keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Impi lammella

Olen jo muutaman kerran ehdottanut, että kaivetaan etupihan vesiallas pois. Ensinnäkin se on kaikkein vähiten luonnikkaalla paikalla, mäen päällä. Olisi edes alamäessä. Juu, silloin tahdoin sen tuohon. Sitä ei näe kuin yhdestä ikkunasta. No pakkoko siihen klasiin on nenänjälkee tehdä. Sitten sen siivoaminen on aina yhtä innostavaa. No, tehtiin syksyllä tasainen lautataso, ettei polviin satu. Kai mä ny sitten tykkään siitä vieläkin.

Jotkut asiat ovat vain hetken, mutta pyrin omassa pihassa pitkäikäisyyteen, eli en heti uudista, kun jokin uusi juttu on taas valloillaan. Tai ainakin odotan, että hinta laskee ja jos vielä silloinkaan en ole liikkeellä, se ei ole minun juttuni. Tähän kohtaan on tehty vuosikymmenien aikana monta erilaista asetelmaa. Tänä kesänä näin.
Altaan tyhjennyksen ja pesun jälkeen kapusin pohjalle ja kitkin altaan ja kiven väliin jäävän kasvualueen. Kaadoin paksun kerroksen haketta ja toivon, että rikkakasvit, eikä siemenkasvusto nosta nokkaansa. 
Viime kesänä istutettu valkoalpi jäi jo muun kavuston jalkoihin, joten se piti siirtää muualle. Samalla kaivoimme yhden valkoisen pionin juurakon, joka myös oli jo jäänyt peikonpähkinän alle kuurupiiloon. Pioni voi jo huonosti, toivottavasti tokenee shokeeravasta päivänvalosta. Kaivuiden jälkeen allas putsattiin uudestaan ja pohjalle aseteltiin lecaharkko. Sen päälle laatta, että saimme Hankkija Puutarhalta ostamamme kylpijän aseteltua vesiputouksen alle. Ja sitten täyttö puhtaalla vedellä.
Laatan päälle laitoimme kiviä, ettei patsas putoa, jos/kun tulee sähkökatkoja ja vedentulo pätkii.
Huomaa, kuvaan kirmaa vasemmassa reunassa kukkamehiläinen!
Kuvaajana olin nopea, kun sain sen lennon vielä keskelle kuvaa.
Allas valokaarineen ja ympäröivine kukkamaineen on yhtä kuin pergolan reuna. Kukkamaanreuna on vielä laatoittamatta, mutta on jo työjonossa.


5 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Sulla on nyt niin tiuhaan tullut päivityksä etten ole ihan mukana pysynyt, kommentoinnista puhumattakaan. Kiva tuo kylpijä. Vesialtaita on mun poikakin nyt laittanut kuntoon, sillä on niitä kolme. Lumpeita ja vesikuusia ynnä muita kaunokaisia on sinne laittanut. En ole nähnyt kuin kuvia mutta Avoimet puutarha vieraat olivat olleet kiinnostuneita, 80 vierasta kävi nyt ekalla kerralla.
Kauniita kukkakuvia sulla on aina, miten ne osuukin niin nätisti linssille;) Ja musta tuntuu, että mulla ei aika riittäisi nauttimaan tuosta kaikesta mitä sulla siellä on, huvimajakin. Ylläpitoonhan menee niin paljon aikaa.
Ja vielä se viljapeltokin siinä edessäsi. Sen näkymän muistan aina, niin kaunis ja pehmeä silmälle.

satunNainen Paula kirjoitti...

Onko rannalla immen uimakoppi vai oma kesämökki?
Näistä sinun asetelmista alkaa aina mielessään kehitellä erilaisia tarinoita...

TeSa kirjoitti...

Hellepäivinä on hyvä pistää päivityksen ajantasalle.
Omaa pihaa on tullut nyt kyllä kuvattua monesta suunnasta, mutta toisaalta. Kun ei arvaa vielä lähteä paljon liikkeelle, on oma kädenjälki lähinnä.
Immen oma harmaa mökkerö, suojainen rantahuvila 😊
Kiitos teille ❤

Saija kirjoitti...

Onhan tuo todella romanttinen paikka. Syksyn hämärässä kelpaa käyskennellä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Saija. Aurinkokennovalot luovat kivan tunnelman iltahämärään.