maanantai 11. toukokuuta 2015

Iso äiti

 Muutama vuosi sitten kuulin olevani iso äiti. Onnittelin humua, vanhinta poikaa perheenlisäyksestä, mutta hän kyllä lähinnä tarkoitti, että keittiössä oli ahdasta, kun olen niin iso. Myönnän, että näin on. 
Nyt olen kuitenkin saanut viettää ensimmäisen äitienpäivän mummina, tyttären tyttö täytti viikonloppuna kaksi viikkoa. 
Täytyy myöntää, että en ollut ainoa joka odotti vauvelia ensimmäiselle kyläilylle.
Halusin jollain tapaa tästä käynnistä pihaamme pysyvän jäljen ja ostin ruusumantelipuun. 
Harmikseni puu on hyvin talvenherkkä, eikä välttämättä menesty näillä leveyksillä, mutta onhan tämäkin laji kokeiltava ja sit laitetaan jotain muuta kasvuun, jos tämä ei menesty.
Puutarhailu on ainaista arpapeliä.
Jotta puu olisi yhtään suojassa, tehtiin istutusmonttu luhdin eteen. Miäs kaivoi savisen maan ja vävyn tehtäväksi jäi puun istutus.
 Ruusumanteli kukkii varhain keväällä kauniin vaaleanpunaisin kukin, jonka jälkeen puhkeaa lehtisilmut.
Kuva kukkivasta puusta lainattu netistä.
Meitä oli taas koolla paljon, joten laitoin helpon tarjoilun. Miäs teki ruuan, täytettyjä lättyjä, muusia ja salaatin.
Minä panostin jälkkäriin, jossa oli paljon jäätelöä suklaakastikkeella ja kekseillä, sekä kääretorttua.
Suklaatarjoilu oli vasta maanatai-illan pelin aikana =)
"Papu" ei ollut ainoa pikkuinen, kun siskoni toi mukanaan pentunsa, jotta oppii elämöintiin ja uusiin tuttavuuksiin.
Wili hölkkäsi pallon perässä välillä kopitellen, välillä ihan pallona itsekin.
 Melkoista hulinaa ja pienet nukkuivat aina, kun väsy yllätti.
 

14 kommenttia:

Eija kirjoitti...

On teillä ollut hulinaa. Onnekas Äitienpäivä, Mummina :D Hienoa istutaa Vauvelille oma puu, kauniisti kukkii.. Toivottavasti säilyy hyvin täällä vaihtelevassa ilmastossa.

Zelda kirjoitti...

Sydänlämpöiset onnittelut mummille ja pidetään kovasti peukkua, että puu jaksaa ilmastossamme sinnitellä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa ihana idea istuttaa puu vauvan kunniaksi. Kiva seurata molempien kasvua.
Mukavaa päivää sinulle.

Sari kirjoitti...

Ihanan äitienpäivän olet saanut viettää! Mummina olo parasta ja tuo puu on hieno juttu pihalla. Laitatteko kastemaljan veden puun juurelle kasteen jälkeen? Sellaisiahan tapoja nykyisin on.

intsu kirjoitti...

Sinun ensimmäinen mummin päiväsi! Voi kyllä ihanaa.Niin,niin suloinen vauva,aaah sitä ihanuuta!

Saija kirjoitti...

Kaunista, toivottavasti saan joskus olla mummi :)

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Vauvalle oma puu on ihana idea. Toivottavasti menestyy ja kukkii komeasti :-)

Marle kirjoitti...

Suloisia pentuja molemmat! Minulla on myös tuollainen muki. Se on mummoni perintöjä, jonka olen hänelle joskus nuorena tyttönä Hollolan Luhtikylässä asuneella taitelijalla teettänyt. Puun istuttaminen on hieno asia, toivottavasti se kestää talvet ja pikkuinen voi sitten keväisin katsella sen kukkivan ja todeta, että se on minun puu.

sibylla kirjoitti...

Sydämestä onnittelut sinulle ja perheellesi! Suloinen vauveli!
Yks joka on 27.5 ollut 32 vuotta mummona :)

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille.
Mummu muki on ihana vanha Arabialainen.

Toivottavasti puu säilyy yli talven ja jaksaa kukkia kauniisti.

Omien lasten kastemaljaveden annoin haihtua.

Rantapuikko kirjoitti...

Mummin ihanuutta ei voi sanoin kuvailla. Minustakin on ihan näinä päivinä tilossa mummi toisen kerran. Sitä täällä odotellaan ihan intona. Kiva idea tuo puun istutus. Pitää laittää harkintaan....

sartsa kirjoitti...

Hellyyttäviä pienokaisia. :)

Nna kirjoitti...

Onnea isoäidille! Ihania kuvia pienestä. Itse olin tänään niin onnellinen, kun omat vanhempani olivat hoitamassa Pirpanaa ja pääsimme miehen kanssa muutamaksi tunniksi näkemään ystäviä ilman vauvaa.

TeSa kirjoitti...

Oi, kiitos myös teille.
Nna, luksusta päästä liikkeelle.