Minä tykkään tuosta palavasta rakkaudesta. Sain sitä vasta muutama vuosi sitten pihaani. Toiset tuntuu sitä inhoavan, kun se leviää niin hyvin. Juu, se on kyllä totta, mutta sehän vaan passaa mulle :-))
Palavarakkaus koki meillä pienen kiukkuisen toimesta parturoinnin. Mököttäjä istui ulkorapuilla ja nyppi kukinnot miltei kaikista pois. Sinnikäs kukkija sillä teki kukkivat sivuhaarat :)
Mutta mikä aivan ihana talo sulla on siinä kukkien vierellä?
Kiitos, kiitos. Palavan vieressä on miähen rakentama linnunpönttö. Lähinnä koriste, johon jokin lintu alkoi pesäänsä rakentamaankin. Se estettiin verkolla pöntön suuaukolla. Pesä olisi tullut ihan liian lähelle terassia, eli jotain rajaa oli tehtävä kuka sitä paikkaa kesän ajan käyttää.
Innokkaasti käsitöitä harrastava kolmen lapsen äire ja kolmen tytön mummi.
Kuvauksia tuotoksistani ja kertomuksia elämästä.
Ammatteja olen vuosien aikana keräillyt paljon. Olen opiskellut rakennusmieheksi, sisustus- ja taidelasiartesaaniksi, sekä kädentaitojen ohjaaja artesaaniksi.
Kotona maalla myllään kesällä pihatöissä apunani miäs lapioi ja konttaa.
tammikuu 0, 570 kg helmikuu 1, 120 kg maaliskuu, 1, 505 kg huhtikuu 1, 650 kg
toukokuu 0, 285 kg
kesäkuu 0, 650 kg
heinäkuu 1, 00 kg
elokuu 0, kg
syyskuu 1, 080 kg
lokakuu 0, kg
marraskuu 0, kg
joulukuu 0, kg
Langankulutus
2022 9,515 kg
2021 10,605 kg
2020 8,245 kg
2019 5, 795 kg
2018 5, 100 kg 2017 6, 325 kg 2016 9, 615 kg 2015 10, 320 kg 2014 8, 920 kg 2013 12, 980 kg 2012 11, 310 kg 2011 20, 800 kg 2010 16, 645 kg 2009 14, 725 kg
Valokuvat ovat poikkeuksetta minun ottamiani, älä käytä niitä ilman lupaa.
4 kommenttia:
Minä tykkään tuosta palavasta rakkaudesta. Sain sitä vasta muutama vuosi sitten pihaani. Toiset tuntuu sitä inhoavan, kun se leviää niin hyvin. Juu, se on kyllä totta, mutta sehän vaan passaa mulle :-))
Palavarakkaus koki meillä pienen kiukkuisen toimesta parturoinnin. Mököttäjä istui ulkorapuilla ja nyppi kukinnot miltei kaikista pois. Sinnikäs kukkija sillä teki kukkivat sivuhaarat :)
Mutta mikä aivan ihana talo sulla on siinä kukkien vierellä?
Ihastuttavia kuvia! Teillä on aivan ihana pihapiiri, ja otat aina niin kauniita kuvia.
Kiitos, kiitos.
Palavan vieressä on miähen rakentama linnunpönttö. Lähinnä koriste, johon jokin lintu alkoi pesäänsä rakentamaankin. Se estettiin verkolla pöntön suuaukolla. Pesä olisi tullut ihan liian lähelle terassia, eli jotain rajaa oli tehtävä kuka sitä paikkaa kesän ajan käyttää.
Lähetä kommentti