torstai 2. joulukuuta 2021

Katosta lattiaan

Nyt se on loppu! Viimeiset kuusi vuotta olemme tehneet kotia sellaisella meiningillä, että huone ja tila kerrallaan aina, kun tilanne on otollinen ja tili suotuisa. Jokainen huone on käyty läpi katosta lattiaan. Maalattu pinnat, seinät, ovet ja paperoitu seinät. Miäs on ollut tässä hommassa mestari! Sisätiloissa ei ole muutettu huonejärjestystä, mutta tiloista on poistettu kaapistoja reilulla kädellä. Tässä on taas olleet pojat suurena apuna, kun suuret kaapit on ulkoistettu.

 

Suurin ja näkyvä muutos tehtiin keväällä, kun pääsimme lopultakin purkamaan keittiön. Olin jo ihan kypsä aloittamaan jälleen kaiken mylläämisen, mutta olen niin onnellinen, että se tehtiin. Vielä kerran oli pakko rykästä, kun makuuhuoneiden lattiat, kaikki 4, pinnoitettiin. Etenimme suunnitelmallisesti tila kerrallaan. Tämä vaihe oli päällä isänpäivänä, kun mainitsin tehneemme tilaa istuimille. Olimme näet jälleen raivonneet yhden huoneen tavarat ympäri kämppää. Vähitellen olen ehtinyt järjestelemään kaiken paikoilleen ja luomaan samalla jouluisen tunnelman.

Viimeisenä neljästä huoneesta, nykyinen tv-huone sai saman vinyylilankun, kuin muutkin huoneet. Tässä huoneessa suurin haaste oli kirjahyllyjen tyhjentäminen. Itse hyllyköt on yllättävän kevyet, vaikka ovatkin umpipuuta. Sain viikonloppuna kannettua loputkin kirjat hyllyyn ja kulunut viikko on mennyt lukemattomien käsityölehtien selaamiseen ja omiin koloihinsa palauttamiseen. 

Kirjastohiiret 💕

3 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Kauniin värisen lattian olette laittaneet:)
Meillä on pohdittu useammankin kerran lattioiden uusimista mutta törmätään aina siihen että nykyinen on 30v.vanhaa parkettia ja uuden pitäisi olla saman korkuista että ei tarvitsisi oven karmeja vaihtaa;) vaikeaa on! Siis ainakin miehen mielestä;)
Ihanat hiiret:)

Hensku - Sydämellistä kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Meilläkin puuhataan pientä keittiöremppaa, toivottavasti valmistuu jouluksi:)

TeSa kirjoitti...

Rempoissa on aina se "laajenemisen" mahdollisuus, jos kaikki ei natsaa kohdilleen. Meillä oli hyvä tuuri, että vanhaa ei poistettu. Vaihtoehtona oli, että olisi otettu ovista pois vähän alareunoista.
Jouluksi on kiva saada uutta, keittiö ainakin toimivaksi.
Kiitos teille.