tiistai 4. maaliskuuta 2008

3.kerta

Kolmas kerta toden sanoo, eli tästä taisi tulla paras Revontuleni. Koska se tuli minulle itselleni!
Taas tein matkaa kaadetulle sähkötolpalle. Nyt piti laittaa kuvausmatkalle pitkävartiset saappaat jalkaansa, lunta oli viime käynnin tullut aika paljon lisää.
Ei tuohon tolpalle ole kuin kivenheitto matkaa, voisin jopa minäkin sen kiven sinne jaksaa heittää. Onpahan vaan kiva kuvata tekeleitään muualla kuin sisällä.
Huivin värit on kuin hattaraa-vaaleaa punaa, ruskeaa ja valkoisen sävyjä. Langan laatu oli näistä kolmesta huivista ehdottomasti parhain tässä huivissa. Ei liian ohuita säikeitä, ei paksuja tollukoita ja vähiten roskia mukana.
Viikon aikana tämä oli kolmas tätä mallia, eiköhän siirrytä toisiin tekeleisiin. Minulla on kyllä varastoissani lisääkin Viron villaa. Neuletakkia olen suunnitellut tekeväni jossain vaiheessa. Tai lisää erilaisia huiveja.
Kyllä sitä tuleekin, jos meneekin. Meinaan lankaa.
Niin meinasin, etten osta kuin tarpeeseen, mutta ei näitä voinut kauppaankaan jättää. Viime viikolla kävin Forssassa Lankapisteen myymälässä, siinä Puistolinnassa. Ihana kauppa. Lankoja löytyy, vielä käyntini jälkeen. Myymälässä on omistajan vaihdos tänä keväänä ja varastossa olevista langoista sai -20% kaikista langoista, paksummista hiukan enemmän.
Kuvassa olevat vihreänkirjavat langat on 100% puuvillaa. Tällaista lankaa olen etsinytkin.
Valkoinen Catania on minulle entuudestaan tuttu lanka, tein viime kesänä siitä puseron itselleni.
Mukaani lähti Sisua, Kitten Mohairia, Fortissima Sockaa ja Regia silkkiä.
Tyhjentelin myös lankahyllyjä Tampereellakin. Novitan Tennesee ja Nalle Colorin ruskeita keriä kiertelin ostamassa Vapaa Valinnoista. Niitä ei sitten jälkeeni jäänytkään muille ostettaviksi. No, en ihan kaikkia kaupungin vapsuja käynyt läpi. Vain ne, jotka matkalleni osuivat.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

2.kerta

Näitä Revontuli-huivejahan on mukava tehdä ja valmistuu joutuisasti.
Mitähän tästä toisesta huivista sanoisin? Nyt sain pystyrivin lisäysten kohdan neulottua ilman omia säätöjäni. Neule oli matkalla mummolaan, eli automatkalla siinä repsikan paikalla en jouten istunut. Tässä huivilangassa oli piehtaroinut kolme eri väristä lammasta, harmaa, valkoinen ja ruskea.
Harmittaa vain, kun tämäkin lanka oli keritty vyyhdiltä aikoja sitten, enkä muistanut lainkaan että langassa on heikkoja kohtia. Neuloin kuitenkin koko kerän, en katkonut ja tuota huonoa kohtaa. Valkoista olisin halunnut olevan enemmän. Siinä oli jatkettu lankaa ikävästi.
Mutta, huivin saaja, kummitätini, siitä tuskin välittää.
Tänään ulkokuvat onnistuivat tosi hyvin. Ei ollut liian kirkas ilma ja valmiiksi kaadettu sähkötolppa toimii hyvänä kuvaustaustana.
Nuorison kissa kävi tänään pikavisiitillä. Nuori kissa ehti pistämään hetkessä paikat sekaisin, ennenkuin tajusi omaksi parhaakseen ottaa päiväunet =)
Viikon kuluttua saamme pennun viikoksi hoitoomme.
Ja sitten arvontaan. Klo 18.00 suoritettiin arvonta ja nuorimmaiseni nosti anneM-arvan.
Laitatko minulle osoitetietosi kissakassin lähetystä varten.
Kiitos teille kaikille kiinnostuksesta arvontaan.
Kassista raaskin luopua, kun tein sen ihan ohjeen kirjoittamista varten.

