tiistai 28. helmikuuta 2023

Lasityöt

Tänä talvena lasikursseille on ilmoittautunut paljon uusia lasityöntekijöitä. Osa on tehnyt joskus, osa haaveillut pidemmän aikaa aloittavansa uuden harrastuksen ja osa tulee kurssille tutustumaan mitä täällä tehdään. Jokainen on tervetullut!
Pieni otanta mitä tänä keväänä on valmistumassa. 
Uuden oppiminen onnistuu osalle ihan heti, osa ottaa hitaamman alun. Tekninen työ vaatii monelaisia työkaluja, mutta kaikilla on sama materiaali, lasi. 
Lasista on moneksi. Itse opetan pääasiassa tiffanyä ja sulatustöitä. Aika vähän mosaiikki saa innostumaan, vaikka sitäkin voisi tehdä. 
Lyijykiskotöitä ei saa tehdä kurssi-illoissa, jos ei ole ammatinharjoittaja tai on näyttää osaaminen koulutuksen kautta, koska lyijyn käyttö ei ole sallittua, kuin ammattilaisille.
Noin kolmen tunnin aikana ehtii tekemään vaikka mitä! Innokkaat ja ahkerat kädet työskentelevät omassa tahdissaan.
Toiset ottavat haasteita. Tässä on valmistumassa kurssilaisen ensimmäinen lasityö.
Osa tyhjentää omia lasivarastojaan ja tekee upeita lasilöytöjä kerta toisensa jälkeen.
Lasisulatusvadin eri vaiheet. Tämä viikko on vedetty happea ja lomailtu. 
Tämä on minun työni, reaktiivilasista valmistettu puolen tunnin leikkaamisen jälkeen,

6 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

On kauniita töitä. Voi kun osaisi.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi että on komeita töitä. Kyllä lasi sitten taipuu moneksi.

Irma kirjoitti...

Tässä lajissa tarvitaan taiteellista silmää. Ei riitä että osaa käsitellä lasia;) Hienoja kaikki mutta alakuvassa oleva on upea!!

satunNainen Paula kirjoitti...

Mitä, onko tuossa yhdessä työssä tupsuja??

Saija kirjoitti...

Lasityöt on kyllä tosi makeita. Olisi kiva oppia tuotakin hommaa!

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille. Monella paikkakunnalla järjestetään lyhytkursseja, joissa voi kokeilla onko tämä oma juttu.
Näissä töissä on käytetty lasia ja rautalankaa. Tupasvilloissa on lasijauhetta, joka näyttää ihan tupsulta.