keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Valosarjat herättelevät lempeään aamuun

Ilahduin, kun amatsoninlilja alkoi tuuppaamaan kukkavartta! Vuosia, jopa kymmenen ja yksi lisää, kun viimeksi ojenteli kauniita kukkavarsiaan. Siksipä päätin, luettuani kukkaryhmästä, että vien kukan ulos kesäksi. Ja se kannatti! Kannoin kukan kesäkuussa kuistille, jossa se sai hajavaloa ja niukasti vettä. Kylmän kelin alkaessa toin ruukun takaisin sisälle ja sain upeat kukinnot ihasteltavakseni. Odotan ensi kesää ja teen samoin. En ole vuosiin vaihtanut multaa, mutta sen voisin tehdä ja laittaa istutuksen hiukan pienempään ruukkuun.
Kukkavarret pysyvät hyvin pystyssä, mutta kukinnon jälkeen ne nuokahtavat ja kaatuvat. Tällä hetkellä keräilen pois huonoja varsia ja lehtiä sitä mukaan, kun ne on ihan kuivia. 


Miäs osti lyhyen valosarjan keittiön kaappien päälle. Asettelin sen vanhojen lasipurkkien lomaan ja sisään niin että se valaisee lempeästi aamut ja toimii myös yövaloina. 
Uusi keittiö on juuri niin toimiva, että iloitsen, että se on 💓
Joinakin päivinä aamut ovat toisiaan kirkkaampia. 
Uunin lämmityskausi alkoi lämpiämällä sisäänpäin. Tyhmyydestä joutuu kärsimään ja hiljentämään parit hällärit. Keittiön ja pirtin osalta remppa on pientä viimeistelyä vailla juurikin tältä kohdin. 
Ilahduin, kun Sonja pyysi minua opettamaan kuinka sukka neulotaan. Ostin hänelle syntymäpäivälahjaksi kaksi kerää lankaa ja kotoa löytyi käsialaan avaamaton puikkopaketti. Mittanauha ja opetus tuli kaupanpäälle. Olen viestien välityksellä ohjannut, kun työt ja kiireet eivät oikein kohtaa. Lisäohjaus lähiopetuksena on kuulemma tarpeen.
Mun pitää saada aina jotain uutta! Tällainen ihana kirjavalehtinen saniainen, jonka nimeä en nyt pysty tähän täydentämään. 
Nephrolepsis Variegate tiger
Aiemman postauksen isomaksaruoho leikkokukkana.
Syksy on kurpitsajuhlaa. Vanhat neulotut kurpitsat, uudemmat huovutetut ja neulahuovutetut tammenterhot

Syysloman käynti Hollolan Finnmarissa, kärpässienet. Kurpistat paikallisen yrittäjän sisustusmyymälä.
Huomaa keittiön seinäväri, vaaleanvihreä, sopii hyvin taustaksi myös oranssiin ja punaiseen.
Joulu! Kuka sanoi jo joulu? 
Minä. Ooh, joulukalenterit ovat jo täällä. Nyt on pitänyt olla taas nopea, jos on halunnut saada omansa. Itse tilasin nukkekotikalenterin ihan siksi, että saisin taas kipinän aloittaa. Tai oikeastaaan jatkaa. 
Nukkekoti Väinölän Maria Malströmin suunnittelema ja toteuttama joulukalenteri on täynnä pieniä esineitä, joihin tarvitaan liimaa ja maalia. Odotan innoissani ensimmäisen luukun avaamista. 
Joulukortteilu odottaa omaa vuoroaan. Sain tehtäväkseni muutaman kortin ja sillä varjolla olen tehnyt taas hankintoja satoihin kortteihin 😄. Eikä tässä ole ihan kaikki. Olen ihan mahdottoman huono lopettamaan näiden ihanuuksien ostamisen. 
Joko siellä on alkanut korttiaskartelut? Tai hommattu materiaalit?

4 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Keittiö on todellakin lämminhenkisen ja kutsuvan näköinen.

TeSa kirjoitti...

Avaraa tilaa, kun paljon on laitettu materiaa kiertoon.

Saija kirjoitti...

Aivan ihana kukka!! Ostan jos tulee vastaan. Sulta löytyy kaikkea kivaa.

TeSa kirjoitti...

Oi kiitos Saija ❤