perjantai 29. helmikuuta 2008

1. kerta

Kyllä on mukava neuloa. On lanka valmiina vyyhdiltä keritty. Ohje on selkeästi kirjoitettu ja kuvitettu. Ja valmiille työlle on tarkoitus.
Monta on jo nähty, mutta ihan ensimmäinen minun tekemä Revontuli-huivi tästä tulee.
Ihailen sitä viitseliäisyyttä, jota jokainen suunnittelija tekee ahertaessaan uusia malleja muiden tehtäväksi.
Tässäkin huivissa tuli monasti mieleeni, niin simppeli tehdä, mutta niin kaunis valmiina.
Niin hienosti on huomattu langat ja mallin yhteensopivuus. Tuntuu kuin mitään isompia mainesanoja ei tarvinne lausua.
Säätöä tuli hiukan valmiiseen ohjeeseen, kun väkisin lisäyksiin tuli reikiä näkyviin. Ne vaan änkes mukaan.
Valmis huivi oli hetken pesussa, huuhteluaineessa ja jätin valumaan suuremman tulvaveden ajaksi telineelle. Lopulta unohdin laittaa pingoitukseen. Kuivuttuaan liikaa huivi päätyi hetkeksi styroxille ja suihkutin märkää nupitetun huivin päälle. Lopuksi vielä kevyesti höyrytin valmiin työn.
Äitini viettää 3.3 syntymäpäiviään ja hänelle kävin tänään viemässä tämän huivin lahjaksi.
Huivi lähtee heti huomenna mukaan ristiäisiin, joten käyttöön vaan.

keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Hello Kittyyn ohje ja arvonta

Kassin koko 19*19 cm

Mallityö on virkattu 4 mm koukulla.
Lankaa reilun 50 gr punaista, 50 gr valkoista, hiukan mustaa silmiin ja viiksiin, sekä rajaukseen ja kukkaseen pienet lankakerät.
3 nappia, nenään, sulkijaksi ja kukan keskelle.
Neula viimeistelyä varten.

Ruutupaperilla näkyy lisäykset, aloituksen 8 kjs+1 kjs jälkeen. Aloita valkoisella ja virkkaa seuraavilla kolmella krs:lla kulmissa 3 ks samaan silmukkaan.
Jos kappale kupruilee, lisää silmukoita tarpeen mukaan lisää.
Virkkaa kerros ks ilman lisäyksiä.
Kolmella seuraavalla krs tee lisäykset piirroksessa näkyviin kulmiin. 2 ks samaan silmukkaan.
1-2 krs kiinteitä silmukoita, mutta kpl pitää pysyä sileänä, tarvittaessa lisää silmukoita.

Korvat virkataan 6 ks:lla, siten että kääntyessäsi 1 kjs hyppää 1 ks yli, loput ks. Korvan malli muotoutuu.



Vaihda väriä ja virkkaa 1 krs ks koko kpl ympäri .



Ota työhön punainen pohjaväri ja virkkaa korvien väli kiinteillä silmukoilla. Ota työhön muutama silmukka lisää myös korvista ja virkkaa edestakaisin, kunnes olet virkannut korvien yläosaan saakka. Jatka kiinteillä silmukoilla työn ympäri.
Mukaele kissan päätä pylväin ja kiintein silmukoin, että saat kappaleesta neliön.
Tee halutun kokoinen kappale ja jatka takakappaleen virkkaamista etukappaleen alaosasta katkaisematta lankaa.
Virkkaa takakappale samankokoiseksi etukpl kanssa.
Lankaa katkaisematta voit virkata 6 ks hihnan halutun mittaiseksi.

