Mehiläsvahakynttilät

Ei sitä sit osaa lopettaa, kun alkuun pääsee. Miähen veli hoiteli aikoinaan vuosia maillamme levotonta karjaa, mehiläisiä. En ole mikään asiantuntija tässä lajissa, mutta jokin jälki näistäkin ajoista ovat nämä mehiläisvahat, jotka sain, kun puhuin tekeväni kynttilöitä.
Materiaali hakeutuu materian luo. 
Pakkohan näistäkin on hankkitua eroon jotenkin järkevästi. Kaapista pois tilaa viemästä. Eikä enempää täydy tuoda kynttiläaineita meidän mäkeen, jos meinaan haluaisin joskus pitää kynttiläkutsutkin.

Laatikollinen suuria mehiläisvahalevyjä oli pesua vailla. Levyt piti halkaista kattilaan sopiviksi paloiksi. Sekaan vettä ja keittämällä liemi notkeaksi.
Puhdas astia, jossa on kylmää vettä peiteltiin puhtaalla harsolla ja sihlattiin liemi vatiin, josta nostelin massan jäähtymään ja kuivumaan seuraavan harson päälle.

Kieltämättä. Epämääräisen näköistä mömmöö, mutta tuoksu tuttu hunajainen.

Vaha kiinteytyi ja jäähtyi nopeasti, eli uusi satsi kattilaan ja sihlaamaan. Meillä piisas tätä vaihetta moneksi illaksi.

Pestyä vahaa, joka on kuivumassa ritilän päällä. Talouden kaikki suuret kattilat kaivettiin kaappien kätköistä kynttilänvalmistukseen. Eli mä niin pääsen kattilakaupoille, et saadaan muonaa pirttiin jouluksi.

Valmista tuppaa tulemaan, kun ontuvan kanssa yhdessä tehtiin. Miäs oli huoltoryhmässä ja minä tein kastot.
Jos steariinikynttilöiden kasvu oli hidasta, niin nämä yllättivät hurjalla kasvuvauhdillaan.

 Kastokynttilöitä tehtiin mahdollisimman paljon ja kun massan pinta laski liian alas kaadettiin loput vahat vanhoihin kaffikuppeihin.