lauantai 24. heinäkuuta 2021

Tontilla

Takana on ensimmäinen lomaviikko, jossa ei ole ollut tietoakaan levosta ja lomasta. Koko viikko on tehty rästihommia ja siivottu kotia. Kerätty marjoja ja säilötty satoa.

Mitä enemmän meille tulee ikää, sen enemmän meillä lisääntyy työt. Ehdotin jälleen, että muutetaan kerrostaloon. Vanhan puretun pirtin paikalle on valmistumassa miähen konehalli, jonka pohjan valutyöt tehtiin yhtenä perjantaina suit sait sukkelaan. Olin töissä, mutta kuvaviestit kertoi työn sujuneen hyvin. 
Ammattilaiset asialla, lattiassa on kerrasta valmis pinta. 
Miäs on työmaallaan aina, kun ehtii. Työsarkaa piisaa.
Minusta ei ole paljon hyötyä, mutta kuulostelen, että koneet käy ja elementit nousee.
Pihalla on ollut himppasen mielyttävämpää, kun lämpötilat on 20 molemmin puolin. Välillä vilunväristykset saa haihattelemaan lämpimmistä keleistä, mutta onneksi tunne on hetkessä ohi.
Piha on pyörtynyt, puutarhuri myös. Kuva kasvarista nurmialueineen ei ole otettu ihan lähiviikkoina. Olisin niin iloinen nähdessäni hyvinhoidetun, kauniisti vihreän ja siistiksi ajetun nurmialueen. Totuus on kauttaaltaan auringonpolttama, jonka myötä myös tämän kesän perennat ovat nyt nähty.
Tämä kaunis pieni sininen pallero on laukka.
Kuten myös tämäkin.
Olen vaihtanut viherkasvien mullat ulkona, koska se on vaan niin paljon siistimpää tehdä pihalla, kuin sisällä. Tällä viikolla tein vielä useammat multaukset. 
Pesin ikkunat, kun lopultakin keittiörempan jälkeen huonekalut on siirtyneet omiin paikkoihinsa, loputkin astialaatikot tyhjentyneet tiskarin kautta kaappeihin. Vielä puuttuu muutama lattialista, mutta ainahan jokin juttu jää roikkumaan. 
Makkareihin laitetaan uusi lattiapinta myöhemmin.
Jos laskit oikein,on päivätyön lisäksi ollut keittiöremppaa, konehallin valmistusta ja auringon polttama piha. Ihan liikaa kaikkea. Olenkin ollut kuluneen viikon niin loppu, että teen vain, mutta pihaan en ole jaksanut panostaa.
Ihailen niiden kukkien ja kasvustojen vehreyttä, jotka sitkeästi jaksavat kaikesta huolimatta sinnitellä iloksemme. Astiataimien kastelu menee sujuvasti, mutta perennojen kohdalla vain osaa on voitu sadettaa. 
Huomisesta olen suunnitellut pihapäivän ja katson mitä voin tehdä. Ensi viikolle on luvattu hellejaksoa, mutta viikon loppupuolella olisi jo epävakaisempaa. Tervetuloa sade!
Orvokit kukkivat ja minä nypin. Siemenkohdat ja pitkäksi venähtäneet kukkavarret katkeaa nopeasti.
Eteläpäädyn pergolassa on ollut kiva istua töiden lomassa. Nostaa jalat keinuun ja hiukan huilata. 
Aurinko laskee, voi nauttia pitkään lämpimistä illoista. Ne pahuksen paarmatkin on jo häipyneet.
Koska helle, kävimme aamulla ennen töihin menoa ja heti töiden jälkeen uimassa. Pikapulahdus herätti kummasti ja päivällä veteen piirtyi hien suolaama pinta.
Lomassa parasta saada tietyt työt etenemään ilman työaikaa ja aikaisia aamuja.



11 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Jotkut mun ompelukaverit kysyy miten ehdin kaikenlaista ompelemaan mutta ne ei tiedä sinusta mitään;) Voin vaan ihmetellä miten ihmeessä ehdit ja jaksat:) Kaunista teillä on mutta on myös kovan työn takana!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Irma ❤
Minä päätin jo aikoja sitten, etten jää odottelemaan sitkun, joskus. Teen heti, nautin, enkä jää harmittelemaan.
Jos en tykkää tai tein väärin, puran, korjaan, muutan ja aloitan taas alusta.
Ihanaa on tehdä ja kokea, vaikka muutaisin kerrostaloon 😅

Saija kirjoitti...

Niin kauanhan sitä pitää tehdä ja hommailla kun siitä nauttii ja fyysisesti pystyy. Kyllä tuo kauneus tuottaa teille paljon iloa!

TeSa kirjoitti...

Onneksi on piha! On kiva puuhailla, nauttia valmiista ja suunnitella uusia juttuja.
Kiitos Saija!

Tiinatei kirjoitti...

Tämä kesä on todellakin tuonut haasteita puutarhan kanssa. Itse kippasin toissapäivänä osan kesäkukista jo kompostiin, en jaksa enää yrittää pitää niitä hengissä. Rajut tuulet ovat riepotelleen amppelit hurjaan kuntoon, kun ei aina ehdi nostelemaan niitä alas tuulten tullessa. Mietinkin, että jos tuulet vain lisääntyvät, taidan ensi kesänä jättää amppelit väliin.

TeSa kirjoitti...

Jos jätät kesäkukat istutusamppeliin, joutuu niitä kastelemaan paljon. Itse kippaan amppelin suurempaan astiaan, lisään multaa ja ravinteita.
Ainoastaan myrskyllä saatan nostaa alas, mutta en juurikaan muuten.
On niin painavia nostella etten jaksa.

Tiinatei kirjoitti...

Istutin ne ostettuani uudelleen isompiin potteihin lisämullan kanssa, kuten ohjeistitkin. Kevyt turvehötö ei pidä kosteutta, vaan kannun kanssa saisi vierailla aamuin illoin. Meidän amppelipaikkaan ottaa kaikki tuulet ja niiden riepottelu on tehnyt monesta kesäkukasta raaskuja, siksi ne päätyivät jo nyt kompostiin.

TeSa kirjoitti...

Onpa harmi! Jos ei kirvat, niin sitten härmä. Tänä vuonna on vielä vältytty molemmilta, mutta vettä ne janoaa.

Nila kirjoitti...

Kyllä sitä hommaa on teilläkin niin myös täällä. Kastelu tuottaa työtä onneksi kaivossa on ollut vettä. En ole koskaan kastellut istutuksia näin paljon perennoja ja kasvulavoja.

Outi kirjoitti...

Hauska kuulla, että muillakin on loma työntäyteinen... Niin oli minullakin ja syksyä kohden tuntuu, että meno vaan kiihtyy, kun lomakin loppui mutta hommat eivät. Tsemppiä kaikkiin projekteihin! Ehkä pian sadettakin saadaan ja kasvit alkavat elpymään.

TeSa kirjoitti...

Sade on tervetullut!
Kiitos Nila ja Outi ❤