tiistai 1. lokakuuta 2019

Pate

Luonto näyttää juuri nyt parhaan puolensa syksyn väreissä. Niin on nättiä, että. Kuvailin viime sunnuntaina Karviassa, Anne Mattilan taidekahvilan kaunista pihapiiriä, taidetta kuin taidepolun antimiakin.
Pihapiiriin oli kokoontunut paljon ihmisiä, oli alkamassa kauden viimeinen tapahtuma. Kahvila sulki ovensa tältä kesältä, mutta pian se kevät saapuu ja ovet aukeavat jälleen 1.4.2020. Mutta piankos me kipaistaan kierros rakennuksesta toiseen ja 700 m mittainen taidepolku ennen iltapäivän ohjelmanumeroa.
Taidegalleriassa on Anne Mattilan näyttely, Tätä se mun uneni ties! Upea galleria, isoja näyttäviä töitä, joita kaukaa katsellessa näki kokonaisuuden, värit ja unenomaisen rauhallisuuden.
Niin monin eri tavoin lahjakas ja aikaansaapa Mattila tuli illan esiintyjän kanssa galleriaan samaan aikaan, kun minä konkkasin jyrkkiä portaita yläkertaan. Pakko nähdä kaikki, kun täällä ollaan. En sentään tehnyt paraatipyllähdystä kipeine kinttuineni.
Karviassa on tullut käytyä satunnaisesti, täällä ei ole aiemmin ollut mitään nyt lähdetään käymään-paikkaa, mutta nyt kun ollaan saatu kerran itsemme hilattua tänne, menemme ensi kesänä pärrän kyydissä toistamiseen ihan vain kahvilakäynnille, kun nyt jatkuva jono olisi vienyt meiltä hyvät istumapaikat illan ohjelmaan. Matkaa ei kerry kotoa kuin himpan yli 60 km suuntaansa.
Itse pidin tästä Pariisin maisemasta. Hillitty, ajaton ja kaukainen haave.
Lähes kaikki taulut olivat hyvin suuria, ei mitään minimalista mittaa. Ennätin jo miettimään minkälainen varasto pitää olla, jos nämä jäävät itselle.
Istahda hetki...siihen oli mahdollisuus monessa paikassa.
Taidepolku kiersi pihan reunamilla. Melko helppokulkuista polkua, jossa oli hiekkapäällyste.
Myös täällä oli paljon tauluja ja runoja pienissä suojaisissa rakenteissa.
Tai taivasalla, kaunis metsämaisema taustalla. Emme ennättäneet istahtamaan, mutta luulen monen päiväkävijän viipyilleen ja kuunnelleen metsän huminaa lämpöisinä kesäpäivinä.
Mutkittelevan polun varrella on pienen pieni kappeli! Niin pieni ja suloinen, että sen seinästä seinään pystyy venymään. No ei nyt ihan, mutta äkkiä tämän saa ääriään myöten täyteen. Klikkasin linkin, jos joku haluaa lukea seiskan jutun.
Taulu on taianomainen, lumoava.
Suljimme oven kiinni perässämme, ihastelimme vielä suurta lampea ja sitä uutterutta, jota tämä paikka on vaatinut saadakseen tällaiset puitteet.
Täytyy myöntää, että faseen liittymiseni jälkeen, v.2012, olen löytänyt, etsinyt, saanut ja kokenut monia sellasia asioita, mitä ilman tätä somekanavaa en edes tiennyt olevan. Niin hyvässä, kuin pahassakin =)
Jos en olisi liittynyt, olisimme jääneet paitsi monesta tapahtumasta, tai paikasta. Kuten tästä.
Tänään oli hyvä päivä, siis sunnuntaina. Eihän tästä voi olla pitämättä. Siis lyhyesti, Pate.
Annen Taidekahvilassa on ulkona sijaitseva konserttitila, eli paviljonki, joka on kevytrakenteinen tila seinineen ja kattoineen. Ilmassa oli selvästi syksyn tuntua, ei kovin kylmä, mutta hyvä oli pukeutua lämpimästi. Kestihän esitys lähes kaksi tuntia. Peppukin ehti puutumaan.
Paten säestyksestä huolehtii Ari Kankaanpää. Olimme ensimmäisen kerran katsomassa Paten keikkaa ilman Popedaa. Kun vielä pääsimme lähes eturiviin, oli siinä ilonpisaroita, kohtaamisia, ja ihan uutta Patea. Uusin levy, “teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä” ilmestyi suuskuussa.
Tarinapohjainen levy johdatteli meidät paikasta toiseen. Kuulimme myös vanhempaa tuotantoa, sekä sen, sen Ukkometson!
Kotimatkalla pysähdyimme ja jätimme auton tiensyrjään. Ihana ruska heijasteli vedenpintaan. Oli pakko rämpiä suopursujen yli ja napata muutama räpsy.
Konsertit, teatterit, elokuvat ja pienet kulttuurimatkat ovat suuria elämyksiä matkan varrella.
Syksystä kaikki irti, ihana lokakuu!
p.s 2200. päivitys. Arvotaanko jotain?

7 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Aivan lumoavia tauluja,ja taide-polku.
Kyllä kannatti!
oi´´oi´´´Pate livenä:))) ja eturivi-paikka:))
Olet Onnen TYTTÖ!!,TeSa!!,
Mukavaa alkanutta lokakuuta!!

TeSa kirjoitti...

Kiitos, samoin sinulle ❤

Sartsa kirjoitti...

Olipa monella tapaa vaikuttava reissu! Taulut näyttää kuvissakin upeilta ja Patella riittää karismaa.

TeSa kirjoitti...

Patehan on ❤

Saija kirjoitti...

Onpa hän taitava, kauniita töitä. Tykkään myös Patesta!

Onneli kirjoitti...

Teillä on ollut antoisa reissu. Kaikkea kaunista ja mielenkiintoista.

TeSa kirjoitti...

Annelilla on taiteen lahja.
Kaunis kiitos Saija ja Onneli.