torstai 11. joulukuuta 2014

Uppiksen jouluruno

Kuusen alla on kummaa puhinaa,
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa,
 heilahtaa kuusen katveessa tassu,
kurahtaa vihreän varjossa massu,
joulukarhu on asialla
oksien peitossa kuusen alla.

 Karhulla mielessään jouluiset ilot,
purkki ja lahjat ja omenakilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee massu,
että on tarpeen hetkinen vartoa,
odottaa, paastota, punoa vartoa.

 Jälkeen koulun on odotus joulun,
kaikkein kauneinta maailmassa.

 Karhun mielessä joulu väikkyy,
kynttilän valo silmissä läikkyy.
Mieli on auvoinen, mieli on avoin,
viettääkseen joulua jouluisin tavoin.


Elina Karjalainen
 Tämän vuoden joulukortit on kiikutettu hyvissä ajoin postin matkaan. Osa korteista kulkee vielä jälkijunassa, eli kädestä käteen. 
  Vuosittain lähetettyjen joulukorttien määrä on pysynyt melko samana, 40 kpl molemmin puolin.
Inspiraatio korttiaskarteluun iski ihan vasemman olan päältä, yllättäen. Pieni kipinä pitää otteessaan ja kortteilu jatkunee tavalla tai toisella.
Loput valmiista korteista laitoin odottamaan uutta sesonkia tähän ihastuttavaan peltirasiaan, jonka ostin syksyllä kirpparilta.
Suuri laatikko on mitä parhain säilömään jouluisessa asussaan jouluiset muistamiset.
 

6 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Aivan upeita joulukortteja! Itse en tänä vuonna jaksanut korttien kanssa väkertää vaan hain valmiit kaupasta. Ehkä ensi vuonna onkin taas joulukirjeen vuoro. Kirjoitin 44 korttia, joten kyllä niitä taas lähti eteenpäin.
Ja tuo rasia on ihana korttien säilytykseen.

Sirkka kirjoitti...

Aivan ihana jouluinen runo ja kuinka kauniita kortteja kaikki!
Peltirasia jossa fasaani tepastelee on niin upea totta kerrassaan. Erittäin hyvä ostos.
Vielä kortteihin... kauniita kauniita!

Kisa kirjoitti...

Ihania joulukortteja ♥

intsu kirjoitti...

Niin,niin ihastuttavia kortteja. Mä en ymmärrä miten sä saat aina ajan riittämään kaikkeen!

TeSa kirjoitti...

Olen monena peräkkäisenä vuotena kirjoittanut ostovalmiin joulutervehdyksen, jotka ovat nopea ja helppo tapa.
Nyt, kun tätä aikaa riittää, oli kiva tehdä itse.

Selma kirjoitti...

Kivannäkösiä kortteja teit, kyllä nuo ilolla vastaan ottaa, ken niitä saa.