Viimeksi lähdin opiskelemaan, ja sen jälkeen taas ja siinä välissä opiskelin vähän lisää. Nyt minua ei kiinnosta yhtään lisäopinnot. Ei! Rajansa se on minunkin huumorintajulla, kun mikään ei riitä.
Olen tosi turhaantunut, väsynyt ja ärtynyt. Tiedän syyn, mutta se jääköön sanomatta. En halua jossitella, siunailla, enkä päivitellä. Olen tyytynyt osaani ja kahden kuukauden aikana päättänyt, että nyt on minun hetkeni. Ei ole vaikea pukea sanoiksi iän tuomaa vaikeutta pyrkiä uuteen. Minun koulutukseni ei tule riittämään oikeasti yhtään mihinkään.
En suostu tekemään vuorotyötä, enkä viikonloppuja. Ja näistä molemmista joudun pyörtämään puheeni, että minulle löytyy uusi työ. Olen tehnyt kaikkia työaikamuotoja, yrittäjyyttä, monta samanaikaista työsuhdetta. Olen kokemusasiantuntija työelämässä.
Olen aina laittanut kroppani koville, joutunut tekemään raskasta työtä, että olisiko jo minun aikani saada jotain minun jäsenilleni kevyempää? Ei kai minun täydy jaksaa vain kahdeksan tunnin työpäivää, kun vuorokaudessa pitää saada aikaan muutakin kuin työpäivä.
Kun selaan vapaita työpaikkoja, niin huomaan kiinnostuvani aina vain vähemmän. En ole kiinnostunut puhelinmyynnistä ja ylipäätään mistään myyntityöstä. En kaupanalasta, en siistijän töistä. En mistään satojen kilometrien viikkoajosta, enkä itseäni ylikuormittavasta.
Otan ja ilmottauduin työttömäksi, aktivoidun ja löydän sen työn, joka odottaa minua.
Työntekijänä olen tehokas, innostuva ja paneutuva. En sano olevani sosiaalinen, helposti oppiva, enkä kaikkien kanssa toimeentuleva. Se on ihan pötypuhetta, kun kuulee sanottavan noin. Minun työsarkani on pitkä ja jos näitä sanoja on edes puolet ympärilläni hääränneistä käyttänyt haastatteluhetkellä, niin valehtelevat. Iso osa sisään päässeistä on itsekeskeisiä, omaan napaansa tuijottavia ja silmänsä kaikelta sulkevia.
Olen rehellinen, se tulee aina näkymään. Sanon, kun on sanottava, mutta joskus on hyvä pitää suunsa kiinni. Tee työsi, älä näy! Äläkä ainakaan kuulu.
Hallitus on kaikessa viisaudessaan ja meidän antamalla hyväksynnällä leikannut työttömyystuen lokakuun alusta. Juuri me saamme tuon huonomman osan, kun tehtaan antama päiväys on laitettu lokakuun alkuun. Kiitos ja kumarrus tästä hyvästä asioiden hoidosta ja näkemyksestä!
Näin ne asiat hoidellaan ja ollaan niin pahoillaan tapahtuneesta. Voi, voi. Onko työelämä yhtä kusetusta? On se. Kun meillä menee hyvin, osataan olla kiitollisia. Vai ollaanko? Sen jälkeen olkaa omillanne.
Minulla on työelämää edessäni vielä paljon. Edelleen olen pohtinut, miksi en antanut asian edetä sairaseläkkeeseen nelikymppisenä, kun sitä minulle ehdotettiin?
Huokaisen syvää, pöydänpinnat pysyy pölyistä puhtaana.
Terhi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti