keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Kynttilöitä

Syystähdet valloittaa kauniilla sävyillään. Itseäni miellyttää juurikin nämä hentoiset punasävyt. Niiden kukinta-aika on pitkä, mutta en ihan jouluun asti saa kestämään. Silloin on jo valkoisten vuoro. Ja mielummin mahdollisimman suuri, kuin monta pientä. 
Yhtä varmasti, kun syyskukat valtaavat pöydät, alan etsimään kynttiläkippoja kaapeista. Nyt kun koko koti on puunattu, pinnat maalattu ja hohtaa uutuuttaan, olen etsinyt led kynttilöitä. Suuri ja kauniin kiiltävä pallokynttilä on Plantagenin valikoimasta. Pari kertaa olen ollut aikeissa puhaltaa sen illalla sammuksiin. Miäskin. Kunhan en mene valkean kanssa lähelle 😃
Syksyn aikana kukkavalojen ajastinta on säädetty monen monituista kertaa, kun pimeä tulee aina vain aikaisemmin. Minusta tämän pimeän ajan kanssa pärjää kyllä, kun napsauttaa valon katkaisijasta päälle. 
Mosaiikkipöydälle on kerääntynyt taas kivoja kirjoja. Laitoin myös lahjaksi saamani paperipainon tasapainottamaan kokonaisuutta. 
Etsin taas jotain ja ihan kaikkien seasta huomasin tämän kauniin pistelytyön, jonka olen joskus ostanut kirpparilta. Se on ollut aiemassa elämässään tyynynpäällinen. 
Itsetehdyn pistelytyön  innoittamana vein myös tämän työn kehystettäväksi ja siitähän tuli erittäin kaunis hopeisella kehyksellä. Mutta on ne listat kalliita!
Tässä työssä on käytetty sekä puoli-, että ristipistoja.
Värit on tasapainoiset ja työnjälki todella siisti. Olisi kiva tietää kuinka vanhasta työstä on kyse. Tämä ripustettiin pirtin seinään.
Pidän tästä keittiönäkymästä todella paljon. Puuhellan tausta ja vierustat on saatu viimeinkin viimeisteltyä. Vaihtoehtoisia materiaaleja mietittiin kauan ja lopulta päädyttiin pellittämään ja peittämään vanha laatoitus niiltä osin, kun sitä ei päällystetty kivilaatalla käytännön syistä. 
Arki-illan vieraat ovat 💕


5 kommenttia:

Intsu kirjoitti...

Niin,tosiaan on ihana asetella kynttilöitä tään pimeän ajanjakson keskelle. Mies on laittanut suuren valopuun ulos paikoilleen. Voi kun tykkään siitä,siis puusta ja kyllä miehestäkin:) Tuonon kiva,kun se näkyy ikkunasta myös sisälle.

Puikko, koukku ja ompelukone kirjoitti...

Ihanaa, että jonkun joskus taiten tekemä työ saa uuden elämän uudessa muodossa.

Sartsa kirjoitti...

Syksy saa hiljalleen tunnelmoimaan :)
Nuo kehystykset on tosiaan kalliita! Meidän äiti tekee noita tauluja ja muita pistelyitä koko ajan. Tuo on tosi kaunis ja pääsee tauluna oikeuksiinsa.

*VEKKI* kirjoitti...

Pimeetä on. kukkavalot on päällä meilläkin ja kynttilöitä kuluu. Toisaalta tämä aika on niin rauhoittavaa ja odottavaa, kunnes joulu tulee.

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille ja hyvää levollsita sunnuntaita.