sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Talvilomalla

 Viikon 9 kohdalla lukee talviloma Vuokatissa. Taas ja ensi vuonna uudestaan. Meille loma merkitsee omaa viikko-osaketta, jolloin meitä odottaa valmis paikka kaikkine tarpeellisine koneineen. Ei täydy ottaa kuin kevyt vaatevarustus, mutta varaudutaan kaikkiin mahdollisiin sääilmiöihin. Joka vuosi vaatepino pienenee entisestään. Jotain olemme oppineet. Ennakkoon katselin sääilmiöitä ja hyvältä näytti. Kunnollinen talvisää, ilman kovia pakkasia ja ällöä vesisadetta. 

Kun ajomatkaa on paljon, lähdemme aikaisin aamusta liikkeelle. Ensimmäinen pysähdys on Jyväskylässä. Samoin heti perään toinen. Etsin iltatöihin materiaalia. Seuraavaksi Kuopio. Olemme jo hyvässä vaiheessa matkaa, syömme ja jatkamme matkaamme kohti Kolia, joka suunniteltiin ensimmäiseksi käyntikohteeksi. Kesällä käydessämme saimme hyvän käsityksen minkälaisiin maisemiin olemme nousemassa. Pakko oli sanoa toiselle, että ei sitten urheilla kallioiden laidalla. 

Vaikka menihän tämä reissu urheiluksi, kun liukkaat polut haastoi meitä molempia. Portaisiin emme menneet laisinkaan, kun niissä ei ole talvikunnossapitoa. Kävelytiet oli hyvin tallattu, mutta kun siltä polulta halusi poiketa, niin hangessa rämmittiin. Paikoin oli hyvä hankikanto, kun oli ollut hyvä pakkaskeli. 
Osuimme parahiksi alkavaan auringonalaskuun aivan kuten oli suunniteltu. 
Pielisen jäinen pinta. 
















































Kiersimme kaikki hallat ja etsimme aina jalan alle jotain millä pönkätä itseään sileää kallion pintaa kohti korkeuksia. Ei se, että pääsimme ylös, piti päästä myös alas. En malttanut poistaa yhtään kuvaa, koska voin halutessani aina katsoa tätä kauneutta, jota Suomen talvinen luonto tarjoaa. 
Matka Kolille on kotoa lähtien pitkä, mutta siinä matkalla on paljon nähtävää ja koettavaa. Täältä saimme idean ensi kesän tutustumiskäynnille. 
Lomalle ei suunniteltu minkäänlaista päiväsuunnitelmaa, mikä oli erittäin hyvä asia. Minulla on ollut jo pidemmän aikaa paha tulehdus kädessäni ja olin saanut siihen vaivaan sairasloman ja lääkekuurin. Sairaslomaa en ehtinyt pitämään, ei siitä sen enempää, mutta lääkekuuri pelkästään ei oikein tehonnut. 
Sen lisäksi olin saanut ilmeisesti työpariltani flunssan, jota podin ihan koko viikon niin, että jouduin viikolla pyytämään lääkityksen. Näillä kahdella ikävällä vaivalla yritin pysyä lomatunnelmissa. 
Kävimme kaksi kertaa Kajaanissa, jossa on aina yhtä kiva poiketa. Paikasta on tullut jo niin tuttu, että meillä on jo kierroksella ne tietyt asiat mitä täällä käymme. Jälkimmäisellä käynnillä poikkesin ostamaan muutaman kerän lankaa. Ei ne lankaostokset ihan kahteen kerään jäänyt.
Kerran kävin Sotkamossa, miäs toisen kerran apteekissa ostamassa lääkkeeni. Pysyin pirtillä pari päivää, tein negatiivisen korona-testin, niiskutin ja yritin ajatella vain, että onhan tätä lomaa vielä jäljellä.
Perinteistä keilakisaa emme edes suunnitelleet, koska käsi oli vasta toipumassa. Nyt ei kannattanut rikkoa sitä ehjää kättäkin. 
Miäs kävi laskettelemassa kahdesti. Ensimmäinen kerta oli yhtä kärsimystä, mutta toinen kerta oli unelmalaskettelua. 
Vuokativaaran päällä kävimme yhdessä eräänä iltana kuvaamassa upeat revontulet. Olin huomannut lööppilehtien kuvista, että edellisenä iltana oli otettu yksi parhaista otoksista juurikin täältä. 
Jouduimme odottelemaan melkein tunnin, että paksu pilviverho lipui pois hiljaksiin. Kun taivaalta alkoi näkymään tähdet, tuli heti perään revontulet.
Ystäväni kysyi, että kuuluiko näistä ääniä. Saattoi kuulua jossain, mutta ei mäenharjalla. Siellä kävi niin kova ja jäätävä tuuli, että kuvaaminen oli kyllä työvoitto. Kädet ihan jäässä, miäs jäässä ja tuulenpuuskissa heilahdimme mennen tullen. Juu, ei kuulunut ääniä.
Emme olleet ihan kahdestaan kuvaamassa, muutama muukin oli lähtenyt ihmettä katsomaan. Välillä väistelimme kun kissa, mäkikone, nousi rinnettä meitä kohden. Käänsin sen verran kylkeäni, että heijastin taskunsuussa vilahti suojapaikassamme. Käden vilkutus, olimme tulleet huomatuksi.
Katinkullan kylpylä on suuri. Monta lämmintä allasta odotti lilluttelemaan. Uskaltauduin loppuviikosta altaisiin, saunamaailmaan ja taas lämpöisiin vesiin. 
Ulkoaltaaseen en nyt arvannut mennä. Kämppämme on muutaman sadan metrin päässä pääovilta, joten matka taittui nopeasti kävellen. 