Viimeistele ompelemalla kissan silmät, nenä ja viikset.
Virkkaa pieni kukkanen ja ompele siihen keskelle nappi, tai virkkaa rusettinauha.
Kassin sulkijaksi tein 8 ks täysvinon kaitaleen. Muoto syntyy ks ja hyppäämällä 1. ks yli krs alussa. Kpl lopussa viimeiseen ks virkataan 1 ks ja 1 p. Käänny 1 kjs, hyppää 1 ks yli. loput ks.
Muista napinläpi.

Ja lopuksi. Jos tunnet tarvetta adoptoida tämän kissan itsellesi, ilmoita siitä minulle tähän päivitykseen sunnutaihin 2.3. 08 klo 18.00 mennessä. Jos teitä ilmaantuu useampia, suoritetaan arvonta.

maanantai 25. helmikuuta 2008

Mistä on pienet tytöt tehty?

Paluu juhlista arkeen on sujunut jouhevasti.
Virkkuukoukku on tänään suhertanut kassia pienelle neitokaiselle. 3-vuotiaiden tyttösten lempiväreihin kuuluu varmaan pikkuisen punaista, vähän lisää toista punaista ja mausteeksi hempeää pastellia, värillä niin väliä.
Lankalaatikoistani löysin aiheeseen sopivaa lankaa ja mallia katselin nettiä selaamalla. Kissan päähän siitä on tulossa. Sellaista Hello Kitty-naamaa tällä tavoittelin. Tiedän neidin pitävän tästä hahmosta.
Virkkailin taustapalan tummemmalla punalla ja kassin hihnaan kulutin loput langat kerästä.
En laittanut vuoria, koska kiinteäsilmukka on tarpeeksi napakka pitämään sisällään kuljetettavat aarteet. Kiinnittimeksi virkkasin tuollaisen täysvinon nauhan.


Näitä ihania Tilda-rasioita myy Sinooperi ja minun tarpeisiini ostos oli täysosuma.
Sisälle saa aseteltua kauniisti maalaamani posliiniastiaston.
Olen maalannut samanlaisen astiaston omalle nallelleni aiemmin.
Nämä pienet lahjukset saa 3.3 3-vuotta täyttävä reipas tyttönen.

lauantai 23. helmikuuta 2008

Punaisia ruusuja

Pöydällä olevan virkatun liinan tein aikoinaan häihimme, ja sama liina on ollut lastemme kastepöydässä.
Viimeiset vieraat lähteneet, kengät-ne punaiset-jaloista pois potkittu.
Ihana päivä, paljon muistoja. Kauniita puheita, lauluesityksiä, sekä itämaista tanssia.
Siihen tanssiin osallistui vieraatkin, jopa pappikin toimituksen jälkeen.
Juhlat alkoivat alkumaljalla, jota viikon aikana kokeilimme useammalla seoksella. Moktail, alkoholiton tai mikä tahansa holiton juomaseos-haulla tuli haettua kuukkelista ohjetta.
Neljä erilaista yritystä saada hiukan vähemmän makea juoma, joka ei ole lasten mehukutsujen sokeripläjäys.
Näin jälkeenpäin voinen kertoa, että värilläkin on väliä, saatika maulla. Mutta sen yhden juoman väri oli lähinnä vesiripulin ruskeaa, joten sen jätimme kokeiluasteelle. Mutta löytyi se suhdeluku ja hyvät ainekset meidän tarjottavaksi.
Punaista, hiukan makeaa, hapokasta. Siinä on hyvä tuoksukin, jääpi meidän reseptikirjoihin.Halusimme juhlia tätä hääpäiväämme muutoinkin, kuin kutsumalla vieraat kahvittelemaan. Kyselin SeijaP tietämystä, kuinka liittomme juhlapäivää voisi juhlistaa ja otin neuvosta vaarin. Lähdin seurakuntamme papin puheille, joka on ollut SeijaP työkaveri Janakkalasta, Harri Virtanen.Harrin kanssa pidimme keskustelutuokion, jossa suunnittelimme pienen hartaushetken kodissamme. Liittomme puolesta rukoiltiin ja Harri piti kauniin puheen.
Uudistimme liittomme valan.
Pöydässä oli sen seitsemän sortin tarjottavat, tai hiukan enemmän. Olisi siinä ollut vielä yksi suklaakakkukin, vadelmainen suklatorttu, mutten nyt halua sen enempää mainita niitä sanoja, miltä sen valmiin tortun maistaminen minusta tuntui. Jäi sekin kokeiluasteelle.
Rakkaus on kuin ruusu, tummanpunainen.
Kiitos teille onnentoivotuksista.

