sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Jotain itsellenikin


















Viikonloppu meni ihan levätessä ja puuhatessa vain niitä mukavia juttuja. Sain eilen folioitua edellisen päivitykseni lasityön, kun samalla katselin muutaman kotimaisen elokuvan.
Tänään sain tinaukset ja kehyksen paikoilleen. Valmiin työn patinoin hiukan mustaan taittavalla kuparilla. Työ nostettiin nähtäväksi keittiön ikkunaan.
Aamuauringon paistaessa lasien sävyt tulevat parhaiten esille.Suojelusenkeli
Mä katsoin yhtä kuvaa monta lapsuuteni iltaa
siinä kaksi pientä lasta kulki vaarallista siltaa
Heitä uhkas metsän pimeys ja synkkä virta pyörteinen
Mut ei hätää heitä suojas enkeli valkosiipinen

Kun tänään katson sinuun ja sua uneen tuuditan
Muistan päivän leikit ja kuinka sua rakastan
Sä olet tosi pieni ja mä melkein toivoisin
että rinnallesi saisit samanlaisen enkelin

Kohta ryntäät maailman ruuhkaan näet varjoja ja aurinkoa
Tee mitä teet mut älä sielullesi vahinkoa
Sillä haavat nuo ei parane vaik´ isi kuinka puhaltais
Siksi toivon että enkelini jostain suojaa sais

Tuota lapsuuteni kuvaa vielä hetken muistelen
On harmaantuneet värit enkelin repaleiset siivet sen
Voi jospa voisin paikata edes laudat lahoimmat
tuon sillan jonka yli kaikki lapset kulkevat



















Uutta viikkoa varten keräilin työpöydältäni tarvittavat työkaluni omiin pakkeihini ja kannoin kaikki valmiiksi auton takakonttiin.













Hyvää uuden viikon alkua teille kaikille,

10 kommenttia:

Vuokko kirjoitti...

Hyvää uutta viikkoa ja intoa sinullekkin. :)

Eila kirjoitti...

Suojelusenkelitaulu on tosi kaunis!!!
Hyvää alkavaa viikkoa sinulle.

intsu kirjoitti...

Kyllä tuo taulu on upea lasityö! Hienosti olet sen toteuttanut. Kauniisti tulppaanit kukkii.

Marja kirjoitti...

Erikoista nähdä tuo taulu lasityönä ja upea se on noinkin :)Mä olen itse tehnyt tuollaisen joskus lahjaksi kanavatyönä ja saajalla on se vieläkin seinänkoristeena.

Anonyymi kirjoitti...

On se enkelitaulu ihan klassikko.Kauniisti värit tulevat esille valoa vasten.äiti

paivis kirjoitti...

Kyllä äiti osaa:) Olet kyllä Tesa tuhattaituri. Upeat värit suojelusenkelissäsi.

TeSa kirjoitti...

Kauniit kiitokset teille.

Sari kirjoitti...

Tuo taulu on tosi kaunis ja Alatalon Suojelusenkeli lauluista kauneimpia!

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Oi apua, en oo taas hetkeen poikennut. Mitä kaikkea kaunista ootkaan taas saanu aikaan! Ihana vaalea peitto tuolla alempana ja tää enkelityö on varsin upea! Noita raparperilaattoja olen ollut meinaamisessa tehdä jo muutaman vuoden, vielä en ole saanut aikaiseksi. Ehkä tänä kesänä kuitenkin vielä :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös teille.