skip to main |
skip to sidebar
Kiitos nimpparikahveista siskoseni.Tyhjin käsin on ikävä mennä, joten vääntelin päivällä pienen risusydämen viemisiksi.Nämä ei olleetkaan mitään tuulenriepottamia oksia, vaan ihan puusta poimittuja, notkeita ja pitkiä.
Pikkasen kimalletta mukaan, kristallia rautalankaan.Aiemmin viikolla vein sisarelleni korjattavanani olleen lasilyhdyn. Lyhty oli jo 1, 5- vuotta odottanut uutta lasia.
Kun sillä ei ole ollut mikään kiire, niin en minäkään hoppuillut asian kanssa.Samalla kun leikkasin omiin töihini 3 mm:n ikkkunalasia, leikkasin rikkoutuneen lyhdynlasin.
Kauniin mallinen lyhty. Sopisi meidänkin kuistille kaiken muun lisäksi ;)Kuvailin ehjän lyhdyn meidän kuistilla.
Valkoiseen emaliseen kirppisämpäriin olen kerännyt muutaman männynoksan, sekä Peikonpähkinän kippuraoksan.
Pienen valurautapadan täytin maitosiivilällä, kuusenoksilla ja kanervalla, sekä käppyröillä oksilla.
Keskellä viikkoa, keskiviikkona, nuorimmalla oli jännä päivä.
Taisi siinä vähän vanhempiakin jännittää, kun poika meni leikkaussaliin.
Maski naamalle ja taju kankaalle.
" Mies on niin veltto, että jos sukas olis reikä, niin siitä valuis pois ".
Kausi alkoi hyvin, mutta pelin tiimellyksessä kiekko pamahti maalivahdin patjan sisään, osuen polvilumpioon ja siitä alkoikin pitkä kipuilu.
" Mies oli kuin ampiainen", eikä toiveitakaan päästä maalille ennen leikkausta.
Nyt odotellaan toipumista, polvi turvoksissa, keppien kanssa köpöttelyä.
" Vesi vanhin voitehista " ja muutama särkylääke.
" Ei omena kauas puusta putoa, jos kyseessä ei ole rinnetontti ". Ei siitä niin kauaa ole kun meillä viimeksi miäs köpötteli keppien kanssa.
Ja onhan se niinkin, ettei " urheija tervettä päivää näe".
Päivän kuvina, poikaa lukuunottamatta, on syksyllä koulussa hiekkapuhaltamani kipot.
Kipon pohjalla hiukan merisuolaa tasaamassa kuperaa pintaa.
Hyvää pikkujouluviikonloppua teille kaikille,