perjantai 22. helmikuuta 2008

Lämmikettä ja valoja

Nyt leivottu ja laitettu, pöytä katetaan aamulla. Uuni on lämmennyt monasti tällä viikolla, ja välillä on neulottu sukkia.
Pikkuisen olen vihjaillut juhlien tynkää tulevaksi ja niitähän tässä koko menneen viikon olen laitellut.
Kivasti kaikki tapahtumat osuu samalle viikolle, mutta osittain olen kaikki ajanut sattumaan samaan viikonloppuun tuon sotapoikani lomien takia.
Vietämme samalla 20-vuotishääpäivämme, tyttären 17-vuotisjuhlat ja pojan valakahvit.
Sillä tänään olimme koko perheen voimin liikkeellä Parolannummella valatilaisuudessa. Siellä oli kyllä paljon väkeä. Onneksi aamuinen vesisade ja kova tuuli oli laantunut ja taivas oli aurinkoinen, kunnes tilaisuuden alkaessa ilta kuudelta olikin pilkkopimeää.
Mutta oman poikamme löysimme marssirivistöstä, pääsimme kahvittelemaan yhdessä ja saimme vielä tutustua majoituspaikkoihin.
Sotilaspoliisinpuolen alokasaika jatkuu sotilaspoliisialiupseerikoulussa, eli siellä mihin oli oma halu ja tavoite. Mutta samalla jatkui palvelusaikakin. Tai näillä termeillä minä tuon jatkon ymmärrän.
Ja ne neuleet on sitten pian esitelty. Sukat tytölle. Lanka on seitsemän veljestä, pituus polvisukkamallia ja paksujen pohkeiden vuoksi malliin lisäilty muutama ylimääräinen silmukka.

torstai 21. helmikuuta 2008

Luonnonvalkoista Muskattia

Tässä kaiken leivonta, siivous,ikkunanpesu, ym apupalvelujen välissä otin tänään tehtäväkseni loppuun tämän jakkuni. Tyhjimmälle paikalle, eli sänkyyni keräilin tarvittavat työvälineeni ja valikoiman vaaleita helmiä.
Olen jossain vanhemmassa neulelehdessä nähnyt kauniit helminauhat hihojensuissa ja halusin omaani jotain sinnepäin. Vähemmän on tullut neuleisiin helmiä pujoteltua, vaikka ne ihan kauniisti juhlistavat yksinkertaistakin asua.
Venyin kameran kanssa sellaiseen itsensä halaamisotteeseen, jotta sain peilistä zoomailtua kameran ottavaksi kuvaa sinne helmijonoille päin.
Käsivarteni on kokoluokkaa raskaantyöntekijä, eli ei mitkään hämähäkit. Tällä pienellä yksityiskohdalla yritän hämätä, kun en halunnut neuleeseen pitkiä hihoja. Se mitä ei voi peittää, sitä voi korostaa, vai miten se menikään.
Neulemalli löytyy Kauneimmat Käsityöt- lehdestä, nro 3/02, malli 4. Malliin tein muutoksia miehustan nappilistoihin ja hihoihin. Lanka on Garnstudion Muskattia ja sitä on kulunut n.500 gr. Ja tämähän neule oli se hermoja raastava, mutta olen lopputulokseen tyytyväinen.
Vielä kun osaisin päättää kummat kengät laitan?