torstai 1. joulukuuta 2011

Hypnoottinen hyrrä














Aiemmin näyttämäni pikkukuva oli otettu jalkarahini uudesta päällisestä. Olen haaveillut monta vuotta tekeväni helppohoitoisen päällisen rahilleni. Sen pitää kestää aikaa, olla pesunkestävä ja mielellään helposti toteutettavakin.

Kun uusin Sk 11-12/11 ilmestyi päätös syntyi aika nopeasti.
Lehdessä ollut lattiatyyny (3) oli juurikin tämän idean alku.
Sitten vain silmukoita laskemaan. Päällisen neuloin Novitan Tennesseen langoilla. Osan langoista olen ostanut alelaareista, loppuunmyyntivärejä.
Päällisen halkaisija on 50 cm.Koska samaa lankaa ei ollut tarpeeksi rahin helmaa varten, kaivelin jemmoistani sopivan kulutusta hyvin kestävän vaihtoehdon. Marks & Kattens Scilla on 100 % merseroitu pv, joka ohuilla puikoilla neulottuna on aika muovisen tuntuista.
















Etsin kivan pintaneulemallin tästä syksyllä ilmestyneestä ja meille kotiutuneesta opuksesta, sitten laskettiin taas silmukoita.
Rahin ympärys on 1,65 m ja korkeus 0,25 m. Lyhyellä pyöröllä oli vaikea arvioida tuleeko helmasta sopiva, enkä missään vaiheessa viitsinyt siirrellä silmukoita toiselle pyörölle, vaan annoin neuleen mennä vaan.
Lopulta pääsin päättelemään yli 300 s ja vot, sehän oli varsin mallikas palanen.
















Ompelin palat yhteen vuoropistoin, työtä ei tarvinnut syöttää laisinkaan vaan palat osuivat ihan kohdilleen.
Lopuksi vielä virkkasin pienen pykäreunan työn alareunaan.
Kässytuolini sai uudesta rahinpäällisestä kodikkaan ilmeen ja minä sain nuhraantuneen päällisen piilotettua.
















Rahi on minun työpöytäni, öh...ruokapöytäni, kun kukaan muu ei ole kotona, jalkojen lepuuttaja, kuvausalustani, istuimeni, aina potkittavana ja niin äärettömän tärkeä.

















Olan takana olevan kohdevalon ostin kirpparilta. Kässytarpeisiin kuuluvat sakset, neulat, mitan, kynän yms. säilytän vihreässä pikkupussukassa.
Kässytuolini päälle olen laittanut äitini aloittaman ja minun loppuuntekemäni pienen kalalankapeiton.
Tässä olikin minun kässynurkkani

14 kommenttia:

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Ihanat värit ja muutenkin onnistunut yhdistelmä!! Vaan mikä oli se tyyny siellä takana? Sekin näytti tosi kivalta!!

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle. Tyyny on kroko, aiempaa "tuotantoani"
http://tiuhaantahtiin.blogspot.com/2011/09/krokotiili.html

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä työstä tuli hyvän näköinen ja värit ihan sinulle passelit. äiti

Ingi kirjoitti...

Viihtyisä käsityönurkkaus! Rahi on upea, kivat värit!

KristiinaS kirjoitti...

Miten kotoisa nurkkaus! Jalkarahi munkin piti täällä ihan ekaks löytää jalkojeni alle. Se on tylsä punainen muovipalli mutta ajaa asiansa hyvin.
Sullahan taitaa varastosta langat aika hyvin huveta;)

Heleena kirjoitti...

Rahi sai hyvän ja kauniin päällisen ja nurkkaus on kutsuvan viihtyisä!

Sirpa kirjoitti...

Kaunis rahi! Ja koko kässynurkkaus on niin kodikas!

Zelda kirjoitti...

Aivan loistavat, kerrassaan!

Kangaskasa kirjoitti...

Todella ihana rahi!

intsu kirjoitti...

Kyllä mahtava rahi ja niin hienosti toteutettu. Mä en ymmärrä miten sä kaiken ehdit. Onko sun vuorokaudessa yli 30t ja mistähän kaupasta mä saisin ostettua lisää aikaa. Tai sekin olisi jo hyvä,kun olisin niin kunnossa ,että jaksais ilman päikkäreitä ja pitkiä yöunia.

TeSa kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne, kiitos.
Minen mieti nykyään ajankulua vaan teen sen minkä kerkiän ja jaksan, loput jää huomiselle.

Hepsi kirjoitti...

Kauniisti päällystetty rahi ja oikein viihtyisä nurkkaus!

Leena kirjoitti...

Oi mikä rahi!

Susu kirjoitti...

Tosi kiva idea ja onnistunut toteutus. Kässynurkkasi näyttää NIIN houkuttelevalta!