torstai 16. helmikuuta 2023

Neuletakki Vanessalle

Kovin on vaaleanpunaista. Tein sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Kaadoin yhden laatikon kaikki langat, etsin tiheydeltään sopivat yhteen ja keräsin täydet kerät omaan kasaansa. Päätin, että nyt neulon tytöille uudet villurit. Jos tarvitsen lisää lankaa, sen pitää olla hyvin perusteltua, muuten sen pitää löytyä tästä kasasta. 
Jostain kerästä löytyi lapanen. No ei ihan kirjaimellisesti, mutta niistä langoista alkoi valmistumaan lapanen. Jaoin kaikki pienetkin kerät puoliksi ja neuloin itselleni muistiin silmukat ja kerrosmäärät. Voin taas jatkaa, kun ehdin tämän neuleen parissa.
Yhdestä kerästä löytyi pipa. Kolmosen puikoilla ohut pipa, jossa tiukka resoori kaksin tai kolminkerroin käännettäväksi. 
Siellä se pipa matkaa mukana automatkoilla ja seuraa sille tekee toinen pipa, vaaleanpunainen. 
Yhdet jämät neuloin takkiin, joka oli alkujaan pusero. Siinä alkusilmukoita luodessani kysyin miähetä, että kumman minä nyt tästä duunaa, paidan vai takin? Tee takki. Ja niinhän minä tein. Tässä se on nappeja vailla valmiina.
Tykkään raidoista. Niillä voin kikkailla, kun kaikki langat eivät ole samaa värierää. No mutta sehän on vain hyvän materiaalin loppuun käyttämistä. Näistä langoista työt ovat saaneet ensineuleensa ollessaan vauvoja.
Tässä takissa hihat on ihan eri lankaa, kuin miehustassa, eikä siinäkään kaikki vaaleanpunaiset raidat ole ihan samaa väriä. Teen vielä toisen päivityksen, kun saan tämän ihan valmiiksi.


3 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Näyttää söpöltä. Värit sopii hyvin yhteen. Hienoa saada jämiä käyttöön.
Minä luovutin vauvalle neulomisen, kun lähes valmis villatakki meni aivan kethuilleen. Menee varmaan vähän aikaa, että tartun taas moiseen.

Puikoillanikin kirjoitti...

Kasasysteemi toimii, inspiroi ja jämät tulevat käyttöön.

TeSa kirjoitti...

Hei, kiitos. Harmi, jos neule ei miellyttänyt. Tosin ei vauveli sitä kritisoi, on vain tyytyväinen lämpöön. Olisit vain jatkanut loppuun.
Jämien jämät täytyy vielä neuloa näistäkin langoista.