torstai 23. elokuuta 2018

Vanha väsyi

Eilinen kotiinpaluu töistä ei ollut mitenkään riemastuttava, vaikka saimme hakea Miljan suoraan hoidosta mukaamme. Siinä himppasen ennen kotiporttia vilkaisin vanhan pirtin pihaan ja paha sana tuli sanottua. 
Ikiaikainen pihakoivu oli haljennut kahtia ja toinen puoli puusta maata rönötti pelloille vievällä kulkutiellä.
 Koivu on ollut aina hyvin hallitseva, vaikkakaan se ei suoranaisesti ole näkynyt nykyiseen pihaamme, kun työhuone peittää näkymän, mutta kun se olennaisesti kuuluu pihapiiriin, on sen kaatuminen ollut melkoinen harmitus.
 Edesmenneet appivanhempani, varsinkin muori, pelkäsi puun aina kaatuvan. Kaatuipa se entisajan pihassamme suuntaan tai toiseen, olisi sen tuhonjälki ollut huomattavan haitallinen.
Yhtäällä navetta, nyt olisi karjakeittiö hajonnut, toisaalla pirtti, toinen puoli puuta kaatui sinne, kolmannessa suunnassa luhti, tällä kertaa onneksi tarpeeksi kaukana, tahi neljännessä suunnassa vesikaivo, nyttemmin ilman pumppua, eli toimimaton.
Appeni, eli vaari, oli syntynyt 1913 ja hän aina muisteli puun olleen nuori, käsivarren vahvuinen. Puu sai kasvaa rauhassa, joutumatta kilpailemaan paikastaan. Viimeiset 20- vuotta pihassa on ollut myös muuta puustoa.
Puussa ovat leikkineet niin miäs, kuin lapsemmekin. Kuvasin vanhimman, humun, vielä kerran tässä puussa kiipeilemässä, kun hän kävi kiinnittämässä köyden puun runkoon.
Miäs teki leikin puusta luhdin solaan, jonne veti nuorena poikana köydellä liaanin. Naapuri kertoi riiustaneensa puiden oksilla talon vanhinta tytärtä, miähen sisarta.
 Niin monta eri tarinaa ja muistoa, kuin on kertojaa. Nuorimmainen sanoi, että johan se onkin ollut jo kauan kaatumaisillaan, tytär että kauan se jaksoi olla pystyssä. Kaikki he muistavat leikkipuun. Nyt oli aika kaataa loputkin yli 100 vuotiaasta vanhuksesta. Puu natisi uhkaavasti. Kuten kuvista huomaa, ei se ole terve laisinkaan. Viimeiset vuodet lahoaminen ja keskeltä kuivuminen on ollut huomattava.
 Kun kuitenkaan tämä pihapiiri ei ole talouspihamme on puu saanut olla paikoillaan. Olemme kuitenkin antaneet käyttöoikeuden pihan läpikulkuun läheisille pelloille ja mehiläistenhoitajille, eli nyt on pelloilla syksyn kiireaika ja tiellä on tukos.
 Puuhun kiinnitetyn köyden tarkoituksena oli saada puunrunko kaatumaan juurikin pihatien suuntaisesti, mutta sinnehän se meni, mihin oli jo matkalla. Kohti vanhaa pirttiä.
 Humu sahasi lovia runkoon, että loppukin puusta putoaa maahan.
 Kuten huomaa, oksia on paljon. Liekö eilen kylmän aamun jälkeen päivän lämmettyä puhaltanut syöksyvirtaus, kun kotipihan puolelta oli suuresta männystä pudonnut valtava oksa nurmelle?
 Miähellä piisaa pitkäksi aikaa temuamista tämän puun kanssa. Ensimmäiseksi pitää saada ajotie tyhjäksi ja pelastaa ensimmäisen rungon alle jääneet tuijat.

6 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Ylimäärästä työtä yllin kyllin.
Typsyllä on komiat ulkovaatteet.

Saija kirjoitti...

Voipi näyttää tyhjältä hetken aikaa!

KristiinaS kirjoitti...

Huh huh, on siinä puuta kerrakseen, poistettavaksi. Komea tuo on ollut ja just kiva pihakoivu lasten leikkiä, monessa polvessa. Vaan näin se on, kaikki loppu aikanaan. Hyvä ettei kukaan tai mikään jäänyt alle tai loukkuun.

TeSa kirjoitti...

Saha laulaa muutaman tunnin. Pitää tarkoin harkita tämän kanssa saatua hyöty /laatusuhdetta.

Intsu kirjoitti...

Aina siellä on joku suuri urakka menossa. Hienot tuulikellot tuossa edellä.

TeSa kirjoitti...

Sepä se, ikuinen työleiri!