keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Viivähdä hetki juhlassamme

 Sunnuntain juhlapäivä oli mielestämme oikein onnistunut, vieraat viihtyivät ja me nautimme kotiimme kutsuttujen vieraiden seurasta.
Viikko on jo puolessa, kun vasta ennätän päivittämään juhlahetken sunnuntaisesta iltapäivästämme. Saimme jo perjantaina seuraksemme tyttären perheen. Olimme lupautuneet hoitamaan pikkubimut viikonloppuna, että nuoret pääsivät juhlimaan yllätys synttäreitä Tampereen yöhön.
 Minulla oli syyslomaviikko iltatöistä, mutta ei päivä. Arki-illat puuhailimme kotia juhlakuntoon, keskiviikkona suunnittelimme tarjottavat, torstaina töiden jälkeen kauppaan ja perjantaina käynnistyi vispauskone.
 Lauantaina viimeiset hankinnat ja temppurataa neitien kanssa. Yöllä peittelin tyttöjä useamman kerran ja kerran herättiin palohälyttimen patterin väsymiseen. Järks!
 Sunnuntaina koristeltiin tarjottavat, laitettiin juhlalookki kuntoon ja käytettiin hyväksemme lapsityövoimaa.
 Koristuksiin ostin vähän uutta, mutta käytin myös vanhoja elementtejä.
 Humu huolehti laulujuomat, kukaan ei kuitenkaan laulanut =)
 Miniä oli alkupäivän tyttöjen kanssa, että sain vapaat kädet. Tytär jumittui keittiöön tosi luontevasti.
Samoin pojat ja miniä täydensivät tarjoilulautasia.
 Pöydät täyttyivät järjestelmällisesti.
 Kynttilät sytytettiin.
 Valaistuksesta huolehdettiin.
 Kahvipöydät aseteltiin istumapaikkojen läheisyyteen.
 Kulkuväylät tyhjennettiin ja jokaiselle vieraalle varattiin istumapaikka.
 Syksyn väreinä oranssi, vaaleanpunainen
 ja lämmin punainen.
 Tuuli yltyi illan aikana melkoisesti, mutta se ei haitannut juhlintaa laisinkaan.
 Olimme valmiina ottamaan vieraat vastaan.
 Tyttöjä en ennättänyt paljon halailemaan, mutta tulee viikonloppuja, että voin olla heidän kanssaan.
 Kahvipöydässä oli suolaisena kalatäytteiset wrapit, kanamunatäytteiset karjalanpiirakat. Rahkavoitaikinaiset jauhelihapasteijat, feta-pinaattipiirakkaa, kinkku-juustomuffinit. Osa näistä tehtiin myös gluteenittomina.
 Makean puolelta kermakakku vadelma-puolukkahillolla ja valkosuklaa-kermatäytteellä, mansikkarahkainen juustokakku, voitaikina piparihyrrät, suklaamuffini Baileys moussella, sekä matelipitko. Myös osa näistäkin gluteenittomana.
Sivupöydällä valkosuklaata, vaaleaa suklaata, vihreitä kuulia, suola- ja täytekeksejä, marenkeja.
Juomina hapahko alkoholiton alkumalja, kahvi, tee ja mehu.
 Saamamme kukkaset olivat näyttäviä ja niiden asettelussa menikin tovi aikaa.
 Tytöt viihtyivät yhdessä,
 Vanessa vanhempiensa kanssa. Kodinhoitohuoneen pieni pöytäryhmä mahdollisti kahvitteluhetken keittiön läheisyydessä.
 Pieni tyttö oli aivan haltioissaan, kun näki yhden yön jälkeen vanhempansa. Venla oli heti valmis jäämään luoksemme, kun tulivat perjantai-iltana. Voi kumpa voisinkin toteuttaa pienen tytön unelman ja viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.
 Tarjottavat eivät päässeet loppumaan, siitä pidin huolen jo valmistamisvaiheessa. Osan laitoimme pakasteeseen vastaisuuden varalle.
 Kun vieraat olivat lähteneet ja lapset perheineen tekivät jo lähtöä, pyysin vielä, että otetaan perinteiset.
 Ihan silleen perinteisesti ne aina pelleilee, poijjaat.
 Oli myös muutama onnistunut otos. Näitä kuvasarjoja on otettu vuosittain, jos olemme kaikki koolla. Kiva katsella myöhemmin, miten kukakin on muuttunut.
 Illan hämärissä kuvasin vielä upeaakin upeammat kukkaset, joiden runsaus sai minut huokailemaan ihastuksesta!
Suuret mahtipontiset ja näyttävät kukkaset saivat vallata päivän päätteeksi pirtin pöydän niin, ettei siihen saanut katettua rääppiästarjottavia.













Alkuviikko on mennyt toentuessa, kahden maanantain osuessa juurikin tälle viikolle ;)
Kiitoksin Terhi & Hannu.
 

11 kommenttia:

Intsu kirjoitti...

Kiitos Terhi! Oli niin,niin ihanat juhlat,niinkuin kaikki kuvasikin kertovat onnesta. Kovan urakan päättymisestä,yhteisen tapaleen jatkumisesta,ihanasta perheestä,kauniista kodista. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ja me viihdyimme todella hyvin.

TeSa kirjoitti...

Lämpöiset kiitoksemme teille! Blogiyhteisö on saattanut meidät yhteen.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onnittelut pitkästä yhteisestä taipaleesta ja opinnoista valmistumisesta.

On ollutkin ihanat ja iloiset juhlat. Kauniiksi olet kaiken laittanut ja herkkuja notkuu pöydät. Nämä perheen juhlat ovat aivan ihania ja lämminhenkisiä.

Sartsa kirjoitti...

Hienon näköset juhlat!
Hienon näköset tarjottavat!
Hienosti järjestetty!
Onnea! Ootte te kyllä melkonen parivaljakko!

satunNainen Paula kirjoitti...

Suuret kiitokset viimeisestä!
Kyllä olitte jälleen kivat kemut järjestäneet!! Nautimme!
Oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia - myös muiden blogituttavien kanssa! :o)

Tuomontuvan Anni kirjoitti...

Hei Tesa, olet juhlinut perheesi kanssa, iki muistettavia juhlia:)
Minä en valitettavasti pystynyt lukemaan kaikkea mutta kuvista sain selvän jotenkuten, mutta Suuret Onnittelut teille juhlinnan kohteille. Onnea elämäänne eteenp'inkin.
Toivottelee Tuomontuvan Anni

Hepsi kirjoitti...

Wau, te todella osaatte ja jaksatte järjestää upeita juhlia! Onnea teille molemmille! ♥

Saija kirjoitti...

Mahdottoman hienoja kakkuja, koristeita ym. Voi kun noita kukkia saisi säilöttyä/pakastettua, niin niitä voisi ottaa pöydälle pitkin talvea ja muistella kivoja juhlia.

Elisa kirjoitti...

Kaikista kuvista tuli todella lämmin olo, juhlat on ihan parhaita oman perheen ja suvun parissa!

liisan kotona kirjoitti...

Onpa ollut upeat juhlat tarjoiluineen päivineen. Onnea vielä sinulle ja miehellesi sekä sinulle vielä erikseen.

TeSa kirjoitti...

Lämmin kiitos teille kaikille!