Mystinen kuu
Alueella on monta hyvää ruokapaikkaa. Meille on tullut tavaksi käydä Haapalan Panimolla syömässä lounas. Netistä luettiin viikon ruokalista ja taas mentiin. 
Lounaalla on tarjolla sekä keittolounas ja/tai kiinteä ruoka. 
Me otimme molemmat, jolloin alkusalaatilla oli hyvä makustella mitä tuleman piti. 

Savuporo-juustokeitto
Paistettu kana, bataatti-perunasose, kastikkeena mangochutneyta.
Jälkkärinä uuniomenapaistos vanilijavaahdolla.
Tällä lomalla ei päästy kulkemaan niin paljon kuin yleensä olemme menneet.
Yhtenä iltana kävimme Nuosjärven rannalla.
Tämä on näkymä huoneistostamme.

Jupiter ja Venus
Takkatulen lämmössä katselimme MM-talvikisoja. Minä neuloin, pidin yllä pyykkihuoltoa, kun miäs huolehti muonituksesta. 
Eilen liikuimme kohti kotia taas muutamalla pysähdyksellä. Takapuoli kiitti, kun olimme kotona kolme tuntia suunniteltua kauemmin. 
Miäs ajoi, minä kannustin! Ei kun neuloin ja katselin hiihtoja =)

6 kommenttia:

satunNainen Paula kirjoitti...

Ihanat lomakelit, harmi että flunssa yms. taittoi vähän terää. Mutta lepo on aina iloksi ja hyväksi. :)
Olen vissiin maininnut, että olimme häämatkalla Vuokatissa? Muistan nuo upeat maisemat, ilman lunta tosin! Eikä näkynyt revontuliakaan, ei.

Sartsa kirjoitti...

Tylsää sairastaa lomalla, mutta eihän siinä auta jäädä valittelemaan, ellei sitten halua viettää lomaa sängynpohjalla.
Kolin maisemat on upeat, samoin kuvaamasi revontulet. Ystävä meni vihille tuolla Kolilla talviaikaan muutama vuosi sitten ja hääkuvat on todella upeita.
Ihanaa mennä valmiiseen pöytään!

Puikoillanikin kirjoitti...

Kauniita talvikuvia. Kolin kuuset ovat aina yhtä upeita lumiasussaan. Hienoa, että näitte upeat revontulet. Minä en ole vielä ikinä nähnyt, vaikka olen monta kertaa ollut Lapissakin.

Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia kirjoitti...

Upeita lomakuvia! Olette olleet näillä minun kotikulmilla - asun Kajaanissa :) Kolilla en ole käynyt talvella. Kannattaisi käydä, koska nuo talviset maisemat ovat kauniit.

KristiinaS kirjoitti...

Taas kiitos lomakuvista. Niin kaunista on tuo talvimaisema. En ole koskaan käynyt tuollaisessa talvessa. Ja revontulet! On olleet hienoja, täällä etelässäkin kuulemma.

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille 😃
Luonto antoi parastaan ja me nautimme vapaa-ajasta.