sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Puutarhan syksy

 Pitkästä aikaa aamusta on pakkasta. Maa on rapsakka, mutta ilma harmaa. Toisin, kun eilen jolloin aurinko paistoi lähes koko päivän. Ostin Tokmannilta loput kukkasipulit eurolla/pkt ja istutin heti aamusta n.150 sipulia aidanteelle. Näitä olisi voinut olla enemmänkin, että olisi saanut heti täydemmät istutukset. Näpit oli ihan kylmät, mutta suoriuduin, kun en jäänyt töpeksimään.
Isomaksaruoho jaksaa vielä kukkia, mutta sen varret ovat kaatuneet takapihan mylläyksen seurauksena. Saavat ensi kesänä kehittää kunnon varret, etteivät nuoku nurmella. Upea suuri kukinto jaksaa ilahduttaa myöhäiseen syksyyn.
Viimeiset lehdet haravoin viikko sitten. Jostain tuuli tuo kasan lehtiä talon nurkkiin pyörimään. Olen imuroinut kasvarin lattian moneen kertaan kuivista lehdistä, mutta aina jostain huone imaisee sisäänsä uuden tulokkaan.
Tein sisääntulon pöydälle pienen syysistutuksen. Skimmiaa, valkoiset syklaamit, erilaisia kavervia ja oman maan kurpitsaa.

Kuivakukkina laukkojen kukinnot.
Kaidelaatikot on vielä tyhjinä. Saattaa jopa jäädä. 
Leppoisaa sunnuntaita kaikille, 


2 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Kaunistuksia syksyynne 😊
Aikamoiset yhden hengen istutustalkoot!

TeSa kirjoitti...

Näissä talkoissa ei paljo aikailtu, kylmä!
Marraskuun lämmöt on aika vähäiset.