lauantai 30. syyskuuta 2017

Huovutus

Tämän syksyn opinnoista olen odottanut eniten huovutuksen alkua. Intoa piukassa olen kantanut laatikkokaupalla materiaaliani koulun varastoihin. 
Onnekseni kukaan ei liiemmin kiinnitä huomiotaan materiaalilaatikoihin, joita näkee lähes kaikilla aloille kuljetettavan.
Vuosien aikana olen ostanut materiaalia huovutukseen milloin mistäkin. Kesällä tein oikean WAU-löydön joltain kirppikseltä, kun sain ostettua monta nyttystä edulliseen hintaan. Tiesin tämän opinjakson tulevan syksyn aikana vuoroon.
 Ensimmäisellä viikolla, kurssimitta neljä viikkoa, tehtiin tasohuovutusta. Tätä lajia olen tehnyt kauan, kauan sitten. Mieltynyt materiaaliin ja tuntuma huopaa oli kotoinen. 
Olen käyttänyt tässä työssä pohjavillana tummaa vihreää ja tavoitellut valmista työtä syksyn lehden sävyssä.
 Koneompelin valmiin työn pintaan syksyisiä elementtejä, muuttolintuja,
 hämähäkinseitin ja pamppuja.
Lehtiruotiin ompelin helmiä kastepisaroiksi.
Näkyvät kivasti pieninä pisaroina.
Sikaa säkissä? Ei vaan kurpista.
Tein hankintoja opiskelun toista ainetta varten vaahtomuovikaupassa, josta sain palan superlonia kaupanpäälliseksi huovutustöihini.
Kiepautin valkoisen superlonin päälle peittävän kerroksen paksua huopuvaa lankaa, jota en tykkää yhtään neuloa. Tumma vihreä tuo kivan sävyn valmiin huovan pintaan.
Samalla langalla tein kurpitsan päälle lankakierteetkin.
Jokaiseen palleroon laitoin erisävyisen pinnan.
Ne vain lisääntyivät
ja lisääntyivät,
kunnes kaikki viisi oli valmiina.
 Kolmatta päivää olen odottanut näiden kuivuvan, odotan varmaan vielä seuraavatkin kolme päivää. Huopa on niin tiivistä, että pallero sisällä ei pääse kuivumaan, vaikka ovat olleet saunan jälkilämmössäkin ritilän päällä.
 Tasohuovutin vihreän palan, josta leikkasin lehtiparin yhtenäisenä. Neulahuovutin leikkauspinnan pehmeämmäksi ja kiinnitin neulaamalla lehden. 
Puun kanta on laitettu kurpitsan pintaan leikattuun aukkoon liimaamalla.
 Kurpitsajuhlat voivat alkaa.
 Olen täysin koukuttunut tähän materiaaliin, jota aion hiukan ennakkoon työstään kotona viikonloppuna.
 

10 kommenttia:

Intsu kirjoitti...

Komeat huovutukset. Tasohuovutuksessa on aika kova työ. Mutta minäkin tykkään huovutuksesta kovasti.Rattoisaa pyhää tai pitäiskö sinun kohdalla sanoa,että puuhakasta:)

KristiinaS kirjoitti...

Tuo lehti on ihan huippu hieno!

Ingi kirjoitti...

Ihanan pehmoinen materiaali ja todella kivat kurpitsat!

Ulla kirjoitti...

Kauniita huovutuksii oot tehny. Tul oikein vaahterat mieleen!

Päden paja kirjoitti...

Oi miten ihania huovutustöitä ja kuvia! Hienosti tehtyjä:) Mukavaa alkanutta lokakuuta♥

Sartsa kirjoitti...

Huovutuskin vie näköjään mennessään. Tykkään etenkin tosta pöytäliinasta, kun siihen tuli noita pääliompeluja.

Sarin kotona kirjoitti...

Hienot huovutus työt!
Ihanat kurpitsat!

Sari kirjoitti...

Upeita huovutustöitä!

Saija kirjoitti...

Nuo kurpitsat on suloisia. Huovutus on kyllä mukavaa mutta voi kun ehtis sitäkin!

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos kaikille.