tiistai 2. joulukuuta 2014

E.T kuistilla?

Oksille lunta ja puun pitää olla ehdottomasti pystyyn kuivunut. En sitten muuta pyytänyt.
Miäs kantoi suulin päädystä pystyyn kuivuneen katajanoksan ja minä ostin ne lumiset nauhat. Ja sinisenä hehkuvan ledivalonauhan.
 Kun sain asennettua valonauhan katajaiseen kysyi nuorimmainen pirtiltä, onko meidän kuistilla E.T?
Just!
 No, ehkä tämä valosarja on hiukan avaruuden tuolta puolen, mutta en voi sanoa, etteikö näkyvyys olisi kuistilla parantunut huomattavasti.
 Kun kuiva rapa kaatua mässähti ensimmäisen kerran kovassa tuulessa, ei liiemmin kukaan kävellyt koristepuuni päältä. E.T tässä, älä astu päälleni!
Kaiken kaikkiaan onnistunut pelkistetty malli ja minimaalinen koristelu.
 Varastosta ulkoistettu pikkupuu sai eilen ennen lopullista lähtöään tehdä vielä viimeisen palveluksen, latvatähden paikka oli auki. 
Koska katajaisen oksassa ei ole varsinaista latvaa ja halusin ehdottomasti laittaa latvatähden paikoilleen ja kun en saanut pikkupuuta sopimaan sellaisenaan uuninpesään, niin pienuudestaan huolimatta pieni puu kantaa ylväästi suurta lasitähteä.
 Näitä joskus tehtyjä.
Vaikka niin pyhästi päätin, että en laita sipulikukan sipuliakaan kasvamaan tänä syksynä, onneksi en ääneen alkanut loitsuamaan, niin pyörsin sanani ja ostin Kodin 1 viikonloppuna kolme pussia, a' 12, 99 € - 70 % kukkasipulilajitelman. 
Pussissa oli 35 sipulaa, tulppaaneja, sekä orkideanarsissia. Miäs kropas kompostista multaa ja minä tyhjensin multapussin loppuja, ettei jää talveksi mitään mielen päälle. 
Vanhat mosaiikkiruukkuni täyttyivät hät' hätää, muutoin olis näppylät jäätyneet.
Ruukut kannettiin kellarin suojiin ja talven aikana kannetaan mullan kostukkeeksi pikkasen joko lunta tai sitten vettä.
Sit ootellaan kevättä ja kannetaan kukkaruukut ulkoilemaan, kun lämpömittari pysyy reilusti lämmön puolella.
 
 

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Ihana ET! Vaikka ei kyllä mun mielestä ET:ltä näytä vaan tosi kauniilta joulupuulta.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Sari =)
Lähinnä tuo valon väri, sininen, saa koko kuistin loistamaan oudolla sävyllään.