lauantai 18. helmikuuta 2023

Nukkis

Suurimman nukkekotini laitto on jostain syystä jäänyt ihan vaiheeseen. Katselen, enkä ole enää edes katsellut, kun ei se katsomalla valmistu. Päätin tehdä tällekin jotain ja hain rullan maalarinteippiä ja ruudutin yläkerran lattian. Ainakin kertaalleen. 
Siinä ei paljon viivoitinta ehtinyt hakemaan, kun päätin, että nyt maalataan ruutuja. Vetelin ihan vapaalla kädellä, eikä siinä kauaa mennyt, kun ensimmäiset ruudutukset oli jo teipattuna.
Suojasin niin takaseinän, kuin lattian etureunan mahdollisilta maaliroiskeilta. Kun oikein innostuu, voi harmittaa siivon määrä.
Sekoittelin kalkkimaalin jämiä keskenään ja kokeilin onko harmaan sävy hyvä. Olen nyt suojannut valmiin maaliseoksen kuivumiselta, jos päätän ruuduttaa lattiaan tiheämmän ruudutuksen, niin saan samalla sävyllä tuputtaa toisen kierroksen. Siinä vain kattokruunut heilui, kun tömistelin reunasta reunaan harmaat kuviot.
Sen verran innostuin hommasta, että ei maali ehtinyt kunnolla kuivumaan, kun jo hain tapetin malleja esiin. Nämä on korttiaskarteluun ostettuja isoja lehtiöitä, joista repäisin pari mallipalaa kokeeksi. 
Heti tuli elävyyttä köökkiin, vaikka ei sinne jäänyt kuin kakluuni pönöttämään.

4 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Kodikasta tuli.

satunNainen Paula kirjoitti...

Ihanaa, toivottavasti pääsemme seuraamaan myös sisustusta...?

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpas sinulla upea projekti menossa. Tyttäreni on myös nukkekotiharrastaja.

TeSa kirjoitti...

En ole ehtinyt tämän pariin moneen viikkoon, mutta kyllä. Näytän miten tämä etenee, koska silloin jää itsellekin muistiin ne kaikki eri vaiheet.
Neljä kerrosta, mahdollisuus vaikka mihin.