skip to main |
skip to sidebar
Sarjassamme, kiva toistaa, kuten edellisetkin, on tämä suuri enkelimalli. Tai keiju. Tai kuka sen minäkin näkee.
Tällä mallilla tein talvella kolme, kaikki eri värisissä hameissaan.
Heinänkorret hameenhelmassa ja tukka tuulessa hulmuten.
Sitä on ollut tämän päivän ilmakin ilman hametta.
Sain useamman tunnin ajan raittiutta, kun korkkasin kesän ensimmäisen kukkakärrypäivän. Tähän voisi lisätä, raesateen, kunnon kerrospuketumisen ja paljon kivoja asiakkaita.
Kiitos teille kaikille ja kivaa viikonloppua. Minä menen messuamaan huomenna Parkanoon.
Ei niin pieni, etteikö se tekisi varjoa.
Muistatteko lintukarusellin?
Tein muutaman muuttolinnun lisää.
Eksoottiset lintuset ihmettelevät laillani tätä kylmää toukokuuta.
Muuttolinnusta vähäsen, vesisateesta ei aikaakaan.
Ja jääkiakkoon ei kauaakaan!
Hip hei, huomenna on jo perjantai.
40 päivää pääsiäisestä. Mihin tämä aika oikein kuluu?
Pikkaisen kun selasin kalenteriani huomaan, että olen tänä aikana tehnyt n.10 normipitkää työpäivää. Kaikki muut päivät olen jäänyt ylitöihin ja viikonloppuisin olen ollut lasikurssin näyttelyjä laittamassa. Eli töistä töihin.
Huominen vapaa on hyvin suunniteltuna, ystäväperheen pikainen vierailu ja työhuoneella puuhailu.
Illaksi pitää taas asettua kiakkoo katsomaan, ainakin hetkeksi ja kyllä siinä samalla jokin kässykin valmistuu.
Eikä pieni huilaus olisi pahitteeksi. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut hyvä yritys ottaa päikyt, ihan syystä, mutta eipä ole ennättänyt kuin ajatusasteelle.
Oikein hyvää helatorstaita teille kaikille,
Muutama vuosi sitten kuulin olevani iso äiti. Onnittelin humua, vanhinta poikaa perheenlisäyksestä, mutta hän kyllä lähinnä tarkoitti, että keittiössä oli ahdasta, kun olen niin iso. Myönnän, että näin on.
Nyt olen kuitenkin saanut viettää ensimmäisen äitienpäivän mummina, tyttären tyttö täytti viikonloppuna kaksi viikkoa.
Täytyy myöntää, että en ollut ainoa joka odotti vauvelia ensimmäiselle kyläilylle.
Halusin jollain tapaa tästä käynnistä pihaamme pysyvän jäljen ja ostin ruusumantelipuun.
Harmikseni puu on hyvin talvenherkkä, eikä välttämättä menesty näillä leveyksillä, mutta onhan tämäkin laji kokeiltava ja sit laitetaan jotain muuta kasvuun, jos tämä ei menesty.
Puutarhailu on ainaista arpapeliä.
Jotta puu olisi yhtään suojassa, tehtiin istutusmonttu luhdin eteen. Miäs kaivoi savisen maan ja vävyn tehtäväksi jäi puun istutus.
Ruusumanteli kukkii varhain keväällä kauniin vaaleanpunaisin kukin, jonka jälkeen puhkeaa lehtisilmut.
Kuva kukkivasta puusta lainattu netistä.
Meitä oli taas koolla paljon, joten laitoin helpon tarjoilun. Miäs teki ruuan, täytettyjä lättyjä, muusia ja salaatin.
Minä panostin jälkkäriin, jossa oli paljon jäätelöä suklaakastikkeella ja kekseillä, sekä kääretorttua.
Suklaatarjoilu oli vasta maanatai-illan pelin aikana =)
"Papu" ei ollut ainoa pikkuinen, kun siskoni toi mukanaan pentunsa, jotta oppii elämöintiin ja uusiin tuttavuuksiin.
Wili hölkkäsi pallon perässä välillä kopitellen, välillä ihan pallona itsekin.
Melkoista hulinaa ja pienet nukkuivat aina, kun väsy yllätti.
Täällä puutarhanahjus, hei.
Talventörröttäjät tönöttää kukkamaissa ja minua ahistaa. Ahistaa enemmän kuin siitepölyallergiani, eikä tähän ahistukseen ole mitään lääkitystä.
Tää on ihan silkkaa ajan puutetta.
Kesälle on suunnitelmissa 2-3 tapahtumaa, jossa nimenomaan piha on pääosassa. Tarttis tehdä jotain.
Miten olisi hyvä assistentti? Puutarha-apulainen? Tai edes puutarhatonttu, joka aatoksesta saisi kaiken ajoissa valmiiksi?
Paraatipuoli on siivottu, kaikki muu on suloisessa sekamelskassa.
Olen auttamattomasti myöhässä kaikesta. Omenapuut jäivät taas leikkaamatta. Suunnitelmissa oli tehdä oikeaan aikaan kunnollinen ryhtiliike, mutta ei se suunnitelma auta, kun ei ennätä toteuttaa.
Ehkä sitten ensi keväänä. Viimeistään seuraavana.
Ei ole varmaritkaan päässeet aloittamaan töitään. On märkä ja kylmää.
Joten, enköhän minäkin tässä vielä saa kurottua aikatauluani kiinni, kunhan vain pääsen alkuun.
7.5 75 - vuotta!
Ihana, aurinkoinen, ystäväni, rakas kummitätini täytti vuosia. Pikkaisen näpertelin, kun liimailin kortin valmiiksi. Leimaa, tarraa ja hempeitä kukkia.
Kortin mukana oli lahja, jonka täytäntöönpanosta sovimme myöhemmin =)
Tämä oli taas samainen juhlija, joka viisi vuotta sitten kielsi lahjonnan. Minä kovapäinen teen kuten teen.
Tällä kertaa olimme viettämässä mukavan juhlahetken opetusravintola Eetvartissa, jossa nautimme hyvän ruuan ja kahvitarjoilun lisäksi vieraiden järjestämistä ohjelmanumeroista, sekä mukavista pöytäkeskusteluista.
Tarjoilun aluksi opettajat kertoivat tilasta, opetuksesta, sekä illan tarjoilusta.
Onnea sinulle!
Kävin lopultakin kangaskaupassa monen viikon suunnittelun päätteeksi. Keittiö tarvitsee kappansa, kun ronttasin lähes kaiken keittiöverhotarpeeni mäelle.
Eikä siinä kauaa mennyt, kun olin valintani tehnyt kankaan ja laskostusnauhan suhteen. Jätin miähen maksamaan ostokseni, että pääsin viereiseen lankakauppaan hakemaan täydennystä tekeillä olevaan työhöni.
Varmoin ottein muutama kerä kolmea eri väriä ja kassan kautta ulos.
Samoin tein rautakaupan tapettihyllyn luona. Liiemmin miettinyt mallikirjojen parissa, kun etukäteen jo tiesin mitä halusin.
Pientä tarkistelua vaati, kun ed. tapettikaupassa kohdassa luonnonvalkoinen olikin lokerikossa kellertävää tapettia. Juu ei kyllä tuu mulle keltaista!
Sitten vielä pien purkki maalia, hiomapaperit, telat sun muut härpäkkeet.
Meillä tehdään pintaremppa nyt loppuun, mikä jäi viime syksynä tekemättä.