tiistai 13. joulukuuta 2022

Sulatusvadit

Syksyn kaikki kolme lasikurssia on aloitettu ja loppunut. Pidin kaksi pidempää lasikurssia ja viimeisin lasikurssi oli maanantaina, joka oli alkubriiffaus heti loppiaisen jälkeen alkavalla TPOn kurssille. Tämä Taiteen perusopetus oli jo 3.ryhmä tälle vuodelle, jossa materiaalina on lanka ja lasi. Keväällä oli kaksi erillistä ryhmää.
Minä pidän lasikurssin, suunnittelijaopettaja ohjaa lankatekniikat. Kurssilaisten tehtävänä on yhdistää annetun aiheen mukaisesti sekä lanka, että lasi samaan työhön, josta he pitävät kurssijakson lopussa esitelmän ja minä teen arvioinnin. 

Nyt on hetki aikaa taukoilla iltatöistä ja katsoa mitä olen itse ehtinyt tekemään syksyn aikana. Työhuone huutelee välillä luokseen ja minä riennän aina, kun kuulen tuon kutsun. Sain tehtyä seitsemän erilaista tarjoiluvatia, joista osa on ihan simppeliä lasia lasin päälle.
Tässä ensimmäisessä työssä käytin helmitankoja, jotka kuvasin työvaiheessa pahvin päällä. Värit kirkastuivat, kun kuvaa päivänvalossa ikkunan ääressä.

Kuvattu valmiina
Toiseen työhön käytin eri kokoisia sulatuslaseja, jotka yhdistin värien mukaan yhteen työhön. Tässä on myös kaksi eri sävyn helmitankoa.
Ennen sulatusta.

Kuvattu ulkona valmiina

Vaalean liinan päällä

Hopea iridilisoitu musta lasi, sekä mustaa ja kahta erilaista valkoista. Lisäksi vihertävää helmitankoa.

Sulatettuna

Tässä lasissa väri huuteli. Sulatettu kirkkaan lasin päälle.
Sama työ vaalean liinan päällä
Ja päivänvalossa

Kaikki muut lasit tässä postauksessa on tehty Bullseyen laseista, paitsi tämä nypyllinen, joka on Uroboroksen valikoimasta. Tässä ei ole edes pohjalasia, vaan työ on kevyt, yksinkertainen lasi.
Päivänvalossa näkyy hyvin iridilisoitu lasi.

Vihreä kuuluu minun värikarttaani ja tässä kokeilu uudesta sävystä. 

Lopuksi vielä lila, jossa on vähän vaaleanpunaista, valkoista ja oranssia. Tähän työhön käytin jämälaseja, joista leikkasin sopivia paloja täyttämään kirkasta lasinpintaa. 
Valmiiden töiden koko on noin 19 x 31.

3 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Huikean kaunista lasitaidetta- Ihanat värit tuossa lautasessa.

Puikoillanikin kirjoitti...

Lasi on kaunis materiaali. Hienoja töitä. Luen muuten juuri kirjastomme lukupiirin kirjaa Lasitehdas (Katja Lappi). Lasi kulkee siinä ikään kuin taustalla, mutta jotain siitä saa tietääkin.

TeSa kirjoitti...

Kiitos. Pitääpä ottaa kuunteluun mainitsemasi kirja.