torstai 17. joulukuuta 2015

Peurat

Löysin taas kivan lasityömallin Pinterestistä, ihan kamalan ihana ajantappajapaikka, ja päädyin tekemään muutaman peilin, kun materiaalia on.
Kesällä tapetoitu eteisen seinä, laudoitus, ei ole liiemmin kaivannut pintaansa minkäänlaista peitettä. Paitsi kun löydän jonkin kivan jipon, joka sopii siihen niin, että kädet kihelmöi päästä tekemään asialle jotain.
Kaavaa suurennettiin niin paljon, että kapea seinän pätkä tulee täyteen sarvista. 
Työn koko on 45 x 55.
 Kun nuorimmainen näki tämän kaavan, halusi hänkin itselleen samanlaisen peilin. 
Kiva, kiva. 
Ensimmäisen kuvan patinoitu peura tuli tehtyä nuorimmalle, mutta asennusvaiheessa hän halusikin patinoimattoman. No sekin sopii minulle.
Työ asennettiin pojan huoneessa lähelle katonrajaa, syystä, että ilta-aurinko paistaa kesäisin koko illan päin tätä seinää. Näin asennettuna ei tule vaarallisia heijastuksia peilin kautta.
Oma työni odottaa jatkojalostusta, joka nähtänee ensi vuoden puolella kokonaisuudessaan.
 

4 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Vaude. Minun mielessänikin pyörivät porot, peurat ja hirvet.
http://enkulinkasityot.blogspot.fi/2015/12/muistojen-kirjaan-vaihdettavaa.html

KristiinaS kirjoitti...

Ekan kuvan peura näytti ihan karvaiselta, aattelin että oot taas jotain ihan uutta keksinyt. Noh, lasiahan nämä kaunokaiset sitten ovatkin. Hienoja. Juu, kannattaa olla varovainen auringon peilausten kanssa.

Kati kirjoitti...

Sinulta kyllä syntyy mitä tahansa! Hieno peura! Pinterestissä saattaa kyllä vierähtää tovi jos toinenkin... Edellisen postauksen kirjajuttu oli myös aivan upea!

TeSa kirjoitti...

Kiitokset teille.