perjantai 5. joulukuuta 2014

Perävalo pimeni!

Nannan Paperi & Helmi
Kauan olen vain ostanut ja kerännyt matskua kortteiluun, että olikin jo aika päästä hiukan purkamaan suurta materiaalivarastoaan. Mutta millä innolla!
 Oikeesti. Meidän ruokapöytä on ollut jo hyvän tovin valokuvieni liimailupaikka ja nyt sitten kannoin siihen lisäksi kaikki kortteilukamppeet. Jotka todellisuudessa ovat jo osittain lattiallakin. Mutta, hyvällä huumorintajulla mennään. Sen verran olen aina tehnyt pöydänreunalle tilaa, että poika on saanut syötyä aamupalansa ennen töihin lähtöään.
 Luulisi, että tämä kaikki olisi ollut minulle tarpeeksi, niin mitä vielä! Pääsin käymään kaupungilla, kun ontuva ( miäs) on ollut katkenneen varpaansa vuoksi sairaslomalla. 
Minulla on paljon opittavaa askartelusta. Joten asiantunteva palvelu ja opastus onkin ollut ihan paikallaan. Kävin ensinnä Sinooperissa, josta ostin 3 D-kortteiluun tarroja ja sain samalla oppia kuinka kasaan kortin. 
Sit ostin samalla lisää korttipohjia ja takas kotiin askartelemaan.
 On kuulkaa ollut niin hauskaa ja antoisaa puuhaa. Ajatuksella, lähetä hyvää mieltä.
Olen hiukan stalkannut netin syövereistä minkälaisia kortteja voisin tehdä. Pöydän ääreen takaisin päästyäni olen unohtanut jo kaiken ja annan palaa miltä minusta tuntuu!
 Lähdin toistamiseen ontuvan mukaan ja seuraavaksi kävin Sinellissä. Leimoja, leimoja, väriä ja lisää korttipohjia.
Joo, tää lähti niin lapasesta, että kaupasta ulos tullessani sanoin, et tällä rahalla olisin voinut ostaa jo viiden vuoden joulukortit valmiilla postimerkillä. 
Öh.
Kortteilu oli osoittautunut mukavan kepeäksi puuhailuksi, kun rankka kipuilu on ottanut vallan kropassani. 
Edellisen elämän työtapaturman jäljet ovat ikuisena muistona matkassani ja kipuiluvaihe on tällä kertaa aika karmeaa.
Yritän keskittyä kaikkeen mukavaan ja katsoa asiaa aina positiivisesti. Huonomminkin voisi olla. Iloa, väriä ja valmista syntyy.
Jotta materiaali ei pääse loppumaan, kävin vielä tänään kolmannessakin paperikaupassa. No tämä ei ollut suunniteltu käynti, vaan ihan sattumaa. Oikeesti. Ja tämä on aivan tosi.
Olimme maaseutuajelulla ontuvan kanssa ja kautta Lavian, Kuninkaanlähteen, Jämijärven, saavuimme Ikaalisiin.
Sit jo tarvittiin hiukan hiukopalaa ja ihan turistina siinä lähikaupungissa etsimme kahvilaa. Kyllä tässä kylässä sellainen jossain on. Mutta missä?
No aivan vastapäätä tänä vuonna avattua Nannan Paperi & Helmi - kauppaa. Äkkiä sufeet ja teet menikin alas, kun minä halusin hypistelemään lisää ihanuuksia ja miäs köpötteli autokaupoille. 
Liikeet ovat aivan huikeen järkevästi samassa tilassa.
Kummallakaan ei ollut kiire mihinkään.
Kaikki alemmat kuvat ovat Ikaalisten liikkeestä ( Kortteenkatu 1 ), josta sain myös erinomaista opastusta ja intoa jatkaa kortteiluani.
Tätä hommaahan voisin jatkaa kevään tullen käymällä opiskelemaan asiaa lähemmin. Jäin jo sen verran asiaan koukkuun, että ehtiessäni paneutumaan puuvärieni saloihin, tutkin onko ne vesiliukoisia vai ei.


 p.s miäs ei ostanut autoa

8 kommenttia:

MarLi kirjoitti...

kesää oo aiemmin korttelilta? Miten sää oot voinut säästyä (turmeltumattomana ja höyrähtäneenä) ? ;) Tuu tiistaina käymään ;)

MarLi kirjoitti...

Ja mun iPadin ennakoiva syöttö ;) etkösää ole aiemmin korttellut... Oli Tuo eka lause :)

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Itsetehty on kuitenkin aina itsetehty! Kiva saada kaunis kortti!
Eipä tarvitse sitten ensi vuonna ostella korttitarpeita, ehkä :-)

Hyvää Iysenäisyyspäivää!

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Siis Itsenäisyyspäivää!

TeSa kirjoitti...

MarLi, en ole ehtinyt tekemään montaa muutakaan harrastetta, työ vienyt mukanaan.
En ole tulossa tiistaina sille suunnalle, kiitos kutsusta.
Hyvää itsenäisyyspäivää myös teille.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle.

KristiinaS kirjoitti...

Eikä!!! Voi sun kanssas. Miten ihmeessä sä ehdit kaikkee tehdä?
Mä en oo kortteiluun, enkä leimailuun, ollenkaan sotkenut itseäni, ja toivottavasti pysynkin niistä kaukana;)

TeSa kirjoitti...

Voi Kristiina, kaikkee täytyy kokeilla.
Kansantanhujakin =)