tiistai 21. elokuuta 2018

Tuulikello

 Tänä kesänä ei ole liiemmin tullut kuvattua puutarhaa, kun puutarhuri lomailee edelleen. Terassin tuulensuojaseinässä on hyvä ja suojaisa kasvupaikka amppeli-istutukselle, joka on tehty vanhaan valurauta-astiaan. Tämähän haettiin kesällä Hämeenlinnasta. Viikonlopun markkinoilta löysin toisen samanlaisen. Ensin en vuosiin saanut mistään allasta ja nyt olen kesän aikana onnistunut ostamaan jo kaksi. Etsivä löytää. Ajatuksenani on tehdä molempiin syysistutukset ilmojen viilennyttyä.
Olisiko jo aika päivittää keramiikkatyöt?
 Nämä ovat opintojeni loppuvaiheessa keväällä haettu, kun loputkin oli saatu poltettua. Suuri ja painava keramiikkalehti on tuulikello. Lehden kääntyessä tuulessa, keramiikkapallo kilkattelee työn pintaan. Toimii ainakin tänään, kun puuskittainen ja viileä tuuli keinutteli lehteä kuvatessani.
 Nakkasin keväällä kasvarin uumeniin pienen keramiikkamöksän. Puhaltelin nyt pölystä ja napsin kuvat.
 Monta pientä terälehteä, joista muutama on jo kiinnitetty uudestaan kiinni massalla.
 Musta matta on aikas kiva seinäväri. Aivan kuten Tanskalaisissa kodeissa. Niissä ei kuitenkaan taida versoilla talon katoilla mitään?
 

Ei kommentteja: