lauantai 27. kesäkuuta 2026

Kaikki koolla

 Tämän vuoden juhannusaatto vietettiin lasten perheiden ja heidän ystäviensä kanssa miniän suvun mökillä. Meno oli koiramaista, ilma helteistä ja ruoka maittavaa. Jokaisella oli omat eväät kylmälaukuissaan. Grillit kävivät kuumina lähes koko ajan, kun aina jollain porukalla oli nälkä. Ja nälkähän siinä tuli, kun toiset täyttivät omia lautasiaan tuoksuvilla luomuksillaan. Meno oli ihanan rentoa, tekeminen vapaata. Osa kävi uimassa monta kertaa, tai oli järvessä kaiken aikaa. Sauna lämpesi illan aikana ja aurinko ei laskenut koko yönä. On siis juhannus.

Paikka on Parkkuu Kurussa, sinne mihin tie vain kapenee ja kapenee löytääksesi perille. Täytyy sanoa, että ei vielä kolmannellakaan kerralla osattu mennä ilman navigaattoria. Kyllä me niin monta liittymää ja metsää kiersimme. Mietinkin, miten ihmeessä tänne on joskus joku löytänyt näin kauniille paikalle.
Eemeli oli monessa mukana. Tietenkin. Ihanan reipas ja kohtelias lapsi, joka seurusteli aina, kun omilta jutuiltaan ennätti. 
Tämä kolmikko, Tehotytöt, pitivät majaa korkealla kallion päällä. Ota kuva! No minäpä otan. Näistäkin neidoista on kasvanut jo hyvin toimiva kolmikko, joka ryhmänä on ollut Pottajengi, Räkätapit, Tehotytöt ja nyt Jumppapirkot.
He valitsivat jonkun ottamistani kuvista oman keskusteluryhmänsä taustakuvaksi. Ja yllättäen, ryhmän nimi on Tehotytöt  💗💗💗
Koirien määrä on lisääntynyt. Tässä on Milo ja Halla, kultsi.
Tarvitsin jonkun simppelin kässyn seurusteluneuleeksi ja valitsin sellaisen kesäaikaan helposti neulottavan mustan langan, jota olikin pahuksen vaikea silmitellä auringonvalon tullessa takaa. Suurimmat muuvini koko juhannuksena oli kääntää retkituoliani oikeaan valon antamaan suuntaan ja se ei ollut paljoa se!
Kun muu ryhmä järjestäytyi päivän aktiviteettiin, pidin kiinni paikastani ja jatkoin neuletta. En ole koskaan ollut mikään osallistuja, yhteisistä kilpailuista innostuva, enkä muuttanut tapojani tälläkään kerralla. Olen aina sivustaseuraaja ja pidin huolen, ettei puikot jäähtyneet.
Monivaiheinen kisa järjestettiin mökin ympärillä. Luontoa, eikä sen eläimiä vahingoitettu ottelun aikana, ei ennen, eikä jälkeen.
Joukkoon oli tullut lisää täpliä! Tarmo, niin pontevana mukana kaikessa. 
Tehdääks tuttavuutta?
Milo ja kuvaushetkellä ollut Sisu, olivat eri aikaa läsnä, koska toinen ei pidä uroksista. Tanner tömisi, musiikki raikasi ja illan tullen nuotiovalkea keräsi porukan yhteen. Me teimme tutun heippakierroksen puolen yön jälkeen, kun tytöt kömpivät telttaansa ja poistuimme navin ohjaamina takaisin maantielle muiden jäädessä kesäyötä kuuntelemaan. 
Terhi

10 kommenttia:

Repolainen kirjoitti...

Yhdessäolon riemua - niin lämminhenkisiä kuvia! Sää helli ja teillä riittää hellivää lähisukua! Onnelliset te!!

enkulin käsityöt kirjoitti...

On kyllä ollut ihana keskikesän juhla. Upeaa tuollainen yhdessä oleminen. Kaunis ja idyllinen tuo paikka.

Mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi

KristiinaS kirjoitti...

On taas ollut menoa ja meininkiä! Ihanat täplikkäät:) Ajatteles, Repolaisen kanssa ollaan oltu 'tutut' jo vaiks kuinka kauan, blogit siis. Ja nyt mä näin heidät Turun Keskiajassa! Oli se aika hieno juttu ja kiva kohtaaminen.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos🩷
On aina kiva olla yhdessä ja luoda uusia muistoja.

Irma kirjoitti...

Varmasti teillä on ollut mukava juhannus seurata nuorten ja lasten touhuja ja tehdä itse sitä mistä tykkää:)
Vietimme juhannusta perinteisesti kotona tyttären +vävyn ja pojan + miniän kanssa kuten jo monena edellisenä vuonnakin. Syötiin herkkuja ja pelattiin korttipelejä. Eikä muuta tarvitakaan, rauhallista ja kiireetöntä.

TeSa kirjoitti...

Kiireetön viikonloppu, kivaa seuraa ja tutut jutut. Perinteet on parasta.

Sartsa kirjoitti...

Melkoista menoa ja lukematon määrä ihmisiä ja koiria 😄 Kuulostaa ikimuistoiselta juhannukselta.

TeSa kirjoitti...

Vilskettä riitti, mutta oli kiva seurata kuinka kaikki sujui mutkattomasti.

Aliel kirjoitti...

Minä ole joskus myös ajanut johonkin niin syrjäiseen paikkaan, että saamanani ajo-ohjeena oli "siinä kohtaa, kun luulet olevasi eksyksissä ja ettei täällä kukaan asu, olet ihan oikealla tiellä". 😄

TeSa kirjoitti...

Ihan parhaita ajo-ohjeita 😄
Onneksi näillä mutkaisilla teillä ei tule jonoksi asti autoja perään, kun jokainen liittymä on "perillä". Ei ku seuraava!