tiistai 4. helmikuuta 2020

Kranssi

Olen tehnyt ja tehnyt, mutta en mitään muuta kuin suunnitelmia. Nyt nappasi ja nappasi kunnolla, kun näin tämän kauniin sävyisen silkkipionikimpun. En malttanut viedä mihinkään piilosille, vaan jätin keskelle keittiönpöytää, että huomaan.
Varastoista löytyi pari kranssia, joista valikoin tuon luonnonsävyisen, tiheään punotun. Ajatus oli, että yhdellä istunnolla tuikin oksien lomitse kukat ja siihen tämä tummempi kranssi oli luonnikkaampi. 
Valkoinen jäi odottamaan uutta inspistä.
Kukissa on mehevät sävyt, niin luonnikkaat ja kauniin vintagemainen. Katkoin ensinnä kimpun oksiksi ja sommittelin kukat kranssin pintaan. Sen jälkeen otin kaikki pois ja tein ensinnä pohjatyöt.
Otin kaksi oksaa viime keväänä ostamiani pastellipallukoita, ruokakauppaostos, joista piti tehdä jotain kevättä. Samalla nappasin yhdestä valmiista somistuksestani punaiset lehdet ja kiinnitin ne kranssiin. Mitään ei ole kiinnitetty niin, ettei ne lähtisi helposti irti.
Täydensin vielä suurien kukkien jättämiä aukkoja limellä hortensianlehdellä, Pentik, vanhan roosan sävyisillä pienillä kukilla, Sokos, ja köynnöstävillä kevyillä viherryksillä, samasta kimpusta, kuin pienet kukinnot.
Jätin kevyet vihreät oksat ilmavasti kukkien lomaan ja nostelin helmipallukat näkyviin sieltä täältä. Pioneissa oli sopivasti sama lehtivihreä, kuin hortensiassakin.
Kun värit ovat lähellä toistaan, valmis työ on seesteinen, vaikkakin runsas. Valmiille työlle iskettiin naula ompelikaapinoveen.
Kranssissa on sama sävy, kuin makuuhuoneen tapetissa. Tämä voi sijoittaa muihinkin huoneisiin, mutta jääköön nyt tähän.
Tällaiset pienet ja nopeasti valmistuvat työt ovat mukavia välipaloja, kun haluaa tehdä jotain, mutta ei ole aikaa mihinkään suurempaan.

5 kommenttia:

Liisan kotona kirjoitti...

Aivan ihana kranssi <3 Laita ihmeessä se paraatipaikalle, siis niin kaunis ja keväinen <3

Hanna Helena kirjoitti...

Voi kuinka kauniit värit. Unelma!

Sartsa kirjoitti...

Nostalgiasävyjä nostalgisen näköisen kaapin oveen.
Kranssipohjat voi joskus purkaa ja tehä taas uuenlaista, kun kyllästyttää.

Liisa kirjoitti...

Ihana!!
kerrassaan!!!
noin suit/sait,nopsaan;)) teit upean kranssin:))
Kauniin värinen....

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos. Sommittelua ja kiva draivi, valmista syntyy nopeasti.