perjantai 26. elokuuta 2011

Hiilen harmaa

















Johan oli pientä lankaa, kuten mummoni olisi sanonut neuloessaan ohuesta langasta.
Alkukesästä esittelin tyttärelle mallilehteä, kun suunnittelin neulovani jo päivitetyn neuleeni. Kysyin mielipidettä ihan peruspuserosta, mutta ei ollut tytsin mieleinen, lähinnä tarkoitin neuletta itselleni...
Ei kiiinnostanut, kun viereisellä sivulla oli paljon mielenkiintoisempi malli, hupullinen pusero.
Lupasin neuloa, jos hommaa itse langat neulottavakseni. Minun lankavarastoissani ei ollut ottaa toivottua väriä.
















Langanostoon tarjoutui hyvä tilaisuus taannoisella Tallinnan matkalla, kun valittavana oli kaikenlaiset herkut.
Tosin minä estitin toivomuksen, että langan neuletiheys vastaisi lähes ohjeessa annettua, ettei työ menisi ihan alusta asti laskemiseksi.
Jouduin kuitenkin miettimään ohjeen tiheyttä neuloessani, kun otin silmukat suurimman koon mukaan, kavennukset 2. suurimmasta koosta ja pituuden 3. suurimmasta.

















Jossain vaiheessa kun pääsin neulomaan huppua, tiesin neulovani ihan päin honkia. Purin hupun ja aloitin alusta.
Toisellakaan kertaa ohje ei vastannut mielikuvaani hupusta, joten otin oikein aikaa ja luin ohjeen moneen kertaan.Siinähän oli virhe! Jatkoin kolmannen kerran ihan oman ohjeeni mukaan, saaden lopputuloksesta halutun. Pidensinkin hupun korkeutta, tytär saa pidettyä hyvin pitkän tukkansa nutturalla hupun alla.
Kaula-aukon resoorikin onnistui lopulta hyvin, tosin purkasin sen päättelykerroksen(kin) kahteen kertaan.
















Viikko sitten, tyttären käytyä kotona, saatiin otettua kuvat neuleesta työn tilaajan päällä.
Ja mitä. Ennen ensimmäistäkään kuvaa ei työ miellyttänyt, se oli liian lyhyt.

















Nuo lapset. On ne vaativia. Kuvat otettiin kuitenkin ja minä lupasin neuloa helmaan lisää pituutta. Tosin unohdin kysyä kuinka paljon sitä piti pidentää. Onneksi viestit kulkee puolin ja toisin, kun tänään lopultakin jaksoin paneutua asiaan.
Neuloin reilun 10 cm lisää, eli yhden 50g kerän loppuun. Keräilin aloitusreunan silmukat ja jatkoin työtä toiseen suuntaan. Silmukoiden keräilykohtaan jätin selkeän raidan, joka toisaalta ei näytä lainkaan hassummalta.Tätä jatkokohtaa en viimeistellyt vielä, odotan ensin kommenttia asianomaiselta, mitä tälle neuleelle seuraavaksi tehdään. Jos jatkokohdan haluaa näkymättömäksi, neulon siihen resoorin.
Huh, sanon minä.
Ohje löytyy Modasta 4/ 2008, 49.
Lanka on ostettu Karnaluksista, 100 % Cotton, jota kului 530g.
Puikot 3mm.

7 kommenttia:

Raitalammas kirjoitti...

Neule ilman krumeluureja on kaunis!

Ingi kirjoitti...

Hyvä siitä tuli, huppukin oikein mainio!

Eila kirjoitti...

Ai kun ihana huppari, tekispä mieli neuloa tuo itselle...

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis on harmaa värikin ja sopii tytsille hienosti. äiti

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.

Zelda kirjoitti...

Mukavan pelkistetty muutamalla herkullisella yksityiskohdalla. Yksinkertaisuudessaan niin kaunis.

TeSa kirjoitti...

Simppelit mallit ovat useinkin niitä kauneimpia. Ei liikaa mitään.