maanantai 16. marraskuuta 2026

Jotain syksyistä ja makeaa

 Ollaan sellaisessa rajatilassa, että laitanko vai en enempää syksyä, vain annanko mennä loppuvuoden joulussa. Kun isänpäivä on juhlittu, siirryn yleensä pala kerrallaan kohti joulua. Onhan ensimmäinen adventti jo kahden viikon kuluttua, joten miksi ei?

Olen aina tykännyt leipoa, mutta kuka ne kaikki sitten syö? Tietysti voisi aina kutsua vieraita, mutta en millään jaksa olla sosiaalinen töiden jälkeen. Ja sitten kun on tätä pitkään jatkunutta olemuksen väsymystä ja sitä rataa. Oikeastaan leipomisesta olen huomannut, että jaksan hiukan paremmin. On mennyt vuosia, kun tein vain pakolliset. Ja kun mikään pakko ei ole mihinkään, kaiken saa kaupasta, niin tuntuu silleen hyvältä, että olen nyt leiponut tänä syksynä jo useampaan otteeseen. 

Tämä Britankakku tuli leivottua toistamiseen, kun se ensimmäinen tulla rämähti taannoin jääkaapin hyllyltä alemmas ja alemmas hyllyn petettyä alta. Vai rämähtikö sen päällä oleva hylly ensin alas ja sitten seuraavaksi meni kakkuhylly? Anyway, lupasin leipoa kakun uudestaan, kun sisareni jäi ilman. Ja kyllä me sitten herkuteltiinkin ihan turpeeksi asti. 

Isänpäiväksi pääsi poikien perheet luoksemme, kun taas tyttären perheellä alkoi kisakausi samaan aikaan. Mehän herkuttelimme tortilloilla ja ihan oman maun mukaan jokainen keräsi omaan lättyynsä mieluisat täytteet. Kuinka voikaan olla täynnä, vaikka itse itselleen annostelee ja päättää syödä vain tietyn määrän? Silti sitä huomaa vyöryvänsä pois ruokapöydästä. Röyh!


Kynttiläkausi on täällä taas. Yhä poltan aitoja kynttilöitä, mutta enimmäkseen olemme siirtyneet led-kynttilöihin niin sisällä, kuin ulkotiloissa. Turvallista, huoletonta ja niin vaivatonta. Olen ostanut ajastimella toimivia joissa on joko patterit tai sitten ne ladataan. Uusimmat led-kynttiläni ovat kosketustoiminnolla.
Isänpäivänä olin taas vauhdissa, kun kyllähän nyt tuore pulla kaikille maistuu. Leipasin litran taikinan hätsyyn, eikä se niin hätsyyn valmistunut, kun taikina turpos ja turpos. Meidän pullataikina tehdään aina veteen ja näistä pullista tuli voisilmällä maukkaita.
Miäs käänteli joulutortut päärynä-kinuskitäytteellä ja minä virittelin lisäksi pienet kinuskinorot.
Edellisenä päivänä tein juustokakun vadelma-valkosulkaatäytteellä. Pohjalla oli Domino-keksit ja Marianne murske. 

Venla kysyi syyslomaviikolla piparinleivontakerrasta. Nyt oli soviteltava monta palikkaa, että saimme tämän viikonlopun varattua leivonnalle. Haimme tytöt lauantaina toisen tytön reenien jälkeen ja sitten saimme täydennystä Miljasta ja Eemelistä, kun miniä toi lapset kotiuduttuamme. 

Sunnuntai meni ihan kokonaan leipomiseen. Ensin piti leipoa gluteenittomat, että pääsimme leipomaan perustaikinat. Väki jalkaantui nysvät ja sählät 😀
Vanessa auttoi Eemeliä sen, kun ennätti. Tämä oli hyvä ja toimiva pari, nysvät.

Toinen pari, sählät, väänsivät ensin joulutorttuja, että saimme tuoreet tortut tauolla.
Arvannette, että oliko vauhdikasta? Minä kaulin taikinaa molemmille pareille ja vaari vahti uunin. 
Kun kaikki kolme kiloa piparitaikinaa ja useampi torttutaikina oli saatu leivottua oli jumppapirkkojen toimintahetki. Tytöt punnersivat ja Eemeli kannusti. 
Ruuan valmistamiseen käytimme koko päivän samalla, kun leivoimme. Suuri kattila haudutti hernekeittoa, toinen kattila perunakeittoa ja uunissa hautui lasagnette. Koska arki, meillä tehdään useampi annos aina kerralla. Ja kyllä tähän porukkaan ruokaa uppoaa annos, jos toinenkin.
Ruuan jälkeen oli se odotetuin hetki, piparien koristelu. Jokainen sai mukaansa itse koristellut herkut.
Näitä maisteltiin välillä ja valmiita tuotoksia ihasteltiin yhdessä. 
Jokainen sai tehtyä omatoimisesti, eikä kukaan pyytänyt apuja. 
Edellisestä kerrasta olikin jo kulunut aikaa. Ja sitä aiemminkin olimme leiponeet yhdessä.
Hyvinkö meillä menee? Kävin välillä kysymässä, kun osa meistä katseli kiakkopeliä samalla.
JEP!
💗💗💗💗
Leivonnan lisäksi tytöt myös esittivät omaa harrasteosaamistansa. On hienoa seurata kehitystä, valmistautumista kisakaudelle ja se, että he esiintyvät yksin ilman suuren ryhmän tukea ja mallia. 
Kiitos, että saamme olla juuri teidän isovanhempia!



Terhi

1 kommentti:

Puikoillanikin kirjoitti...

Aina sitä ajattelee, että onhan jouluun vielä vaikka kuinka paljon aikaa ja sitten yhtäkkiä se aika meni jo.