perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuosi vaihtuu


















Koskapa tavakseni on tullut kasata uuden vuoden kynnyksellä mennyt vuosi kasaan, teen sen taas.
Heräsin ajatuksistani kotimatkalla, kun edessäni välähti ensimmäinen raketti. Se on taas täällä, uudenvuoden aatto.
Mihin tämä vuosi katosi?
Alkuvuonna oli työn takana saada papereihin väännettyä uusi vuosikymmen, 2010. Nyt opetellaan vaihtamaan ykköstä perään.















Vuosi on kaikkinensa ollut nopeatempoinen, mukava, eikä suuria ponnisteluja ole tarvinnut tehdä oikeastaan minkään asian suhteen.
Toki jatkuva väsymykseni, asioiden unohtelu, ym. kuuluvat arkeeni, mutta näidenkin asioiden kanssa olen oppinut elämään.Tosin jatkuva unohtelu harmittaa, tarvisin paljon enemmän unta, että pystyisin parempaan.
Kun kertaan mennyttä vuotta, on siinä ollut mukana monta ylämäkeä, pettymystä, mutta ihanaa vapaata alamäkeäkin tosi monta metriä.
Niin, se alamäkikin, jonka jälkeen olimme nuorimman kanssa yön sairaalassa tarkkailussa.
Harva meistä ei voi kieltää olevansa materialisti, no, minä en ainakaan.














Siksipä myönnän, että tämän
kasan alta paljastunut rikkoontuminen oli suurimpia pettymyksiäni kuluneen vuoden aikana.
Mutta, paistaa se päivä risukasaankin ja kuinka minä kesän lopulla iloitsin uudesta ja upeasta kasvihuoneestani, jonka miäs minulle rakensi.
Sieltä se kesä kohta kohisten lähestyy.













Viime kesästä on jäänyt montakin muistoa, sateet. Ja ne kamalat ukkoset, jolloin valvoimme tyttären kanssa.Tyttären pelko ukkoseen on vain pahentunut, ei ole leikinasia, kun toinen puhaltaa paperipussiin joka salamaniskun jälkeen.

Nuorimmaisen kiekkoporukka valittiin vuoden joukkueeksi oman kunnan alueella. Kiertopalkinto oli meilläkin hetken aikaa kiilotettavana.
Tuohon harrastukseen liittyen meillä odotetaan jo tulevaa kevättä ja uusia haasteita.












Käsityörintamalla tuntui kaikki junnaavan paikallaan, vaikkakin kulutin lankaa 1. 920 kg enemmän kuin edellisenä vuonna, päästen 16. 645 kg.
Luku ei tunnu huimalta, mutta missä ovat taas ne kaikki valmistuneet työni?
Maailmalla.
Suurimman ja kauneimman työn tein neulomalla tyttärelle peiton, johonka olin ostanut langat joululahjaksi. Lankapeittoja tein kaikkinensa kolme, kaikki isoja. Mukavin oli virkattu peitto, johon sain käytettyä paljon jämälankojani.
Ensi vuodelle olen jo katsonut yhden peiton mallin valmiiksi.
Ja monta lankakerää odottaa koreissaan ja laatikoissaan tekijää. Kaikki aikanaan.
Iloitsin nuorenparin kihlauutisia, lähiseudulle avatuista uusista lankakaupoista ( löytyy sivupalkista), pienistä lasitöistä, joita olen ehtinyt kotona valmistaa.

Opiskeluni ovat nyt tasan puolessa.
Mikä huikea määrä tietoa ja taitoa onkaan tähän mennessä karttunut.


















Tulevan vuoden ennustuksia en halua tietää, haluan elää päivän kerrallaan, nauraa paljon, nukkua hyvin ja olla läsnä arjessa.
En lupaa mitään, toivon vain olevani aktiivinen ottamaan vastaan uusia haasteita, sekä idearikas, ettei arki olisi niin harmaa.

Toivotan sinulle iloa uuteen vuoteen,

19 kommenttia:

Mäntylän Mummi kirjoitti...

Naura hyvin ja nuku paljon ! Uutta, tuoretta vuotta sinulle kaikkien ihanien töidesi ääreen :)

Matleena kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle ja perheellesi oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos sinulle, olen viettänyt täällä moniaita mukavia hetkiä kuluneen vuoden aikana.
Oikein ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2011 – bloggailu jatkukoon! :o)

Eila kirjoitti...

Onnea ja iloa tulevalle vuodelle!

Elsa kirjoitti...

Kesäisiä kuvia, niitä on kiva katsella tämän lumikaaoksen keskellä.

Kaikkea hyvää ja iloa Sinun uuteen vuoteesi!

Mammutti kirjoitti...

Oikein hyvää ja onnellista Uutta Vuotta!

intsu kirjoitti...

Kivoja muisteluita,jos on niitä alamäkiäkin,mutta iloa kuitenkin enemmän. Se oli muuten uudenvuoden yö silloinkun,sulle ekan kerran kirjoitin,jo vuosia sitten! Toivotan teille Koko Perheelle Onnekasta ja Onnelista vuotta 2011!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hyvää ja Ihanaa uutta Vuotta Halausten Kera

Marleena kirjoitti...

Kiitokset ihanasta blogistasi!
Onnea ja iloa alkavalle Uudelle Vuodelle 2011 sinulle ja perhellesi!
Olet muuten aikamoinen tyttö! :-D

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Puna-valkoinen peittosi on todella kaunis! Onnellista uutta vuotta sinulle!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos tästä vuodesta
Toivotan Sinulle Halauksien kera Onnellista Uutta Vuotta.

MariL kirjoitti...

Hyvää tätä vuotta myös sinulle!

rommas kirjoitti...

Onnea ja iloa uudelle vuodelle 2011!

Villanne kirjoitti...

Hyää alkanutta vuotta!

Vuokko kirjoitti...

Kiitos TeSa sinulle viime vuodesta, kiitos sähköposteista,korteista ja ennenkaikkea tästä idearikkaasta blogista. Toivottavasti nettiystävyytemme jatkuu :)
Idearikasta tätä vuotta.

Sirkka kirjoitti...

Kaunis postaus kauniine kuvineen,
sinun kasvihuoneesi on Aivan Ihana!
Ihanat lapset!!

Kaikke hyvää Sinule ja läheisille alkavaan vuoteen 2011!

Pirena kirjoitti...

Mukavaa ja käsityörikasta alkavaa vuotta Sinullekin!
Niin paljon kaunista olet taas edellisenä vuonna esitellyt blogissasi.

Susu kirjoitti...

Onnellista ja antoisaa alkanutta vuotta 2011 Sinulle!

Sari kirjoitti...

Oikein hyvää uutta vuotta myös Sinulle ja perheellesi!