lauantai 28. huhtikuuta 2018

Kohti näyttöä, osa 1

 Loppukevään näyttö lähestyy ja työt valmistuvat viimein esittelyyn. Minulla on ollut työn alla asiakaslähtöinen työ, jota varten olen valinnut itselleni asiakkaan. 
Olen vastaanottanut tehtävän yksityisasiakkaan kotiin tehtävien lastenhuoneen sisustuselementtien suunnittelusta ja toteutuksesta.
 Tehtävänäni on ollut suunnitella lasinen unisieppari, jossa värit on valittu lastenhuoneessa olevista väreistä. Luonnostelin useamman piirroksen, joista kuvassa oleva päätyi työpöydälleni ja lasiveitsen alle.
On ollut rentouttavaa ja mukavaa puuhailla välillä lasin parissa työn tällä puolella.
 Piirsin myös mallit lasisiin sulkiin. Käytin paljon irilisoitua kirkasta lasia, jonka värit heijastuu kauniisti työalustaa vasten.
Työn edetessä sommittelin osia kohdilleen keittiönpöydän ääressä.
 Isomman ympyrän halkaisija on n. 25 cm ja tämän pienemmän 10 cm. Koko työn korkeus 60 cm. Kaikissa osissa olen käyttänyt samoja värejä, vaikka saattavat näyttää työpohjaa vasten hieman erilaisilta.
 Valmiin työn reunaan olen tinannut erillisen osan jossa silkkikukat ovat kiinni. 
Työn alareunaan lisäsin nauhoja, helmiä ja sulkia joita on helppo vaihtaa ja siirrellä halutessaan.
 Ojibwe-taru kertoo unisieppareiden synnystä näin:
”Hämähäkki-isoäiti loi maailmankaikkeuden laulamalla, mutta harmistui ihmislasten pahoista unista.
Isoäiti meni Pajun luokse ja pyysi tältä muutaman oksan, Kotkalta isoäiti taas sai muutaman voimallisen sulan.
Hämähäkki-isoäiti taivutti oksat ympyröiksi yhdistämään kaikkia maailman ihmisiä. Sitten hän kutoi viisauden verkon oksien ympärille pyydystämään lasten pahat unet.
Aurinkoisoisän aamusäteet polttivat pois verkkoon takertuneet pahat unet, ja jäljelle jääneet
unet muuttuivat aamukasteeksi ja valuivat
Kotkan sulkia pitkin takaisin Äiti Maahan.

5 kommenttia:

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Onpahan upea unisieppari.. aivan ihana♥

enkulin käsityöt kirjoitti...

Apua, että osaakin olla ihana. Onnea näyttöön.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille ❤

liisan kotona kirjoitti...

Siis Wau <3 Upea :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos Liisa.