torstai 30. maaliskuuta 2023

Neuletakki Venlalle

Kolmas kerta!
Venlan takki valmistui viikossa, kun meillä piti olla rehvit ja takin luovutus,  mutta sitten ne peruuntui. Ajattelin olla nopea ja olinhan minä, kun vauhtiin pääsin. 
Nyt on takki valmiina ja hyvä niin. Vielä tarvitaan lämpimiä neuleita ja tätä takkia on miellyttävä pitää. Ainakin sitä oli mukava neuloa, kun lanka on todella pehmeää. Kaikki langat on merinovillaa. Harmaat langat on Dropsin Merino Extra Fine ja vaaleanpunainen on Novitan Baby Wool.
Tällä kertaa en käyttänyt raitageneraattoria, vaan neuloin tietyn määrän kerroksia ja siitä se neule valmistui. Raidoittamalla.
Tähän takkiin otin silmukat tästä ohjeesta. 
Nappilista valmistui samalla, kun neuloin takkiin pituutta. Ei jäänyt paljon viimeisteltävää, kun olin ommellut hihat kiinni.
Ihanasti kaikki raidat osuivat kohdikkain. Hihan pyöriö nostattaa olkaan kaunista naisellisuutta. Riiputin on vähän pieni, mutta auttaa juuri kuvauksen ajan. Ajattelin hyödyntää viikonloppuna paistavan auringonvalon. Jääpuikot räystäällä, jälleen kerran. 

Hihoista neuloin tämänkin tytön takkiin ylipitkät. Hihansuut voi kääntää tänä vuonna, ensi vuonna takki on jo sopiva. 
Tähän takkiin ompelin harmaat napit. Ne on mukavan kokoiset käsitellä, ei huku isompiinkaan sormiin. 
Toivottavasti saan kuvan tytöstä takki päällä, kun tavataan. Tästä tuli syntymäpäivälahja ensi kuussa juhlivalle Venlalle. 
Vanessan takki on tässä
Miljan tässä

7 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

OOOH miten ihanat pehmeät värit. Ihanasti sopii pinkki ja harmaa yhteen.

Sartsa kirjoitti...

Värit osuu taas niin kauniiksi yhteen. Neulominen on varmaan helppoa, kun on tehnyt samaa mallia aiemminkin. Tietää muutella silmukkamääriä tarpeen mukaan.

Puikoillanikin kirjoitti...

Kivat on värit takissa. Ja kiva, kun teillä lapset suostuvat käyttämään neuleita. Meillä me kutittavat, jopa sukat jalassa kutittavat. Takkeja tai pipoja en ole yrittänyt edes tarjota.

Irma kirjoitti...

Nätti:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille. Mummin tekemiä neuleita odotetaan aina.

Saija kirjoitti...

Niin nätti ja herkän värinen. Varmasti kiva tehdä kun saajat pitävät mielellään.

TeSa kirjoitti...

Nämähän neidot tykkää!