta ihan saamaton olo, ensimmäisen kerran koko loman aikana.
Olen vain vetelehtinyt, neulonut, selannut nettiä ja mennyt monta tuntia päikkäreille, kuitenkaan pääsemättä edes pedin viereen.

Muutama päivä sitten hokasin, että etukuistin kulmaukseenkin saa kivan asetelman, kunhan saan ruukkujeni alle jotain tukevaa.

Korjaukseen laitettu puutuoli jouti rikkinäisenäkin käyttööni, kunhan siinä ei kukaan istu.

Keväällä keramiikassa " leipomani " ruukut istutin täyteen orvokkeja. Kukinnot saivat kovaa kyytiä jo alkukesästä ja lopulta nuorimmainen uitti ne liian märiksi kastelupäivinään.
Vaihdoin uudet taimet ja asettelin ruukut pöllin päälle.
Kesäkukkien aikaa on vielä monta viikkoa, kun uudet helteetkin ovat vasta tulossa!
Vanha öljykannu on keväinen kirpparilöytöni.

Vaaleanpunainen Mårbackan pelakuut ovat pitkissä ruukuissa viimekesän taimia. Tein useamman jakotaimen viimekesän istutuksiin ja kun syksyllä kippasin laatikkoa tyhjäksi kompostiin, otin yhden taimen talteen ja talvehditutin sen keittiön ikkunalla.
Istutin taimen hiukan liian myöhään keväällä uusiin multiin, kun nyt vasta kukinnot ovat kauneimmillaan.

Uusvanha työkalulaatikkokin on saanut multaa sisuksiinsa.
Kerratulla valkoisella ruusuliisalla on kaunis hento puna kukinnon sisällä.

Ruutupaperi leikkaantui 35 palaan, joista tytär arpoi yhden.
Voittaja on numero 8, eli Marja. Onnea sinulle ja kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte.
Löysin taas monta uutta blogia, joissa piipahdan katsomaan,
4 kommenttia:
Kyllä varmaan oli hyväkin pyhäpäivänä olla vaan; sinulla on lähelläsi monta keidaspaikkaa missä levähtää - kauniita kukkasommitelmia olet saanut aikaan :)
Tosi kauniita piha-asetelmia. Toivottavasti kesää on vielä monta viikkoa.
Onnittelut minunkin puolesta voittajalle :) Tuo työkalulaatikko on aivan ihastuttava! Ja kauniita kukka-asetelmia on riittämiin :) Mukavaa kesän jatkoa!
Kiitos teille.
Eilinen meni kyllä nuokkuen, tänään on virtaa taas touhuta.
Lähetä kommentti