sunnuntai 16. elokuuta 2020

Mystinen keskiaika

Kerran kesässä, eli eilen lauantaina osallistuimme Keskiaikafestivaaleille, jotka järjestetään tänä viikonloppuna Hämeenlinnassa. Kyllä tuo keskuudessamme leviävä korona ahistaa, mutta lähdimme kuitenkin ajatuksella, väkijoukkoihin emme pyri.
Hämeenlinassa järjestettävällä tapahtumalla on jo pitkähkö historia, 23 vuotta. Kävijämäärät ovat vielä tältä tapahtumalta päivittämättä, mutta oletan, että tulee niitä. Lauantaina oli väljää, vaikka kyllä siellä oli väkeä. Alue on melkoisen suuri ja tapahtumapisteet erillään toisistaan.
Hämeenlinnan Linnanpuisto on tuttu minulle jo lapsuudesta. Serkkuni perhe asui puiston vieressä, enkä muista mitenkään ihmetelleeni, että linna on puistoa vastapäätä. Siinä se oli ja oli ollut jo 1200-luvulta lähtien. Tai 1300-luvun alusta, kun tarkkaa ajankohtaa ei ole pystytty määrittelemään.
Sen puolestaan muistan, kuinka meitä kiellettiin menemästä veden ääreen, eikä ainakaan mattolaiturille saanut mennä pomppimaan ja iloitsemaan ohitse lipuavien sisävesilaivojen nostaessa aallokkoa. Mentiinhän me! Matonpesijät eivät kiitelleet pomppimistamme.
Tulipa vielä muistoihin aika, kun aloitin autokoulun ja ensimmäinen ajotunti alkoi kuorma-autonratissa juurikin Linnanpuiston parkkipaikalta.
Linna ympäristöineen tarjoaa lumoavan paikan tapahtumalle vuodesta toiseen. Kesäinen keli helli meitä käynnillämme niin, että hikipisarat valuivat valtoimenaan. Teimme humun avustuksella lippuhankinnan ennen portille saapumistamme. Ohjelmaan saattoi tutustua etukäteen netissä.
Ensikertalaisina kiertelimme aluetta hiljaksiin ja tutustuimme tarjontaan. Pistimme heti merkille, että nälkää ei pidä näkemän, mutta emme kuitenkaan jonottaneet syömisiämme, vaan pitäydyimme omissa eväissämme.
Kun markkina-aluetta kiertää koko päivän, ehtii hyvin näkemään miten hienosti tapahtuma on järjestetty.
Jokainen osio on hyvin tarkkaan mietitty ja kaikkialla oli puhdasta. Vesipisteitä omien juomapullojen täyttämiseen bongattiin kaksi. Vessoja oli useammassa paikassa ja kun laskee vielä linnan alueen vessat, ei täytynyt paljon jonotella. Näimme myös Rohan-tallin esityksen. Olimme suunnitelleet jäävämme katsomaan myös erillisen illan esityksen Taikatulet ja Rohanin tallit, mutta emme saaneet järkättyä itsellemme yöpymispaikkaa, joten lähdimme ajamaan kohti kotia. Ehkä seuravana vuonna sitten.
Viikinkylät olivat kauniisti riveissään. Keskiaikaiset viikingit, Metsäpeiton fantasialeiriläiset ja Kaarina Maununtyttären ritarileirin asukkaat elävöittivät aluetta.
Kiersimme osassa kyliä ja näimme kuinka majoittuminen oli järjestynyt.
Ihastelin keramiikka, josta tuonnempana matkamuisto.
Pojille kävimme osatamassa Ruttotohtorin keskiaikamarkkinapaidat heidän pyynnöstään.
Kireen kypärän tavernapiha
Moni kuvautti itsensä tämän ääressä. Tapahtumassa oli kiva katsella ajanhenkeen sopiviin asuihin pukeutunutta väkeä, jotka tekivät hankintoja erilaisista käsityöpuodeista.
Samalla saimme nähdä erilasia kädentaitoesityksiä, joita oli alueella useammassa paikassa.
Samalla sisäänpääsylipulla pääsi tutustumaan myös linnaan ja vankilaan.
Vankilan porteilla oli jonoa mennen tullen, joten jäimme suosiolla pois tuolta käynniltä.
Sen sijaan kiersimme linnan sokkeloiset ja kapeat käytävät. Tutustuimme sen kappeliin ja pimeisiin nurkkiin.
Konkkaavalla oli tekemistä pysyä mukana jatkuvissa kerrosnousuissa ja -laskuissa. Eeeikä toistuva mukulakivikatu linnan- ja puistonalueella helpottanut menoa liiemmin.








Kuninkaansali
Aseseppien ase-esittely








Ehdimme näkemään erilaiset mittelöt Buhurt-, viikinki- ja turnajaisareenoilla.
Kovin oli voimia koettelevaa. Aseiden kalahtelua, otteluita kuumassa kesäpäivässä ja miehet näissä asuissa!
Ruttotohtori




Festivaalit tarjosi jälleen mielenkiintoisen tapahtuman, joka oli hyvin järjestetty ja mieleenpainuva.
Ihastuin keraamikko Liivi- Luther-Sinkkon töihin niin, että mansikkalautanen pakattiin kotiinviemisiksi. Ruusutaika valmistaa todella kauniita ja romanttisia käyttöesineitä.
Huvimajan sunnuntaibrunssilla mansikat olivat kasteenvangitsijana.
Täältä löydät hyvän ja kattavan kerronan tästä tapahtumasta.



4 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Kiitos esittelystä! Sain edes jotain nähä...olin niin menossa Kouvolan tapahtumaan, mut kun en saanu seuralaista, niin jätin lopulta menemättä :(
Hämeen linnan ympristössä tapahtuma on varmaan moninverroin ilmeikkäämpi. ja linnat on muutenkin kiehtovia.

KristiinaS kirjoitti...

Muutaman kerran olen tuolla ollut ja aina on hyvällä mielellä pois lähtenyt. Olisin nytkin mennyt mutta ku ei kukaan lähtenyt kaveriks niin jäin kotiin.
Rohanin esitykset on aina vaikuttavia.

Liisa kirjoitti...

Kiitos!
upeasta kierroksesta!
-ruttotohtori.osaiskohan tähän "pirulaisen"häätöön ohojeita antaa...Hyvää alkavaa uutta viikkoa!🤍💜🧡

TeSa kirjoitti...

Paikkana aivan älyttömän hieno ja kompakti.